by Terhi

Viihdettä ja viroilua

SILMINNÄKIJÄ

Esikoiskirjani Silminnäkijä julkaistiin marraskuussa 2007!

SN kansi_scan.jpg
(Kirjan kansi: Liisa Lähteenmäki)


Parikymppinen Stina viettää hyvin ansaittua välivuotta Ruotsin-laiva Finlandialla työskennellen. Kuvioihin saapuva uusi risteilyisäntä laittaa Stinan työn ja etäopintojen rytmittämän arjen hetkessä suloisesti sekaisin, mutta ei aikaakaan, kun ruusunpunaiset haavekuvat vaihtuvat suureen pettymykseen ja laivan ulkokannella todistettuun murhaan, jonka seurauksena Stina loukkaantuu ja menettää muistinsa.

Puolinaisten muistikuviensa kanssa tuskitellessaan Stina päättää lähteä tuulettumaan vaihto-oppilasvuotensa perheen luo Lontooseen. Kaksiviikkoinen loma sielunsisar Carolin seurassa onkin terapiaa parhaimmillaan, mutta mitä tehdä, kun vaihtariveli Richie saa Stinan särkyneen sydämen epätietoisuuden valtaan ja murhaillan palailevat muistikuvat paljastavat hänen olevan suuressa vaarassa? Edessä on uusi pakomatka, mutta onko sekään vielä avain lopullisiin vastauksiin?

A4-kokoinen tiedote kirjasta ja sen kirjoittajasta.
(Vaatii yo. linkin jälkeen vielä yhden klikkauksen.)

Silminnäkijän ensimmäiset sivut, ole hyvä!

Silminnäkijän tie ideasta valmiiksi kirjaksi.

Kysyvälle vastataan. Silminnäkijään ja kirjoittamiseen liittyviä paljastuksia.

Haluatko tilata Silminnäkijän? Tilaustiedoista löydät kaiken tarpeellisen.

Lue Silminnäkijään liittyviä lehtijuttuja!

Stinan seikkailut saavat pian jatkoa. Maistiaiset tarjolla kaikille uteliaille!