Kello viiden Terhi
Perjantainen yhdistetty työ- ja vapaa-ajanmatkani Tallinnaan oli suuri menestys, eikä vähiten siitä syystä, että sain paikan päältä täydennystä moniin eri hyllyihin. Työpaikan hyllyt notkuvat nyt tuomisistani, samoin monet niiden kotoisista serkuista ainakin siellä, missä hameita, levyjä ja kirjoja säilytetään.
Ja kenkiä! Iki-ihanat kansallistennarit löysivät nimittäin vihdoin tiensä luokseni ja vieläpä kaksin parein. Jonakin päivänä vielä repäisen ja vedän jalkoihini eriparipapud muutenkin kuin pelkkää kuvausta varten!
* Ja ei kun baanalle! Kengät muuten ovat ihan saman kokoiset, vaikka kuva antaakin toisin ymmärtää… *
Mutta jottei kenellekään jäisi väärää käsitystä, paiskittiin Tallinnassa kaiken huvittelun, sushinsyönnin ja hieronnassakäynnin ohella myös töitä. Tehtiin hankintoja, solmittiin suhteita ja haastateltiinkin vielä.
Kastua ja kuivuakin ehdin, kiitos rankkasateen, Toompean mäessä lätäkköön kiihdyttelevän punaisen sporttiauton ja kesän, joka kuivaa minkä kastelee. (Kovasti haluaisin sanoa, että jooga on vienyt pakottavan tarpeeni heilutella keskisormeani sadevettä kaaressa lennättäville kaaroille, mutten voi, sillä ainakin tällä kertaa tarvettani hillitsivät vain liian painavat kantamukset.)
Iltayhdeltätoista Länsisatamaan saapuessani ihmettelin, mihin kaikkeen päivässä riittääkään aikaa, kun vaan jaksaa herätä viideltä. Tavallisesti minä en nimittäin jaksa. Toisaalta kahdeksalta herättyäänkin voi vielä paiskia 11-tuntisen työpäivän, kuten eilen…
- Kerrankin lyhyt ja ytimekäs T.
