Sissus, sehän on missus! - ja muita lomainsidenssejä
Lomat on lomailtu ja töissäkin jo viihdytty sen verran, että on korkea aika palata ruotuun ja ryhtyä päivityspuuhiin. Kuten ystäväni N:kin toissa iltana totesi, voin hyvillä mielin sanoa olleeni lomallani liikekannalla: kotimaa ja kaksi välilaskuvaltiota mukaan lukien oleskelin neljän viikon aikana yhteensä seitsemässä eri maassa. Kunnioitettavaa sinänsä, mutta mikäli suunnitelmat toteutuvat, on ensi kesänä tarkoitus panna vielä paremmaksi.
Mikään tuleva matka tuskin kuitenkaan voi pestä New York - Washington DC - Detroit - Windsor - London - Toronto -kierrostamme, jonka ensimmäisessä pit stopissa minusta tuli rouva. Hyvin pidetty salaisuus paljastettiin perheillekin vasta kotiinpaluun jälkeen, ja sitten onkin juhlittu niin, ettei paremmasta väliä: Venäjän Karjalassakin kohoteltiin maljoja ja syötiin kakkua tuoreen hääparin kunniaksi! Ja mikäs siinä, jos kuohari ja muut herkut maistuvat. Eipähän tarvitse sitäkään harmitella, että yksi ja ainoa juhlapäivä olisi vilahtanut ohi ihan huomaamatta!
Mutta morsian oli kaunis ja sulhanen komea - ja hääpäivän vaatetus toisti kirjailuissaan tietenkin Viron värejä! Illan laskeuduttua Manhattanille morsiuspari karkasi hummerilautasensa äärestä Brooklyn Bridgelle ja viroili jälleen vähäsen kiinnittämällä sillan rakenteisiin oman lukkonsa. Virossahan tarkka kulkija törmää suht helposti silloille kiinnitettyihin riippulukkoihin, joihin hääpari on kaiverruttanut nimensä ja hääpäivänsä. Avaimia voi sitten eroa harkitessaan lähteä kalastelemaan sillan alittavasta vesistöstä, meidän tapauksessamme East Riveristä. Ja jotta a) eroaminen ei kävisi liian helpoksi ja b) lukkoa olisi helpompi lenkkeillä katsomaan, napsautimme toisen mokoman myös Vanhankaupunginkoskelle.
* Brooklyn Bridgen originaali *
Ja kuten kuka tahansa kunnon vaimo, karkasin myös minä vajaat kaksi viikkoa naimisissa oltuani tyttöporukalla vieraille maille vielä vieraampien maiden vieraita miehiä katselemaan. Kysehän oli tietenkin iki-ihanan Scooterin legendaarisesta Haapsalun-keikasta, jolla pääsin ystäväni S:n ja kerrassaan valloittavan vaatetuksemme kera koristamaan myös virolaista nettiportaalia. Tosifaneja pökerryttävän cooleine paitoineen saa ihailla täällä. Ja kyllä se vaan niin on, että Skuutterin sedät olivat mahtavassa vedossa. Tosifani-T:llä menee tätä nykyä sen sijaan vähän huonommin: Puolitoistatuntisen pomppimisen seurauksena polviani alkoi pistää ja viimeiset kaksi viikkoa ne ovat toimineet hyvin vaivalloisesti. Kalenteriani katsoessani voin todeta, että kätevintä olisi kääntää tuleva palkkani suoraan lääkäri- ja fysioterapiakeskusten tileille. Mutta voi poijjaat, kyllä se oli sen arvoista!!
Haapsalusta bussi kuljetti minut keskelle laulujuhlien avajaiskulkuetta. Ensikertalaiselle juhlat olivat kerrassaan mahtava kokemus ja kyllähän niitä liikutuksen kyyneleitäkin tuli aurinkolasien takana vuodatettua. Se alkoi jo monituntista kulkuetta ja siihen osallistujien riemua seuratessa (onneksi sentään onnistuin luikauttamaan muutaman hyvin ajoitetun elagu!-huudon aina, kun koin sen tarpeelliseksi), jatkui laululavalla tulen matkatessa kohti tornin huippua ja kulminoitui kansallishymnin kajahtaessa ilmoille. Jotenkin sitä vaan tuli sillä hetkellä mietittyä, mitä kaikkea virolaiset ovat joutuneet kokemaan ja kuinka he silti päät pystyssä ja itsenäisinä seisovat kansallispuvuissaan laulamassa omia laulujaan. Elagu Eesti!
* Juhlakulkuetta Tallinnan ydinkeskustassa. *
Laulujuhlien ennätykselliseksi paljastuneessa ihmisvilinässä törmäsin myös muutamiin tuttuihin - sekä suunnitellusti että aivan yllättäen. Jälkimmäiseen kategoriaan kuului Tallinnan-kuoroni kuoronvanhin L., joka kertoi nuoren kuoron ehdottomasti tähtäävän viiden vuoden päässä odottaville seuraaville laulujuhlille. Näin ollen on siis minullekin luvattu paikka laulukaaren alla laulavien 24 000 kuorolaisen joukossa heinäkuussa 2014 - ainakin niin virallisesti kuin tällaisia asioita voi kolminkertaisesti kiemurtelevassa vessajonossa luvata. Lienee siis korkea aika ryhtyä vähitellen kansallispukuhankintoihin. Vai olisikohan se seuraavan viisivuotiskauteni kunnianhimoinen käsityöprojekti? Tällä kertaa muuten osallistuin juhlahumuun Torontosta (!) löytämässäni sini-musta-valkoisessa hameessa - ei paha sekään!
* Viiden vuoden päästä kaaren alle! Laulamassa 24 705 kuorolaista, yleisöä “vaatimattomat” 100 000… *
* Laulu- ja tanssijuhlat oli tänä vuonna yhdistetty yhdeksi suurtapahtumaksi. Taidokkaita kansantanssikuvioita ihailtiin Kalevin stadionilla. *
Kuten aiemmin mainitsin, vei loman aikana tie vielä Karjalaankin isovanhempien juuria ihmettelemään. Kun viimeksi taivastelin Ivan Cityn meininkiä, voisin nyt oikeastaan tuplata taivasteluni ja korvata Ivan Cityn Sortavala Arealla. Tällä reissulla tuli huomattua sekin, että kyllä Virosta on tarttunut mukaan sentään muutama sana venäjääkin. Itse asiassa olen mahdottoman ylpeä itsestäni, sillä osasin lahdenpohjalaisessa kaljateltassa keskustella pöytänaapureidemme kanssa, vaikkei meillä varsinaisesti yhteistä kieltä ollutkaan. Se on mahtavaa se! Ja mikä mukavinta, hyttysetkin ymmärsivät minua ihan yhtä hyvin kuin koto-Suomessa…
Tästä on hyvä jatkaa ja aloittaa saman tien myös se seuraavien lomien odottelu. Onneksi perjantaina pääsee taas Tallinnaan! :)
- Lomilta palannut ruoturouva T.
