by Terhi

Viime postauksen jälkeen ovat mitä erinäisimmät kohteet olleet täynnä mitä moninaisimpia asioita. Turvautukaamme jälleen ranskalaisiin viivoihin.

- Bussi virkistyspäivänviettäjiä. Laitse - check. Paldiski - check. Keila - check. Kyllähän sitä viimeistä työviikkoa voi näinkin viettää!

- Poskiontelot räkää. Minä olen kutsunut sitä parkkisakkoflunssaksi (ks. edellinen kirjoitus). Kun virkistyspäivään lisättiin vielä sairastelu, jäi viimeinen Tallinnan työviikkoni erittäin vajavaiseksi. Läksiäisetkin, pahus soikoon, peruuntuivat. Eikä sitten ollutkaan ulkomuistista laskien kuin vasta kolmas flunssa tämän vuoden puolella. Ehkä Tallinnan ilmasto ei todellakaan sovi minulle.

- Ilmastointiventtiili lintuja. Vappuaattona huomasin aivan sattumalta, ettei asuntoni ilmastointiventtiiliä ole katettu ulkoapäin. Vappupäivän aamuna klo 4.30 heräsin erittäin (!) kovaääniseen linnunlauluun. Tämä toistui noin viitenä peräkkäisenä aamuna, joiden aikana nousin vähintään kolmesti per aamu kolkuttelemaan ilmastointiventtiiliä henkarilla. Joka kerta sen takaa singahti ulos talitintti, joka jäi hölmistyneenä istumaan vastapäisen puun oksalle. Maatessani parkkisakkoflunssaisena puolityhjässä asunnossani henkaripuuhat jatkuivat pitkin päivää ja sain seuraa myös venttiiliraosta asuntooni tunkevasta linnunpyrstöstä. Kahtena viimeisenä päivänä vaikutti siltä, että oppi ilmastointiventtiilin sopimattomuudesta pesäpaikaksi oli vihdoin mennyt perille. Soitin kuitenkin remonttireiskalle ja ilmoitin, että nyt olisi passeli aika tulla virittämään jonkinlainen verkko venttiilin ulkopuolelle.

- Fiesta muuttokuormaa. Rakkaan kumitassumme viimeinen palvelus ennen sen siirtymistä uuteen kotiin. Olen tainnut sanoa tämän ennenkin, mutta sanonpa vielä kerran: Fiesta on tila-auto ja jokaisen muuttajan pettämätön kumppani. Ja se on muuten myynnissä! (PS. Sinne olisi mahtunut vielä enemmänkin, jos minä olisin ajanut, sillä kuskin penkki olisi ollut silloin edempänä. Toisaalta Atte ei ehkä olisi pystynyt pelkääjän paikalle ahtautuessaan ja sieltä poistuessaan samanlaisiin akrobaattisiin suorituksiin kuin minä…)

- Helsingin-koti tavaraa. Siivoillen ja järjestellen taitaa kulua tämäkin lomansyrjä.

Tallinna on siis tältä erää takana, mutta pakkohan sinne on taas puolentoista viikon päästä suunnistaa. Ja viikko sen jälkeen. Ja heti taas, kun muilta reissuilta ehtii… Artikkeleissa muuten taas uutta viro.nytiä, galleriassa kuvamateriaalia!

- Helsingin Tellu

Hyi teitä ja teidän kaksimielistä ajatuksenjuoksuanne! Se on Haukankatu, sissus sentään… Kaikkea sitä, kun vanhaksi elää…

(Okei. Myönnettäköön, että vitsi on vanha ja mauton, mutta täytyyhän sitä kunnon ylioppilaan vappuna aina vähän jäynää tehdä…)

Tänä vuonna tämä ylioppilas otti vapun vastaan Tallinnassa. Aattona istuin iltaa työkavereitten kanssa, mutta kahdeksan maissa liukenin jo residenssilleni pakkailemaan. Se vaan on kumma, miten pahvilaatikot ovat tässä kaupungissa kortilla! Selveristä löytyi kaksi, ja kyselyihini mahdollisuudesta saada muutama lisää, vastattiin pahviboksien menevän aina suoraa päätä puristimeen. Ja ei, poikkeuksia ei voida tehdä, vaikka kuinka yritin erilaisia toimintamalleja ehdotella. Muuta siinä sitten tavaroinesi…

Atte ja Fiesta ilmaantuivat paikalle aattoyön pimeinä tunteina eli illan viimeisellä laivalla ja toivat muassaan onneksi aimo kasan pakkausmateriaalia. Heti vappupäivän valjettua (eli puolenpäivän jälkeen) vei kolmikkomme tie nyt jo nimenkin saaneen kuoromme A-Kordin ulkoilmaesiintymiseen Mustamäen Männi parkiin - ja hienostihan me taas lauloimme, vaikka itse sanonkin. :) Kuvatodisteet hivelevät korvan sijaan valitettavasti vain silmää, mutta ilmaantuvat silti lähiaikoina kuvagalleriaan.

Eksyiltyämme esiintymisen jälkeen hetken yllä mainitulla Haukankadulla oli meillä tietysti jo kova nälkä, joten ei kun Fiesta parkkiin Sushicatin eteen ja syömään. Kului hetki, ja Fiesta oli taas liikkellä, tosin tällä erää ilman meitä… Ryntäsin kädet viuhtoen kadulle, jolla hinausauto jo suoritti tehtäväänsä, ja kuulin, ettemme olisikaan saaneet pysäköidä siihen, mihin olimme vain hetkeä aiemmin pysäköineet. Ja minä, lainkuuliainen maahanmuuttaja, olin juuri edellispäivänä soittanut Ãœhisteenusten neuvontapuhelimeen ja vielä kertaalleen tarkistanut, miten saamme pyhäpäivänä Tallinnan-kotini lähettyvillä parkkeerata! Jotenkin sitten kai tuli oletettua ilmaisen pysäköinnin olevan voimassa myös nimenomaisen ravintolan edessä aivan toisella puolella kaupunkia…

Surkuhupaisaa kyllä, muutaman metrin päässä olisimme saaneet pysäköidä täysin luvallisesti, minkä hinausauton kuljettaja minulle toki auliisti kahteenkin suuntaan viittoillen kertoi. Tuima tarkastajasetä puolestaan jyrisi, että tietääköhän nuori neiti nyt ollenkaan, että on syyllistynyt rikkomukseen, josta voidaan määrätä sakkoja jopa 3000 kruunua. Hurmaava olemukseni ja syyttömyyttään vakuuttava katumukseni (sekä todennäköisesti myös se, etten tiennyt lainkaan, mitä auton papereita herrat halusivat nähdä tai mille riville minun piti kirjoittaa nimeni) lievensivät kuitenkin asianhaaroja niin, että sain kouraani lopulta vain 420-kruunuisen sakkoprotokollan. Ilahduin niin, että aloin ylistää tarkastajaa kerrassaan hyväsydämiseksi mieheksi, ja kysyinpä vielä sitäkin, saisiko häntä halata kiitokseksi. Tarkastaja ihan suli niille sijoilleen ja myhäili, että tokihan nyt aina halata saa. Taisi setä saada työstään hieman erilaista palautetta kuin normaalisti! Myöhemmin mietin, että jos olisin vielä suikannut suukon poskelle, olisi sakkolappu saattanut päätyä palasina roskikseen. :)

Sain siis elämäni ensimmäiset sakot 29 vuotta 7 kuukautta ja 2 päivää vanhana yo-lakki päässäni keskellä Tallinnaa ja täytyy myöntää, että vaikka ensin vähän harmittikin, oli kokemus lopulta jokaisen 420 kruunun arvoinen. (Ai niin, hinausauto veloitti paikalle saapumisestaan lisäksi 150 kruunua, mutta menköön sekin tämän kerran.) Tosin vartin seisoskelu t-paitasillaan varjoisalla kadulla tarkoitti toukokuun ensimmäisestä päivästä huolimatta sitä, että oloni muuttui iltaa kohden hieman kylmettyneeksi. Tätäkin kirjoittaessani olen tuhisten nautiskellut mukillisen Coldrexiä…

Ensimmäisen muuttokuorman lähdettyä eilen kohti Helsinkiä jatkui vapunvietto vielä Orun kylässä Kosella, jonne viipotin juhlan teeman mukaisesti punaiseksi noidaksi pukeutuneena. A-Kord lauloi taas, ja koska kyseessä oli viimeinen esiintymiseni kuoron riveissä, sain läksiäislahjaksi übercoolin Keskkriminaalpolitsei-termosmukin. Kyllä nyt kelpaa hörppiä kuumia juomia! Saa nähdä, miten työkaverit vastaavat haasteeseen ensi torstaina, kun on jälleen aika juhlia läksiäisiäni…

* Punainen vappunoita tällä erää kuivalla Tuhalan noidankaivolla Orun keikkapaikan naapurissa. *

- Sairasvuoteella lievää kylmetystään läppärin seurassa poteva laulava, haukoille hihittelevä ja sakot saanut, parkkipekkoja halaileva noita-akka nimeltä Terhi