by Terhi

Työpaikan vaihto tuo muassaan mukavia asioita, kuten velvollisuuden käyttää kertyneet kesälomapäivät ennen maisemanvaihdosta. Ensimmäinen lomasatsi alkaa olla takanapäin ja paluu Tallinnaan häämöttää. Jäljelle on jäänyt kuusi työpäivää. Vastahan oli syksy, vastahan minä aloitin…

Lomaviikko on sujunut pääosin siivoillen ja järjestellen - täytyyhän Helsingin-koti saada kuntoon ennen kuin sisään kannetaan pari autolastillista lisää tavaraa. (Ja sitten kaikki siivous ja järjestely alkaa taas alusta.) Tilaa on tehty esimerkiksi vaatekaappeihin, joista kirppikselle ja roskikseen siirtyi viikonlopun aikana yhteensä yhdeksän muovikassillista päällepantavaa. Selvityksen sanasena mainittakoon, että työskentelin aikanaan vaatekaupassa ja olen ollut yleensä hirveän huono heittämään mitään pois. Ja kyllä, kyseessä olivat vain omat vaatekaappini. Mies siivotkoon itse oman garderobinsa, minä en tohdi siihen omin päin koskea.

Siivous- ja järjestelyvimmani sai tuta myös valokuvatiedostoni, joista olen poiminut taas muutamia otoksia kuvagalleriaan numero kaksi. Hopi hopi ihmettelemään!

Minä sen sijaan ihmettelen kulttuurishokkiani, joka iski keskiviikkona lähijunassa matkalla spinning-tunnille. Kaikki ihmiset näyttivät yhtäkkiä hirveän oudoilta, kantoivat päällään kummallisia vaatteita ja puhuivat väärää kieltä, jotkut peräti suomenruotsia! Ulkomaalaistaustaista väkeä oli aivan toiseen malliin kuin Virossa ja jopa K-juna kulkuvälineenä tuntui vieraalta. Aloin epäillä, etten ehkä enää kuulukaan joukkoon.

Näinä päivinä olen myös huomannut, että olen usein tervehtiä palvelualan väkeä viroksi, minkä ohella monet suomenkieliset sanat tuottavat minulle suunnatonta päänvaivaa. Viinirypäleistä on tullut viinimarjoja ja moni muukin ilmaus menee metsään niin että humisee. Tosin toimii homma toisinkin päin. Jokin aika sitten nostin Tallinnan kadulta kaulaliinan ja kysyin vieressä seisovalta virolaisrouvalta selvällä suomen kielellä: “Onko tämä teidän?” Taitaa olla korkea aika palata takaisin…

- Shokkihoitoa saanut siivooja-Terhi

Näin siitä huolimatta, että blogi on ollut alkukuusta asti hiljaa. Katsauksenomaisesti kerrottakoon, että viimeisten reilun parin viikon aikana on tapahtunut mm. seuraavaa:

- Olen tainnut innostua joogasta.

- Olen istunut Starin ulkokannella matkalla Helsinkiin ja katsellut muuttolintuja. Jo se, että olen ylipäänsä tarjennut istua ulkokannella, tarkoittaa sitä, että on kevät!

- Olen käynyt Draamateatterissa katsomassa Andrus Kivirähkin sukututkimusta sivuavaa näytelmää Vombat ja oppinut käsiohjelmasta viroksi ja Wikipediasta suomeksi, keitä ovat nadu/nato, küdi/kyty ja nääl/näälä.

- Olen käynyt juhlimassa ystäväni synttäreitä.

- Olen viettänyt varsin lepäilypainotteisen pääsiäisen Helsingissä.

- Olen innostunut kirppiksistä löytäen niiltä jo verhoja, tyynynpäällisiä, laukun, takin ja punaisen pompulahuivin tulevaa kuoroesiintymistä varten.

- Olen käynyt ystäväni K:n kanssa ekaa kertaa KUMUssa, mikä pyyhki unholaan nolouteni siitä, etten ollut vielä koskaan varsinaisesti käynyt siellä, vaikka asun melkein sen naapurissa.

* KUMUn edustalla keskellä KUNSTia. *

- Olen jännännyt telkkarin ääressä puolen Viron tavoin, mikä on Laululahing-ohjelman viimeinen finaaliin pääsevä kuoro, ja iloinnut siitä, että se osoittautui toisen ystäväni K:n kuoroksi.

- Olen harjoitellut oman kuoroni kanssa aiemmin mainittua ja vielä toistakin esiintymistä varten yhdistäen liikkeet ja laulun sointuvaksi ja sopusuhtaiseksi kokonaisuudeksi.

Tällä hetkellä vietän yhtä aamuseitsemän herätystä lukuun ottamatta rauhallista päivystysviikonloppua suunnitellen laittautuvani passikuvakuntoon, sillä Ida-Virumaan matkamme näyttää sittenkin vievän rajan yli Venäjälle. Passikuvan päälle voisi vielä lenkkeillä ja vaikka vähän siivoillakin, sillä illalla aion emännöidä ystäväni A:n ensivierailua Tallinnan-kotiini. Kauan se kesti ja aika tiukille meni, mutta parempi myöhään…

- T. joka on puuhaillut näköjään taas vaikka mitä

I  Keväisen Tarton kylmä kirous

Viime viikonloppuna vei tieni nolottavan kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen jälleen Tarttoon. (Tarttohan on kesäyliopistomuistojeni kultainen kaupunki, ja sinne kesäyliopistoonhan minut vei samaisessa Viron sivistyksen kehdossa hieman aiemmin kokemani lopullinen Viro-herätys. Jos haluat lukea koko tarinan, tee se tästä.)

Auringonpaisteisen viikon jälkeen lauantaille osuneena matkapäivänä tietysti satoi. Tallinnassa räntää, Tarttoon asti ehdittyämme vettä. Koska jouduin viime hädässä vaihtamaan mokkatakin paremmin kosteutta kestävään, mutta radikaalisti ohuempaan hippityyliin, jouduin Tartossa ensi töikseni vaateostoksille - eikä ole muuten ensimmäinen kerta, kun keväinen Tarton-vierailuni sisältää pakkoshoppailua! En varmaan koskaan unohda herätysmatkani hyistä kaupunkikierrosta, joka värjäsi huuleni sinisiksi, ei tuntunut loppuvan koskaan ja jonka jälkeen ryntäsin ensi töikseni kevyin kesämekoin täytettyyn Kaubamajaan, ostin paksuimman sieltä löytämäni neuleen ja toiset myyjien varastosta kaivamista villasormikkaista! (Toiset menivät niin ikään palelleelle kaverilleni.)

Pakkopaita (tai tällä kertaa oikeammin -liivi) ylläni olikin sitten jo hyvä katsella ympärilleen. Tarton ydinkeskustaan oli poissa ollessani noussut uusi Tasku-kauppakeskus, Tigu-niminen pyöreä asuintorni sekä Hotell Tartun taakseen piilottava toimistorakennus. Muutoin kaupunki näytti kuitenkin olevan entisellään. Püssirohukelder tarjosi ruokaa ja juomaa, ja Karu Lillekäpp asusteli edelleen lelumuseossa muitten tuttujen sekä 50 vuoden kunnioitettavaan ikään ehtineen Barbien kanssa. Mutta tiesittekö, että Barbie ja Ken ovat eronneet? Tämä järkyttävä tieto iskostui tajuntaani lelumuseon Barbie-näyttelyssä ja sai minut miettimään, eikö mikään ole enää pyhää.

Onneksi kykenen vilpittömästä kauhistuksestani huolimatta esittämään lämpimät kiitokset matkakumppanilleni I:lle mukavasta matkaseurasta sekä työkaverilleni S:lle ja hänen H:lleen menokyydistä uudella kärryllä. :)

Ylärivi:

vas. Taskun kohdalla oli edelliskerralla vielä kuoppa!
kesk. Taskunnurkkaa vielä ennen edellisen kuvan iltahämärää.
oik. Neljä asiaa, jotka ovat tarttolaisessa kohvik-lesilassa kiellettyjen listalla.

Alarivi:

vas. Mänguasjamuuseumissa Karu Lillekäppaa (raidallisessa hameessa) tervehtimässä.
kesk. Tartossa puutkin on hienompia. Tässä yksilössä kasvoi kangassuikaleita.
oik. Kyllä reissaaminen on rankkaa. (Hieman tämän jälkeen tosin virkosin valvoakseni aamukolmeen.)

Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

- - - - - - - - - -

II  Kengänkoroilla herkuttelevat Tallinnan kadut

Tallinnaan palattuani (ja sateiden tietenkin saman tien loputtua) päätin pakata talvikengät laatikoihin ja ottaa kevätpopot käyttöön. (Tulipa hankittua yhdet uudetkin.) Minut tuntevat tietävät kotoani löytyvän kengänhoitoaineita, -tarvikkeita ja -toimintaa enemmän kuin suutarista, joten voitte kuvitella järkytykseni alkaessani tarkemmin tutkailla kenkäkokoelmani kuntoa ja huomatessani, että kaikkien vähänkin käytettyjen korkkareiden korot ovat Tallinnassa oleskeluni aikana menneet sanalla sanoen pelottavaan kuntoon. Siis apua, ei tällaista koskaan tapahtunut Suomessa! Korkolaput kuluvat, selvä se, mutta että itse korot ovat täynnä naarmuja, kolhuja ja kraattereita - se on kyllä jotakin ihan uutta!

Hetken pohdiskeltuani päädyin seuraaviin loppupäätelmiin:

1) Tallinnan katuja ei talvisin aurata, vaan suolataan. Suola syö kengänkorkoja.
2) Tallinnan kadut ovat epätasaisemmat kuin Helsingin. Mukula- ym. kivetykset, epämääräiset kuopat, muut yllättäen tielle sattuvat railot sekä tienpäällysteiden ajoittainen täydellinen puuttuminen syövät kengänkorkoja.
3) Tallinnalaisnaisten kengänkorot ovat kapeat siksi, että kun koron pinta-ala on mahdollisimman pieni, eivät siihen tulevat naarmut, kolhut ja kraatteritkaan voi olla kovin suuria ja siten esteettistä tajua häiritseviä.
4) Loppujen lopuksi tämä ei haittaa minua ollenkaan, sillä sehän tarkoittaa vain sitä, että minulla on tasaisin väliajoin erittäin hyvä syy ostaa uusia kenkiä.

- - - - - - - - - -

III  On aika perua parit sanomiset

Koettuani muutaman kerran hyvin traumaattisia hetkiä Helsingin Stockmannin Hulluilla päivillä à la superhalvat Lontoon-lennot ja äidin Lokki-lakanat, tein pyhän päätöksen kiertää hullaantuneet ostoshelvetit elämäni loppuun saakka niin kaukaa kuin mahdollista. No, rikottaviksihan ne lupaukset on tehty…

Alkuviikosta näin työmatkalla Kaubamajan pinkin mainoksen, joka ilmoitti Osturallin alkavan tällä viikolla. Kotiini tuli katalogikin. Alistuin hiljaa mielessäni siihen, ettei niille nurkille ole taas vähään aikaan asiaa. Tänään asiaa kuitenkin tuli, mutta ajattelin olevani fiksu oikaistessani alakerran yhdyskäytävän kautta - sinne saakkahan Osturalli ei kuitenkaan ulotu. Mutta mitä vielä - ulottuihan se! Poistuessani hetken kuluttua yhdyskäytävän toisesta päästä oli pinkissä muovipussissani kaksi CD-levyä ja kolme neuletakkia.

Ihmettelin tapahtunutta itsekseni. Ennen kaikkea ihmettelin sitä, miten helposti kaikki oli käynyt: ei tuskailua, tungeksintaa, ei hirvittävää hikeä ja stressistä pullottavia otsasuonia. Olin tarvinnut neuletakkeja ja jo asennoitunut uuvuttavaan ostoskierrokseen jonakin iltana, joka itse asiassa menisi ostoskierrokseni takia ihan hukkaan, mutta nyt olin löytänyt viidessä minuutissa en vain yhtä, vaan kokonaiset kolme neuletakkia yhteensä parillakymmenellä eurolla. CD:illäkin oli juuri niitä kappaleita, joita olin jo kauan toivonut levylautaselleni.

Tietenkin minun tuli vielä täyttää saamani kassakuitit henkilötiedoillani ja kiikuttaa ne arvontalaatikkoon naistenosastolle. Yllätyin huomatessani, että tein sen itse asiassa ihan mielelläni. Matkan varrelta löysin vielä kolme edullista T-paitaa.

Kotiin tultuani olin aivan innoissani. En tiedäkään, vihaanko enää Osturalleja ja Hulluja päiviä, mutten tiedä myöskään sitä, olenko vielä valmis lähtemään uudelleen lentolippu- tai Lokki-lakanajonoon. Keväisessä Tallinnassa on taikaa, mutta ei sekään kai ihan kaikkeen kykene.

Lopuksi voitte tsekata riemastuttavan indie-punkyhtyeen nimeltä Chungin & The Strap-on Faggots. Tallinn Music Weekin viimeperjantaisen Von Krahlin -konsertin aloittanut joukko oli kerrassaan riemastuttava!

- Tartossa käynyt huonokorkoinen rallishoppailija, jonka musamaku sen kun venyy ja paukkuu