Ääni ja oikeus, frotee ja sukka, matka ja kuume
Saapuessani eilen jälleen kerran Teater NO99:stä, johon kyseisen teatterin näyttelijöitä fanittava ystäväni T. on vienyt minut lyhyen ajan sisällä jo neljästi, odotti minua postilaatikossa yllätys: mikäli haluan, minulla on äänestysoikeus kesäkuisissa europarlamenttivaaleissa - täällä Virossa! Nimi vaan paperiin, ja äänestysoikeuteni siirtyy Suomesta tänne! En ollenkaan tiennyt, että eurovaaleissa voidaan näin toimia, ja ehkäpä silkasta jännityksestä siirrättäisinkin äänioikeuteni Viroon, mikäli minulla olisi täällä vielä 7. kesäkuuta osoite. Kävin kuitenkin eilen irtisanomassa asuntoni, joten se siitä. Jännä ajatus kuitenkin.
NO99:ssä nautiskelimme muuten 2,5-tuntisesta hyvin erikoisesta teatterielämyksestä nimeltä “Kuidas seletada pilte surnud jänesele“. Mustaan froteesukkaan pukeutunut Risto Kübar oli taas kerran käytännöllisesti katsoen alasti, lavalle ilmestyi silloin tällöin kolme suurta jänistä ihmettelemään maailman menoa ja kulttuuriministeri L. Jänestä kyykytettiin mm. tuoppiinpissimiskilpailussa. Aivan älytöntä, aika ajoin jopa turkkamaista, mutta oi niin hauskaa!
Ennen esitystä istuimme Reval Cafessa ja juttelimme niin, että viimeviikkoisen taudin kuormittama, oikeuksistaan vielä tyystin tietämätön ääneni alkoi taas näyttää hiljenemisen merkkejä. Aamulla kurkustani kuului pelkkää pihinää, eikä päivän kulku tuonut asiaan kovinkaan huomattavaa parannusta. Parin viikon pakkopoissaolojen jälkeen päätin kuitenkin vakaasti mennä kuunteluoppilaaksi kuoroharkkoihin, mutta koska sairastusvuoro oli siirtynyt kuoronjohtajalle, vaihtuivat illan suunnitelmat kävelylenkkiin ilta-aurinkoisissa lähiömaisemissa. Aika kiva, kun pimeä tulee vasta seitsemän jälkeen! (Kuukauden päästä nauramme makeasti äskeiselle lauseelle.) Kohta minun pitäisi tavata virtuaalisesti kuorokollegani, ystäväni I., jotta voimme lyödä lukkoon suunnitelmat ylihuomisen huomista Tarton matkaa varten. Edellisestä kerrasta onkin kulunut jo ihan liian kauan!
Muutenkin matkakuumeilen. T:n kanssa suunnittelimme eilen nimittäin kauan ajatuksissamme ollutta Ida-Virumaan matkaa, mikä sinetöisi vierailemikseni joka ikisen Viron maakunnan. Mielenkiintoista olisi poiketa myös Venäjän puolella Jaanilinnassa/Ivangorodissa, mutta saapa nähdä, jääkö suhde Jaanin/Ivanin kanssa vain viattomalle etäältäkatseluasteelle. Venäjän viisumipolitiikka kun ei vaikuta hinta-kesto -suhteeltaan kovinkaan turistiystävälliseltä ottaen huomioon, että viivähtäisimme itänaapurissa todennäköisesti vain pari tuntia. Venäjää tai ei, kutsuvat pian Ida-Virumaan keikan jälkeen jo USA ja Kanada, sen jälkeen laulujuhlat, sitten sukukokous Sortavalassa (niin että tulee se Venäjä kuvioihin joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin). Synttärireissustakin jo haaveilen ja pitäähän nyt ensi vuoden kesäksikin jo olla pari reissusuunnitelmaa hihassa. Puhumattakaan siitä, että Tallinnan hoodeilla tulee todennäköisesti myös Suomeen paluuni jälkeen pyörittyä kiitettävällä frekvenssillä… Tarkemmin ajatellen en taida ehtiä olla ollenkaan kotona.
Palatakseni lopuksi toissapäiväiseen hiustenkiharrinepisodiin, minuun otettiin eilen yhteyttä Selveristä. “Vanhalle kihartimelle ei voida tehdä mitään. Voitte tulla noutamaan meiltä tilalle uuden!” Ensinnäkin olin hyvin yllättynyt siitä, että ekspertiis oli langettanut tuomionsa noin puolessa vuorokaudessa. Toiseksi olin todeta soittajalle, että olisin voinut langettaa ekpertiisin tuomion siltä seisomalta jo kyseiset 12 tuntia aiemmin. Sen sijaan ilmoitin mitä kohteliaimmin, etten enää halua uutta kiharrinta, sillä minun oli jo edellispäivänä pakko sellainen ostaa. “Hyvä on, saatte siis rahanne takaisin.” Oho, sehän kävi lopulta helposti!
Hetken harmittelin itsekseni, että tuli ostettua varman päälle halpiskiharrin - olisin voinut saman tien panostaa muutaman lisäkruunun, kun kuitenkin sisimmässäni tiesin, ettei vanhasta enää saada toimivaa peliä. Nyt kaksi aamua halpiksella käherreltyäni olen kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen. Halpis sopii käteen kuin valettu, sillä saa niskatukkaan kiharoita (varmuuden vuoksi huomautan lukijaa erottamaan termit niskatukka ja takatukka) ja sen mukavan matalalla hiljakseen suriseva ääni säästää omieni lisäksi myös naapureitteni korvia. Lõpp hea, kõik hea! Sitä paitsi kollegani sai siitä eilisen työpäivän aikana hälynkin irti.
- Enää kahden kihartimen loukussa oleva Terhi, joka kantaa froteesukkia matkakuumeisissa jaloissaan suojellakseen ääntänsä ja ehkä oikeuksiaankin
