by Terhi

Joulut on juhlittu. Arki alkoi tänään aamulla klo 6.30, kun herätyskello repi viisi päivää puoleenpäivään sikeitä vedelleen unikeon Klara-kuumavesilehmän hellästä syleilystä. Voih! Ja Terevisioonkin on joululomalla!!

Eilen Tallinnan-kotiin palattuani ihmettelin noin sadannen kerran, minne kaikki aika katoaa - ja sitä etenkin jouluna. Vastahan oli tiistai, pakenin työpaikaltani pari tuntia etuajassa ja puskin pohjoistuulessa ja lumisateessa eteenpäin käydäkseni ruokkimassa sorsia joululeivänjämällä (vaikka se ilmeisesti on kiellettyä, mutta toisaalta kukaan muukaan ei noudata kieltokylttiä, joka on vain lammen sillä puolella, jota kaikki tuntuvat sorsia ruokkimaan mennessään tietoisesti välttelevän). Sitten laiva vei minut Helsinkiin - ja yhtäkkiä olikin jo jouluaatto! Ja yhtä yhtäkkiä oli sunnuntai ja laiva toi minut takaisin Tallinnaan. Siis kamoon hei, pientä rajaa!

Rajanveto olisi tarpeen myös Tallinnan D-terminaalissa, johon verrattuna Länsisataman puoli käytäväkilsaa laivalle päästäkseen on lastenleikkiä. Kun pari viikkoa sitten pistin talvisaapasta toisen eteen Tallinnan päässä julmettua matkatavaramäärääni ja toppatakkiani kiroten, kuvittelin kyseessä olevan vain jokin väliaikainen poikkeus. Little did I know. Näyttää nimittäin pelottavasti siltä, että ainakin sunnuntai-iltainen Star on alkanut rantautua jonnekin hyvin kauas itse terminaalirakennuksesta. Ja käytävät - ne vain jatkuvat. Ja jatkuvat. Ja jatkuvat. Ei siinä muuten mitään, tulee lenkki samaan hintaan, mutta entäs jos sattuisi olemaan vaikka vähän huonompijalkainen tai esimerkiksi raahaamaan puolta omaisuutta muassaan?

Niin että hitaammin liikkuvien puolesta suivaantuneen hyväjalkaisen ex-aerobicohjaajan terkut Tallinkille: Mitä sitä suotta väkeä edes laivaan lastaamaan. Antaa niitten jäätilanteesta riippuen uida/kävellä jo Helsingistä alkaen!

Palatakseni vielä jouluun ja urheiluun, käväisin äsken iltalenkillä näyttäen ehkä ihan oikealta jouluporsaalta. Tungin lenkkitakkini (en halua sano sitä tuulipuvuntakiksi) pienet taskut täyteen sellaisia asioita, kuten päivystyspuhelin, työpaikan avaimet, muutama tarpeellinen muovikortti ja aanelosille monistetut ohjeet, joiden mukaan toimia, jos käsky käy. Sinappihunnun asemesta kuorrutin koko komeuden paksulla hiiumaalaisella villaliivillä, sillä ulkona käy taas kova viima. Kun tulin takaisin, ID-korttini oli märkä. Lienen siis kuluttanut muutaman joulun aikaan nautiskelemistani Wiener Nougateista ja Finlandia-marmeladeista. (Valveutunut Tonttu eli Tontsa muisti minua myös mm. virolaisella musiikilla, virolaissänkyyni sopivilla lakanoilla ja varsin riemastuttavalla, kaikkea muuta kuin virolaisella Riadin tytöt -kirjalla.)

Pate kommentoi pari postausta sitten, että voisin puuttua enemmän siihen, mitä Viron venäläisväestön keskuudessa tapahtuu. Kerrottakoon siis näin ensi alkuun venäläisväestön olevan kivoja esimerkiksi siksi, että heidän olemassaoloonsa vedoten voin ihan pian jatkaa jotenkin keskeneräiseksi jäänyttä joulunjuhlintaani. (Keskeneräisyys johtui kai siitä, ettemme leiponeet pipareita ja joulutorttuja ja kuittasimme joulukortit kaikille yhteisellä joulumeilillä.) Venäläiset nimittäin juhlivat jouluansa uutenavuotena, ja silloinhan minä ja parempi puoliskoni olemme Tallinnassa! (Tosin kolmisin päivystyskännykän kanssa.) Mikä parasta, jotkut venäläiset juhlivat myös loppiaisen tienoilla (esimerkiksi he, jotka muutaman vuoden takaisella Egyptin-matkallamme pitivät meitä koko illan ja yön hereillä ennen kuin Kairon-bussi starttasi hotellin edestä kello 2.30). Lenkillä tämä jouluihminen katselikin asuintalojen joulukoristeltuja ikkunoita suuren odotuksen, ei tavanomaisen “tässäkö-se-nyt-taas-muka-jo-oli” -alakulon vallassa. Jihuu, kohta on taas joulu!

Mainittakoon vielä kaksi luovaan ja itseään toteuttamaan halajavaan mielenlaatuuni kiinteästi sidoksissa olevaa asiaa:

1) Loistelias kuoromme ja kaunis kuorolaulumme sai maailmanensi-iltansa Kosen kunnassa sijaitsevassa Orun kylässä lauantaina juuri ennen joulua. Nettiin on kuulemma tulossa ääni- ja kuvanäyte, jonka ilman muuta linkitän kaikkien ihailtavaksi. (Iltoina ennen esiintymistä ja sen jälkeen hilluin muuten yökerhoissa ihastelemassa Shanonia ja Blackya. Lauantai-iltapäivällä käväisin myös lenkillä Lasnamäellä.)

2) Tanssijatyttö ilmestyy ihan kohta! Pitää huomenna vielä soittaa ja varmistaa, että painokoneet käyvät kuumina a.s.a.p. Siispä kaikki mattimyöhäiset ennakkotilaamaan. Vielä ehtii mukaan ekaan satsiin!

Näin tervehtien,

Joulunjälkeis- ja -etukäteis-Terhi

… ja ottaen huomioon, että olen raportoinut Tallsingista viimeksi 2. joulukuuta ja silloinkin klo 0:03, katson parhaaksi turvautua ranskalaisiin viivoihin. Täten:

Reginald Kenneth Dwightin ohareiden jälkeen minä olen…

- … hämmästynyt huomattuani jokatiistaisen Kroonikani odottavan minua moitteettomasti aivan oikeassa postilaatikossa. Välittömästi tämän jälkeen tajusin, että talomme postilaatikkoihin oli maalattu numerot. Ottaen huomioon, ettei Virossa ole tapana koristella postilaatikoita turhaan sukunimilläkään, helpottaa numerointi kummasti postipojan puuhia. Olen kuitenkin edelleen taipuvainen uskomaan, että Kroonikani joku tiistai eksyy, sillä siinä ei ole kertaakaan tähän mennessä ollut tilaajan nimi- tai osoitetietoja.

* Seitsemän oikein ja lisänumero. Ans kattoo, miten Kroonikan käy. *

- … harrastanut myöhäisiltashoppailua, mikä tarkoittaa asiointia lähi-Selverissä klo 22-23 välillä. Koska iltakymmeneltä paikalla oli myös pieniä lapsia, aloin pohtia, olenko kokenut suurtakin vääryyttä jouduttuani reilut parikymmentä vuotta sitten nukkumaan heti Pikku Kakkosen jälkeen. Harkitsen edelleen, pitäisikö minun asian johdosta katkaista puhevälit vanhempiini.

- … juhlinut työpaikallani Suomen itsenäisyyspäivää kovasti kehutussa asussa, karannut jatkojen jatkoille Smilersin aivan tajuttoman hyvälle keikalle ja tunkenut päivystyspuhelimen naisten vessassa rintaliivieni vasempaan kuppiin, jotta tunnen varmasti, jos se alkaa jossain vaiheessa iltaa väristä. (Ei alkanut.)

- … juhlinut työpaikallani pikkujouluja ja niitä valmisteltaessa paistanut lohipiirakan sisälle lettuja, joiden olemassaoloa kukaan ei edes huomannut. Onneksi minulla oli kostoksi omat, kaikkien kadehtimat jälkkärit. Lactose intolerance rulez!

* Kokki-Terhi ja huomaamattomat letut. *

- … käynyt nukketeatterissa katsomassa koko perheen jouluesitystä, ihmetellyt miten hienosti kolmen miehen ohjaama nukke breikkaa ja tuntenut itseni yksinäiseksi namutädiksi.

- … kärsinyt tunnontuskista luovuttuani muovin ynnä maito- ja mehutölkkien lajittelusta sekä ollessani tietämätön siitä, mitä seuraavalle pantittomalle lasiroskalleni tapahtuu, mutta mielestäni homma on hieman liian hankalaa, jos naapurikorttelissa sijaitsevan roskasäiliön neljästä osiosta a) lasiosio muuttuu yllättäen vain värittömälle lasille tarkoitetuksi, b) kolme osiota muuttuu yhtä yllättäen pelkille juomapulloille tarkoitetuksi (varsinkin, kun järkevä ihminen palauttaa juomapullot kauppaan ja saa niistä rahaa), c) koko konteineria ei eräänä päivänä enää ole. Kun yhtälöön lisätään vielä se, että autoni on Helsingissä ja asun alle 20-neliöisessä asunnossa, jossa ei ole minkäänlaista varastointitilaa, ei minun todellakaan pitäisi kärsiä huonosta omastatunnosta. Kärsin silti.

* In the loving memory of Prügi Konteiner. *

- … ollut Suomessa viisi päivää, joista kahtena päähäni on kaadettu tietoa, jonka toivon pullahtavan sieltä ulos valmiiksi ajateltuina kokonaisuuksina viimeistään sitten, kun sitä kaikkein kipeimmin tarvitsen.

- … siivonnut Helsingin-kodin kylpyammeen alustaa ja ilmoittanut, että haluan meille siivoojan.

- … siivonnut Tallinnan-kotia remppamiesten jäljiltä ja kuullut sen jälkeen, että yksi hyvin pölyävä olisi tulossa vielä huomenna.

- … saanut vihdoin ripustettua Tallinnan-kotini seinille taulut sekä ikkunoihin lasityöt ja joulutähden.

- … nähnyt lasitöitä ripustaessani tähdenlennon, epäillyt näkemääni ja tullut kuitenkin siihen lopputulokseen, että sen oli pakko olla tähdenlento, koska ei se voinut olla mikään muukaan.

- … tuntenut hämeenlinnalaisesta boilerikodista muistuttavan deja vu -ilmiön tajutessani, ettei suihkusta tulevaa vettä voi parhaalla tahdollakaan sanoa lämpimäksi, mutta minun on silti pakko pestä tukka.

- … harjoitellut kuoron jouluesitystä varten.

- … oivaltanut, että Kaubamaja on kaikkien kaveri, sillä sieltä saa ostettua kaikki Aten joululahjat samalla kertaa (paitsi ne, jotka ostin jo Selveristä pikkujoulujen jälkeen klo 22.50). Kuitenkin on muistettava, että Kaubamaja kaveeraa kanssasi vain silloin, kun asennoidut asiaan oikealla tavalla ja virität sisäisen kompassisi äärimmilleen.

- … taivastellut sitä, kuinka virolaisia on siunattu hyvin epäkiitollisilla sääolosuhteilla. Kun auraamattomasta lumipaljoudesta päästiin, saatiin tilalle jäiset mukulakivet, joilla työkaverini lanseeraamat liukaslihakset ovat enemmän kuin tarpeen. Sillä, joka näkee jossain hiekkaa, on aika hyvä näkö. (Maanantaina tosin tajusin töihin vaeltaessani, että taivas oli kirkas, mistään ei tuullut ja mitään ei satanut. Pakkasta oli pari astetta - täydellistä! Tiistaina oli kuitenkin jo korkea aika palata todellisuuteen eli luihin ja ytimiin -kylmään sekä silmälasit hyödyttömiksi tekevään kaikenkattavaan sumupilveen.)

- … kiitellyt edelliseen kohtaan viitaten viisauttani ostaa viime vuonna uusi toppatakki, vaikken ole tarvinnut toppatakkia viimeisen 15 vuoden aikana kuin noin 10 päivänä vuodessa. (Mutta silloin en olekaan asunut Tallinnassa.)

- … nautiskellut hõõgveiniä kaikesta huolimatta aina yhtä tunnelmallisella joulutorilla!

Jos ei ennemmin, niin sitten myöhemmin. Ja jos myöhemmin, niin kaiken varalta jo HYVÄÄ JOULUA! :)

- Tallsingin tonttu Terhi

Tänään alkoi tuntua siltä, etten pahemmin taida olla musiikin jumalten suosiossa.

Viikko sitten olisin halunnut mennä katsomaan Terminaatoria, mutta siinä vaiheessa, kun tieto ilmeisen eksklusiivisesta keikasta päätyi minun tietooni, oli kaikki liput jo loppuunmyyty. Ei auttanut itku markkinoilla eikä sekään, että vannoin olevani yksin ja meneväni tarvittaessa yllättävänkin pieneen tilaan. Kerrankin, kun joku olisi keikkaillut ihmisten aikaan ja keskellä viikkoa!

Torstaina olisin halunnut mennä katsomaan perjantain puolella esiintyvää Trafficia, vaikka kammosinkin jo etukäteen perjantaiaamua ja kello 6.30 odottavaa herätystä. Kyllähän sitä kerran voisi, ajattelin, mutta kaveri perui ja päätä särki. Jäin kämpille ja olin unten mailla todennäköisesti jo bändin sound checkin aikoihin.

Pitkä viikonloppu Helsingissä ja kaksi vapaapäivää - syynä miehelleni lahjoitetut Elton Johnin kaksi konserttilippua. Ei niin, etten olisi nauttinut kiireettömästä kotona olosta, jouluvalojen ripustamisesta, shoppailusta ystäväni P:n kanssa, luistelusta, Prismareissusta, synttärijuhlista, sateessa lenkkeilystä ja 3D-elokuvasta (ollaanpas me ehditty paljon!), mutta kun tänään kuulin, että kyseinen herra Dwight on sairastunut ja joutuu siten jättämään Helsingin-konserttinsa väliin, tuli minulle hetkellisesti tunne, että kun ei onnistu, niin ei vaan onnistu.

Pari suunnitelmaa on jatkoa ajatellen tehty. Jos edes jompi kumpi menee mönkään, aion todeta, että yhtälön minä + musiikki ylle on langetettu kirous. Jota sivuten oivalsin hieman liian myöhään, että olisin ollut kenties oiva kandidaatti hiljattain päättyneeseen virolais-realityyn, jossa kaiken maailman maagit ja selvänäkijät kilpailivat paremmuudessaan. Minulla oli nimittäin aavistus. En tiedä, perustuiko se todennäköisyyslaskelmiin vai mihin, mutta koska numerot ja minä emme varsinaisesti kaveeraa, luon haikeat ajatukseni ennemmin tosi-tv:n puoleen.

- The Magical Mystery Terhi