by Terhi

Kun kollegani viime viikon puolivälissä lehtiä lukiessaan ilmoitti, että viikonlopuksi on annettu myrskyvaroitus, jouduin hetkellisen paniikin valtaan. Sieluni kaukonäköisin silmin seurasin kuusimetristen aaltojen keskellä, päällä ja sisällä keikkuvaa laivaa, jonka uumenissa voin pahoin. Hetkisen jo mietin soittavani kotiin ja ilmoittavani, että jäänkin viikonlopuksi Viroon. 

Sitten järkeni valo löysi uudelleen tiensä luokseni. Olin sentään kerran jos toisenkin löytänyt itseni myrskyn riepottelemalta merialukselta olosuhteisiin nähden varsin kelvosti voiden, minkä lisäksi saatoin tarpeen tullen aina turvautua yliannostukseen virolaisia, tajun tehokkaasti kankaalle kuljettavia luontaistuotteita. Sitä paitsi jos nyt alkaisin jänistää, pääsisin kotiin seuraavan kerran ensi kesänä. ”Tätä se nyt vaan on seuraavat puoli vuotta, get used to it! ” totesin tiukasti itselleni, menin Suomeen ja tulin takaisinkin. Kyllähän se laiva jonkun kerran keikahti, mutta unet olivat hyvät ilman OD:takin. Laivan tädit ja sedät kuuluttivat huonoista ilmasto-olosuhteista matkan aikana vain kahdesti. Ennätys lienee puolentoista kuukauden takaa, jolloin niistä kuulutettiin kahden minuutin välein. Oikeasti. Eikä silloin edes tuullut. 

Päättyneellä viikolla Tallinnan-seurakseni ilmestyi äiti. Kysyin, pahastuisiko hän, jollen kuitenkaan luopuisi kauan odottamastani hieronnasta. Ei pahastuisi. Niinpä sain nauttia puolitoistatuntisesta taivaasta, jonka aikana unenlahjani jälleen kerran ilmoittivat olemassaolostaan. Horrokseltani minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, käsiteltiinkö pakaroitani tai pohkeitani jollakin tavalla. Sen kuitenkin muistan, että hätkähdin aina alkaessani kuorsata tai kuolata hierontapöydän reiän läpi lattialle. 

Pari päivää aiemmin olin nauttinut puolitoistatuntisesta kosmetologikäynnistä. Ottaen huomioon, että vaivuin kevyeen horrokseen myös kulmakarvojani nypittäessä, epäilen yöunien jäävän edelleen liian lyhyiksi. 

Viime viikolla avasin vihdoin myös kuntosalikauden naapurustossani sijaitsevalla spordiklubilla. Äiti ei pahastunut taaskaan, minkä lisäksi hän oli kaikessa hiljaisuudessa huolehtinut myös siitä, että sain maanantain vastaisena yönä palata viimeisen päälle siivottuun Tallinnan-residenssiin. Puhumattakaan äidin tekemistä ruoista, joita on jäänyt vielä tällekin viikolle. Miten äidit ehtivät? Minä en nimittäin ikinä ehdi mitään, mutta toisaalta minun ei kai oletetakaan ehtivän, koska en ole äiti. 

Ilmeisesti kaikkeen kykenevä äiti-kulta siivitti ajatuksen voimalla suurenmoisiin suorituksiin myös noin sadatta kertaa luonani viivähtäneen sähkömiehen, joka vihdoin sai taiottua kuvan televisiooni. Huraa huraa huraa! (Sekä aaltoja ja torvisoittoa.) Kattoantennin välittämä kuva ei tosin ole paras mahdollinen, mutta ennen kukkaroa (ja epäilemättä myös hermoja) rasittaviin lisätoimenpiteisiin ryhtymistä aion kartoittaa teevenkäyttöasteeni ja nauttia siitä, että ainakin hetken aikaa kaikki on valmista. (Okei, taulut puuttuvat seiniltä, mutta se on pientä.) 

En kuitenkaan varmasti koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka kuvan saaminen yhteen vaivaiseen lootaan saattoi kestää kaksi viikkoa. (Ei sen puoleen, että olisin ehtinyt sitä kyseisen kahden viikon aikana katsoa, mutta sitähän ei tarvitse kertoa kenellekään.) Ehkä osasyynsä asiaan oli sillä, että saatuani vihdoin työstä vastaavan sähkärien ylipomon langan päähän ja kerrottuani hänelle ongelmani hän totesi: ”Mutta eihän se tietenkään toimi, koska en ole asentanut kellarissa sijaitsevia johtoja!” Mieleni teki hyppiä tasajalkaa ja karjua luuriin yhtä sun toista, mutta hillitsin itseni muistaessani pyhän päätökseni ottaa täällä ollessani rennosti ja ennen kaikkea kerätä mielenkiintoista elämänkokemusta. Niinpä vain totesin hiljaa mielessäni, että itsestäänselvyydet taisivat olla minulla ja puhekumppanillani hieman ristiriidassa keskenään – kukas sitä nyt siitä lähtisi liikkeelle, että kaikki johdot todella olisivat siellä, missä kuuluu. 

Toisaalta eräs televisioseikkailulleni naureskellut kollegani totesi, että ehkä mitään vikaa ei ole koskaan missään ollutkaan, vaan ehkä sähkäri vain tykkää käydä iltaisin luonani. Mikäli olettamus pitää paikkansa, odotan mielenkiinnolla, mikä johto kellarista seuraavaksi irtoaa salaperäisesti paikoiltaan. 

- Me, myself and TV 

Olen muuttanut. Tavaran ja neliöiden määrät huomioon ottaen prosessi oli pitkä, vaivalloinen sekä pakaroita, reisiä ja pohkeita tehokkaasti kiinteyttävä. Kuka tarvitsee step-aerobicia, kun on keksitty toiset ja kolmannet kerrokset, kolme autokuormallista epäkäytännöllisesti pakattua omaisuutta sekä lihaksia riipivät öiset pohjekrampit!? Lisäksi muuttoprosessi sisälsi mm. yhden ohimooni pudonneen verhotangon kaksi päivää ennen Suomen Kosmetologien Yhdistyksen 70-vuotisjuhlaa, mutta koska osumakohtaan ei noussut painovoimaa ja kaikkia maailman kauneuskäsityksiä uhmaavaa sarvea, ja koska täällä varsinaisessa majapaikassani näyttää viikon elelyn jälkeen jo varsin mukavalta, voin todeta vaivannäön kannattaneen. Näin siitä huolimatta, että:

1) telkkarini ei vieläkään toimi;

2) sähkäri oli unohtanut kytkeä jonkin netin toimintaan olennaisesti kuuluvan kaapelin paikoilleen, minkä seurauksena nettiasentaja pyöri kämpässäni ympyrää laskuttaen huvista lähitulevaisuudessa todennäköisesti pitkän sentin ja laittaen minut poistuttuaan soittamaan itkunsekaisen puhelun kotiin, koska pidin itseäni tyhmänä siksi, etten ollut ymmärtänyt puoliakaan miehen jorinoista (tosin sittemmin ymmärsin, etten olisi ymmärtänyt niistä mitään suomeksikaan);

3) työmiehet ovat vahdittavia ja jos heille kääntää hetkeksikin selkänsä, he asentavat yhden lampun väärään kohtaan, toisen liian lähelle keittiön kaappeja ehdotellen sitten kaapinoven saranoittamista puolivälistään, leikkaavat lampun johdon liian lyhyeksi, hajottavat vikavirtakytkimen, unohtavat ottaa mukaan vara-avaimen tullessaan vaihtamaan lukkoa ja poraavat verhotangon vinoon.

Ei se kuitenkaan mitään, sillä:

1) epäillessämme telkkarin toimimattomuuden johtuneen sen vanhuudesta (noin 20 ja risat) ja scart-johto-reiättömyydestä paukautimme eilen Lasnamäen OnOffiin ostamaan uuden, hienomman ja lättänämmän;

* Uusi telkkari odottamassa bussimatkaa kotiinsa. Lähipäivinä se näyttää ehkä jo kuvaakin. *

2) nettini toimii, kiitos perjantaisen alkuiltansa asialle uhranneen sähkärin (hänet palkittiin ponnisteluistaan suklaalla) sekä päivystysviikonloppuni täällä viettäneen Aten;

3) lamput ovat lopulta niin kuin pitääkin, keittiön kaapinovia ei ole silvottu ja verhotankokin on oikaistu suomalaisnaisen raa’alla voimalla;

4) olen oppinut paljon uusia vironkielisiä sanoja, kuten rikkevoolukaitse (=vikavirtasuoja) ja vargapesa (=se sellainen jutska, joka laitetaan pistorasiaan ja yhtäkkiä onkin 2-3 pistorasiaa, mutta ei johdolla niin kuin jatkojohdossa);

5) joka päivä ei kuitenkaan kuule nettiasioista keskustellessaan kysymystä “Sattuisitteko mitenkään puhumaan ukrainaa?”;

6) taloyhtiössäni voi lajitella sekaroskat, biot ja paperin, minkä lisäksi seudun yleinen roskienlajittelupiste sijaitsee vaivaisen korttelin päässä, ja siinä vieressä taas sijaitsee kuuleman mukaan erinomainen gruusialainen ravintola;

7) viikonlopun kävelyretket uuden kotini välittömässä läheisyydessä paljastivat minun asuvan varsin kiehtovassa ympäristössä sekä aivan hyvin varustellun Selverin naapurissa;

8) saimme eilen ensimmäisinä korkata taloyhtiön upouuden saunaosaston.

Siis hyvin menee, mutta menköön. Plussat peittävät miinukset ja niin edelleen. Tosin ratikat eivät vielä raideremontin vuoksi kulje, ja aamun ruuhkabusseille eivät vedä vertoja edes Tokion metrot. Voi sitä ihmiskehojen läheisyyttä, sateisen ilman nihkeyttämää paikallaan seisovaa ilmaa ja siihen sekoittuvaa feromonien aromia! Sitten, kun joku (muu kuin minä, kiitos!) vielä opettaisi täkäläisille, miten ruuhkabusseissa liikutaan ja muutenkin käyttäydytään, jotta ulos haluavat pääsevät ulos ennen päättäriä, olisi tämä bussikuskin tytär oikein tyytyväinen.

Lopuksi iso käsi Iskälle ja Äidille muuttoavusta sekä Atelle muuttoprosessin loppuun saattamisesta tänä viikonloppuna! :)

- Näin-se-homma-etenee-Terhi aus Tallinn

I Elämäni Kakena

”My name is Säädin, Kauko Säädin.”

Torstaisen työpäiväni aikana en juurikaan ehtinyt tehdä töitä. Sen sijaan keskityin orkestroimaan puhelimen välityksellä kahden remonttimiehen, oletettavasti kahden autonkuljettajan, yhden sihteerin, yhden huonekalukaupan keskusneidin ja yhden puusepän epävireistä kuoroa. Välitin tilannetietoja, jaoin ovikoodeja, neuvottelin neuvottelemasta päästyäni, ja kun oikein tuntui siltä, että pahainen viestikapulani on juuttunut jonnekin epävireisen puhelimen kantoalueelle, murisin itsekseni kuradi-kuratia ja fakk ja raiskia ja jäin odottamaan seuraavaa supersuosittuun puhelinkeskukseeni saapuvaa yhteydenottoa. Kovaa hommaa, eikä lopputulos ollut ihan toivottu, mutta lopputuloshan se on sekin. Ja onpahan sitten ainakin, mitä mummona muistella.

Taustaksi kerrottakoon, että minun piti päästä muuttamaan varsinaiseen Tallinnan-kämppääni kuluvan viikon lopulla, mutta koska joku lattiamieheksi matkan varrella profiloitunut remppamies oli viimeisen parin viikon aikana onnistunut kaikessa hiljaisuudessa hävittämään (!) asunnon ainoan (!!) avaimen, ei muuttohommillani yhtäkkiä enää ollutkaan kiire. Jos et veikkaa, et voi voittaa: pistän vaikka pääni pantiksi, että kun lattialankut joskus seuraavan remontin aikoihin revitään auki, löytyy niiden alta aarre vuosimallia 2008. Jännää!

Miten siis on mahdollista käyttää kännykkää ja työpuhelinta toisiaan täydentävinä kaukosäätiminä ohjailemalla niiden avulla ihan oikeita, toisiinsa löyhästi sidoksissa olevia ihmisiä jopa viiden kilometrin kantosäteellä komentokeskuksesta? Pähkinänkuoreen tiivistettynä homma käy näin:

1) Kun huonekalukaupasta tilattu kotiinkuljetus saapuu, soittaa kuljettaja komentokeskukseen ja kysyy keinoa päästä sisään komentokeskuksesta varsin etäällä sijaitsevaan kohteeseen W. Komentokeskus lupaa palata asiaan, ottaa yhteyden remppamieheen A ja välittää tälle kuljettajan viestin. Remppamies A, jonka sijainti on etäällä sekä komentokeskuksesta että kohteesta W, ottaa yhteyden kohteessa W toimivaan remppamieheen B, joka on luvannut avata portin. Lopuksi komentokeskus ottaa yhteyden kuljettajaan ja kertoo remppamiehen B pian ehtivän portille. Kuljettaja kiittää ja kuittaa.

2) Kymmenen minuuttia myöhemmin komentokeskukseen saapuu puhelu hätääntyneeltä remppamieheltä A. Remppamies B on juuri raportoinut tälle, että huonekalut on jätetty kohteen W pihalle sateeseen sen sijaan, että ne olisi kannettu lopulliseen päämääräänsä kohteen W kolmanteen kerrokseen. Komentokeskus ottaa yhteyden kuljettajaan, joka kertoo, että huonekaluille on tilattu vain kuljetus ja myöhemmin tapahtuva kokoaminen, ei kantopalvelua. Komentokeskus kysyy, kuinka asiassa voidaan menetellä, sillä ainoa kohteessa W oleva henkilö on remppamies B. Kuljettaja ilmoittaa, ettei voi enää mitenkään kääntyä takaisin. Komentokeskus vetoaa ulkomaalaisuuteensa ja siihen, ettei huonekalukaupassa M ole kerrottu, että kantopalvelu tulee tilata erikseen. Kuljettaja pyytää ottamaan yhteyttä huonekalukauppaan M. Komentokeskus toteuttaa yhteydenoton välittömästi ja saa tietää keskusneidiltä, että kuljettaja on oikeassa. Komentokeskus vetoaa samoihin asianhaaroihin kuin aiemmin. Keskusneiti lupaa palata asiaan neuvoteltuaan ensin kuljettajan kanssa. Komentokeskus huokaisee syvään ja välittää tilannetiedon remppamiehelle A, joka ei vieläkään ole kohteessa W, toisin kuin huonekalut ja ilmeisen yksinäinen ja voimaton remppamies B. Komentokeskus harkitsee askelsarjaa naulakolle ja toteaa kollegalleen lähtevänsä pian itse korkokengissään näyttämään, ”miten hommat meillä Suomessa hoidetaan”.

3) Keskusneiti ottaa yhteyden komentokeskukseen ja ilmoittaa, että kuljettaja on suostunut kääntymään hetken päästä takaisin kohteeseen W. Keskusneiti haluaa tietää, mihin osoitteeseen kantamistyöstä aiheutuva lasku tulee lähettää. Komentokeskus antaa sihteerin S sähköpostiosoitteen ja alkaa näppäillä tälle sähköpostia. Juuri ennen kuin lyhyt viesti on valmis lähetettäväksi, ottaa sihteeri S yhteyttä komentokeskukseen ihmetellen keskusneidin hänelle lähettämää laskua. Komentokeskus selvittää tilanteen. Sihteeri S on hämillään.

4) Hieman myöhemmin takaisin kuvioihin palannut kuljettaja ottaa yhteyden komentokeskukseen ja pyytää tulla avaamaan portin kohteeseen W. Komentokeskus kertoo portin turvakoodin ja soittaa remppamiehelle A ilmoittaakseen, että myös kohteen W kolmannen kerroksen ovi tulee avata. Remppamies A ei ole edelleenkään paikalla ja remppamies B:kin on kadonnut jonnekin, mutta onneksi ovi on jätetty auki. Komentokeskus välittää tiedon kuljettajalle ja toteaa tyytyväisenä itsekseen, että voikin jäädä töihin sen sijaan, että olisi lähtenyt sateeseen kantamaan huonekaluja.

5) Parin tunnin hiljaiselon jälkeen soittaa komentokeskukseen huonekalukaupan M puuseppä, joka on jo aiemmin asianmukaisesti tilattu kokoamaan lopulta ilmeisen onnellisesti määränpäähänsä päätyneet huonekalut. Komentokeskus vastaa puusepän kyselyihin, jotka liittyvät portista sisälle pääsyyn ja auton pysäköintiin.

6) Kahden minuutin kuluttua puuseppä ottaa uudelleen yhteyden komentokeskukseen todeten, että kohde W:ssä on remppamiesten joukkoon liittynyt ainakin remppamies C, kukaties myös remppamies D, mikä lyhykäisyydessään tarkoittaa sitä, ettei huonekalujen kokoamiseen ole muutoinkin keskeneräiseltä työmaalta vaikuttavassa pienessä kohteessa riittävästi tilaa. Komentokeskus pahoittelee tilannetta ja vetoaa kohteen W suhteen vielä toistaiseksi pätevään ulkopuolisuuteensa sekä siihen, ettei kukaan tilannetta paremmin tunteva ole pyytänyt häntä peruuttamaan kokoamista. Puuseppä toistaa, ettei hän voi koota huonekaluja. Komentokeskus kysyy, voisiko puuseppä neuvotella remppamiesten A-D kanssa työnteon mahdollisesta vuorottelusta tahi jonkinlaisista tilajärjestelyistä. Puuseppä toteaa kolmannen kerran, ettei voi koota huonekaluja kohteen W keskeneräisestä kunnosta ja ylimiehityksestä johtuen. Komentokeskus kysyy, koska puuseppä voisi palata kohteeseen W. Puuseppä kehottaa komentokeskusta ottamaan yhteyttä huonekalukaupan M keskusneitiin ja sopimaan uuden ajan kokoamista varten.

7) Komentokeskus ottaa yhteyden keskusneitiin, joka toteaa seuraavan vapaan kokoamisajan olevan kahden viikon päässä. Komentokeskus vetoaa jälleen ulkomaalaisuuteensa sekä siihen, ettei huonekalukaupassa M edelleenkään kerrottu, että kantopalvelu tulisi tilata erikseen. Keskusneiti lupaa neuvotella puusepän ja tämän kollegoiden kanssa näiden palatessa illemmalla takaisin huonekalukauppaan M.

8) Erinäistä tilannetietojen vaihtoa komentokeskuksen, remppamiehen A ja sihteerin S välillä. Remppamies A mm. argumentoi todeten, ettei voi ymmärtää, miten puuseppä on väittänyt olevansa estynyt kokoamaan huonekalut, sillä remppamiehiä on ollut paikalla vain kourallinen ja hekin ovensuussa. Remppamies A ja sihteeri S keskustelevat tiettävästi myös keskenään. Komentokeskus saa tietää, että pääsee siirtymään kohteeseen W viikon päästä.

9) Keskusneiti ilmoittaa komentokeskukseen, että seuraava vapaa kokoamisaika on kahdeksan päivän päästä. Komentokeskus ei voi lopulta muuta kuin hyväksyä, kiittää ja kuitata.

10) Loppuraportit sekä remppamiehen A että sihteerin S kanssa. Komentokeskus ilmoittaa Suomeen kohteeseen O, ettei tarvitse vielä viikonloppunakaan muuttoapua, vaan tulee kotiin. Komentokeskus tilaa muuttoavun suomalaiskohteesta H seuraavan viikon torstaille ja perjantaille.

Tämän jälkeen komentokeskus hämmästelee sekä yksin että yhdessä, miten asioista voidaankin tehdä välillä niin kovin, kovin vaikeita. Erään debriefingissä kuullun kommentin mukaan ”tää on ihan kuin Venäjällä”. Komentokeskus ei ota kantaa, mutta jatkaa yhä hämmästelyään.

II Vanhempi ja viisaampi

Ensi alkuun kiitokset kaikille niille, jotka muistivat minua syntymäpäivänäni halauksin, lahjoin, kukin, lauluin, kortein, e-kortein, sähköpostein, tekstiviestein ja facebook-viestein. Syvä kumarrus myös työnantajalleni, joka kustansi minulle koulutuksen Helsingissä ihan kuin syntymäpäiväni kunniaksi. Kiitos myös sille vielä toistaiseksi tuntemattomaksi jääneelle henkilölle tai ilmiölle, joka kuoroharjoituksissa pitää huolen siitä, että jokaiselle paikan päällä spontaanistikin ilmoittautuvalle synttärisankarille on varattu komeasti kajahtavan onnittelulaulun lisäksi aina myös kaunis ruusu.

* Minä ja ruusu Reval Caféssa kuoroharkkojen jälkeen. *

Vanhentuessa sitä yleensä kuulemma myös viisastuu. Minusta tuntuu, että tänä vuonna tämä on kerrankin pitänyt paikkansa myös omalla kohdallani. Maanantai-iltana Helsingin-koulutuksesta Tallinnaan saapuessani olkapäilleni nimittäin laskeutuivat aivan yllättäen Lepo ja Rauha. Viikonloppuna olin shopannut kokonaisen työpäivän verran ja hankkinut edelleen uusiutuvan garderobini ohella myös viimeiset kalusteet kohteeseen W. Laivalla sitten pienen kriisin jälkimainingeissa yhtäkkiä oivalsin, että kaikki oli valmista. Minun ei ollut seuraavan työpäivän jälkeen pakko juosta enää yhteenkään virastoon tai muuhunkaan asiainhoitolaitokseen. Ja vaikka niin kovin mielelläni olisinkin jo luopunut pistäytymispaikastani vanhassa kaupungissa, kantanut tavarani kohteeseen W ja alkanut laittaa sitä kakkoskodin näköiseksi, tuntui kaikkein parhaalta, ettei sitä vielä tarvinnut tehdä. Minä sain vain olla ja minä halusinkin vain olla. Sen sijaan, että olisin juossut niin, että pohkeet kramppaavat keskellä yötä, koska en ole kiireissäni muistanut ottaa magnesiumia – sen sijaan kiireeni olivat ohitse ja minä olin tullut viisaaksi!

Niinpä kävin kaikessa rauhassa ruokaostoksilla Prismassa. Lähdinpä vielä kävelyllekin tulevaan naapurustooni. Tulevilla vakioreiteilläni näin aivan ihanan aidan ja paljon aivan yhtä ihania ikkunoita, joiden takana oli paljon ihanan tunnelmallisia koteja. (Jostakin syystä olen aina tykännyt kulkea pimeällä ulkona ja katsella ihmisille sisään…) Siellä minä nytkin kävelin, pimeällä kadulla, märällä asfaltilla, syksyn lehtien leikkiessä tuulessa, ja ajattelin, että jopas jotakin, minähän ihan oikeasti nyt asun täällä ja ehdin jopa nauttia tästä kaikesta. Eikä minua yhtäkkiä lainkaan häirinnyt tai stressannut se, että muuttosuunnitelmani olivat taas kerran hieman vaiheessa. Minua! Ei häirinnyt eikä stressannut!

Viisaus, siunattu viisaus. Tätä menoa haluan pian kahdeksankymppiseksi.

III Kuukausiraportti

Viisaus syntyy iän mukana. Kenties perimmäisenä syypäänä eivät kuitenkaan ole numeroin ilmaistut elinvuodet, vaan se, mitä niiden vuosien aikana on opittu. Ajatelkaa, miten paljon oppii vuodessa, jos jo kuukaudessa oppii sen, minkä minä olen sisäistänyt juuri kuluneen viiden viikon aikana Tallinnassa:

- Asiat eivät välttämättä suju kuten oletat niiden sujuvan. (Itse asiassa tämä on jopa hyvin todennäköistä.)

- Kaikkea ei tarvitse hoitaa saman tien, sillä ainakaan virastot ja muut valtionlaitokset eivät katoa minnekään. Suomen vakuutuskin on voimassa puoli vuotta maastamuuton jälkeen (ainakin minulla).

- Asunnon vesimittari voi sijaita vessassa välikaton yläpuolella niin, että pääset lukemaan sen vain lainaamalla tikkaat seinänaapurilta ja irrottamalla vessan ovelta katsoen viidennen välikattopalkin paikaltaan. (Ja minä kun luulin, että Helsingin-kodissamme tapahtuva roskiskaappiin ryömiminen astianpesukoneen hanan avaamiseksi on extremeä.) Samalla voi selvitä, että vessasi välikaton yläpuolella on ullakko, mikä yhtäkkiä selittää vessasi kylmyyden. (Tästä toivuttuasi naapurisi saattaa kutsua sinut spontaanisti kylään, vaikka kello on jo yksitoista illalla, mutta kun hänellä on soitinkokoelma ja paljon tietoa talon historiasta ja nykypäivästä. Seuraavaksi jo tiedätkin, mitä on ensimmäisen kerroksen naapuriasunnossa harjoitettava nk. biomassaazh alias Relax for Men.)

- Neljän tunnin keilausrupeama työpaikan virkistyspäivänä aiheuttaa kolmen päivän lihaskivun etenkin reisissä ja vasemmassa pakarassa, mutta ei se mitään, sillä ainakaan virkistyspäivää seuraavana päivänä kukaan muukaan ei välttämättä ole virkeimmillään.

- Tallinnan maanalaisissa käytävissä asuu isoja hämähäkkejä.

- Nettipankissa tapahtuvia ulkomaansiirtoja varten voi joutua soittamaan kaksi kertaa Suomen ja kaksi kertaa Viron asiakaspalveluun ja siltikin pankin ryöväämät palvelumaksut ovat menneet päin pyllyä.

- Passikuvassa täytyy käydä vähintään kaksi kertaa, sillä ensimmäinen epäonnistuu aina. Sen ensimmäisen epäonnistuneen kuvan kanssa ei myöskään kannata mennä hankkimaan ID-korttia, sillä muuten tulee hirveä harmitus, jonka seurauksena pitää kuitenkin mennä uudestaan passikuvaan JA hankkia uusi ID-kortti. (Suotakoon se minulle. Minulla oli syntymäpäivä ja halusin antaa itselleni lahjan, minkä lisäksi sain herkimmässä teini-iässäni ja sen välittömässä läheisyydessä ikuisen trauman epäonnistuneesta passikuvastani, jota minun piti esitellä ympäriinsä 10 pitkää vuotta ja jonka vuoksi minua ei meinattu passin umpeenmenoajan lähestyessä enää päästää Tshekistä takaisin Saksaan. Sitä paitsi on hirveän mukavaa kuulla korttiasiaa hoidettaessa seuraava lause: ”Puhutte niin hyvin viroa, että voisittekohan te hakea jo kansalaisuutta?”)

- Kasvovesi kuluu ainakin kaksi, jollei kolmekin kertaa hitaammin kuin suuvesi, vaikka suuvesi on 100 ml suuremmassa pullossa.

- Ilman telkkaria voi hyvin elää kuukauden, mutta silloin saattaa tulla riippuvaiseksi virolaisista käännösiskelmistä.

- Ilman nettiä voi hyvin elää kuukauden, mutta blogiin tulee silloin tosi pitkiä kirjoituksia ja kukaan ei saa koskaan vastausta sähköposteihinsa.

- Kannattaisi nukkua enemmän kuin 6 tuntia yössä.

Ottakaa opiksenne, älkääkä toistako tekemiäni virheitä, sillä olen jo tehnyt ne puolestanne.

Näin tervehtien,
Oppinut ja viisastunut, taas vuoden vanhempi kaukoterhi