by Terhi

Suomen valtakunnallisten uutislähetysten Viro-saldo oli viime viikolla vallan mahtipontinen:

1) Tekstiviestittelyssä kunnostautuneen ministerimme Ilkka K:n aikeissa oli viipyä Tallinnassa pidempäänkin, mutta aina ei käy niin kuin suunnitellaan. Ike palasi Suomeen suht koht nopsaan jättäen kollegansa jatkamaan lahdentakaista politikointia. Vaikkei blogini tarkoitus olekaan ruotia Ilkka K:n edesottamuksia, on minun pakko todeta olevani ennen kaikkea hämmentynyt koko spektaakkelista ja sen saamasta mittakaavasta. Silti minusta edelleen tuntuu, että sympatiseeraan Ikeä. Olen useaan kertaan kuunnellut hänen ammatillisia aatoksiaan ja tullut siihen lopputulokseen, että ainakin sillä elämänalueella häntä aliarvioidaan pahemman kerran.

2) Formulasankarimme Kimi R. kuitenkin mitä ilmeisimmin viipyi etelänaapurin pääkaupungissa koko uumoilemansa ajan, tosin en tiedä, miksi hän sinne alun alkaen oikein matkusti. Ehkä kyseessä oli työmatka tai sitten ei. (Selvästikään en ole informoinut itseäni riittävästi.) Oli miten oli, saatiin siitäkin aikaiseksi Viroa sivuava uutinen.

3) Ilmeisen ikuiseksi kaavailtu Viron nousukausi paljastui kiinteistökuplaksi, jonka uutisoitiin vihdoin Suomessakin sanoneen poks. Ensimmäinen ajatukseni oli, että suosimani laivavuorot ovat tästä lähtien entistä enemmän täynnä virolaisia rakentajia, mikä tarkoittanee käytännössä sitä, että Tallink-Silja joutuu tästä lähin harkitsemaan myös ulkokansipaikkojen myymistä. Kun kellotkin on jo käännetty kohti kesää, ei siitä tuskin muodostu suurtakaan ongelmaa, jollei tulevasta kesästä sitten kehkeydy viime vuoden tapaan märkää epäkesää, joka ei ilmeisesti ole koskaan päättynytkään, vaikka kalenterin mukaan niin olisi pitänyt tapahtua jo viimeistään syyskuun alussa.

4) Varsinaisen jymyuutisen bongasin kuitenkin perjantaina Kampin keskuksen jättiskriiniltä, jolta mieheni kertoi aikoinaan naapuritalossa työskennellessään katsoneensa kyllästymiseen saakka automainosta, jossa kasvoton pukuherra käyttää mainostettavaa autoraasua skeittilautanaan. Mainokset kuitenkin sikseen – Helsingin ja Tallinnan välisestä rautatietunnelista on tehty aiesopimus. Myönnettäköön, etten enää yllättynyt samaan tapaan kuin noin vuosi sitten, kun kuulin, että moinen (ja vieläpä täysin toteuttamiskelpoinen) suunnitelma on rustattu paperille jo aikoja sitten kustannusarvioita ja insinöörien laatimia lujuuslaskelmia unohtamatta. Nyt yllätyin lähinnä vain siitä, että minäkin ehkä ehtisin vielä elinaikanani viilettää tukka hulmuten Helsingin ja Tallinnan väliä – junalla, jestas sentään! (Mutta laitettaisiinko virolaiset rakentajat sitten laivan ulkokannen sijaan junan katolle, kuten Intiassa?)

Nähtäväksi jää, tuoko tämäkin viikko muassaan samanlaisen määrän Viro-aiheisia uutisia. Kukaties ainakin yhden. Edellisessä kirjoituksessanihan jo uumoilin mahdollista tekstariskandaalia erääseen Suomessa vierailevaan Tanel P:hen liittyen… Noh, elame-näeme. ;)

Yksityisluontoisempiakin Viro-aiheisia aiesopimuksia on viime viikolla työstetty:

1) Pätkäinen työelämäni lienee vihdoin muuttumassa aikeideni mukaisesti hieman historiaansa virolaisempaan suuntaan, mikä on aina iloinen asia. Pätkäisyydestä en sen sijaan sano mitään, koska muutoksia ei sen suhteen ole edelleenkään näkyvissä. (Jos joku haluaa tarjota minulle töitä, yhteydenottolomake löytyy täältä.)

2) Mikäli muutkin aikeeni etenevät toivottuun suuntaan, saatan ensi syksynä löytää itseni jälleen opiskelemasta viroa – ja vieläpä erittäin arvostetusta opinahjosta.

3) YLE Teeman kerrassaan riemastuttava Bussilla ajan halki -dokumentti, jossa matkustettiin Tallinnasta Kaliningradiin, sai minut järisyttävän matkakuumeen valtaan. Mikäli mahdollista, aion toteuttaa oman Baltic Grand Tourini niin pian kuin mahdollista. (Jos joku haluaa tarjota minulle rahaa, yhteydenottolomake löytyy täältä.)

Ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa. Pidetään sen sijaan peukkuja joko suomalaiseen tai virolaiseen tapaan kaikille upeille aikeilleni sekä lisäksi ainakin rautatietunnelille. Molemmat peukunpitotavat tuottanevat yhtä lailla onnea, jos moiseen haluaa uskoa. (Minä ainakin haluan.)

- Maaliskuun viime minuutteja elävä Terhi (sillä blogin kello on näköjään edelleen talviajassa)

… niin ehkä Suvi, haastatteluputki ja kolmiolääkkeet.

Ei ota lentsu loppuakseen, ei. Kaksi viikkoa köhittyäni saapui pääsiäinen, josta vietin viisi tuntia Malmin terveyskeskuksen päivystyspolin jonossa. Muuten en olisi antanut periksi, mutta kun kylkeä vihloi yskiessä niin, että oli ihan pakko huutaa. Diagnoosi: murtuma kylkiluussa tai revähdys kylkilihaksessa, tämä siis johtuen voimakkaasta yskimisestä. (Mikäli ensimmäinen vaihtoehto pitää paikkansa, herää kysymys, miksi vaivaudun kittaamaan maitoa purkin päivässä plus juustot ja viilit päälle.)

Onneksi viisituntista odotuksen tuskaa helpotti Oskar Lutsin maanmainio kirjallinen tekele Suvi (1918-1919), jota olen ahminut sairasvuoteellani muutoinkin. Ilmeisesti Lutsin kirjoihin tarttuminen vaatii kuitenkin aina kimmokkeekseen jonkin sortin sairauden. Jokin aika sitten lentsuillessani luin nimittäin trilogian ykkösosan nimeltä Kevade ja vannoin kautta kiven ja kannon rientäväni tuota pikaa Tallinnaan ostamaan myös kaksi jatko-osaa. (Link, link. Härregud, siitä on jo vuosi! Asiasta silmittömästi kauhistuneena lupaan täten lukea kolmososa Sügisen ilman turhia viiveitä, jäämättä odottelemaan myöskään seuraavaa bakteeri-invaasiota.) Ensimmäisestä osasta tuttujen, nyt jo varttuneempien päähenkilöiden elämää on ollut ilo seurata, enkä ainakaan itse ole valmis allekirjoittamaan näkemystä, jonka mukaan Luts ei olisi jatko-osissa enää yltänyt Kevaden kaltaiseen mestarillisuuteen. Pah, sanon minä, kateellisten panettelua.

Ensimmäisestä pääsiäispäivästä lähtien olen sattuneesta syystä lääkinnyt itseäni kolmesti vuorokaudessa kourallisella särkylääkkeitä. Toisessa purnukoista on punainen kolmio, minkä vuoksi tunnen aika ajoin olevani pienessä sievässä. Autoiluakaan en saa kirotun kolmion ja kännisen olotilani vuoksi harrastaa. Koneidenkäyttökieltoa sen sijaan uhmasin toissapäiväisellä lasikurssilla. Vaikka toisin pelkäsin, en aiheuttanut itselleni tai kenellekään muullekaan läsnäolijalle palovammoja tahi viiltohaavoja. Huumattunakin oppii näemmä selviytymään.

Jatkuva high ei estä minua harrastamasta myöskään freelance-tyyppistä toimittajan kutsumustani. Kuin herra Murphyn maagisten pikku kätösten vaikutuksesta, osuvat viro.nytin ja Oulunkyläisen deadlinet jälleen jotakuinkin samalle päivälle. Se taas tietää kiirettä, putkenomaista tukkaa ja näppäimistön sauhua, mutta en valita, sillä kolme tulollaan olevista artikkeleista liittyy aihepiiriltään Viroon. Toissapäivänä vierailin Pukinmäen uudehkossa Eesti poodissa poikkeuksellisesti haastattelijan ominaisuudessa. Häpeän tosin myöntää olleeni puoli tuntia myöhässä, mutta se ei ole minun, vaan VR:n syy. En ymmärrä, miten suomalaiseen (kevät)talveen olennaisena osana kuuluva lumisade saa raideliikenteen tätä nykyä aina raiteiltaan. Juttu suosikkikaupakseni muodostuneesta Eesti poodista ilmestyy Oulunkyläisen seuraavassa numerossa ensi kuun puolella.

Ensi kuun puolelle sijoittuvat myös kaksi muuta Viro-aiheista haastatteluani. Tarkoituksena on koota kasaan pieni paneeli nuoria viron kielen harrastajia ja pohtia viro.nytin seuraavaa numeroa varten mm. sitä, miten Viro-harrastajien keski-ikää saisi laskettua kuudenkympin alapuolelle. ;) Tiedossa ovat myös treffit Tanel Padarin kanssa. Suomea kolmannella kotimaisella valloittava The Sun nimittäin saapuu esiintymään Tavastialle ensi keskiviikkona (kaikki sinne!!) ja toki viro.nytin reportteri on sopinut tärskyt bändin johtohahmon kanssa. Täytynee kehitellä kaupanpäällisiksi vielä jonkin sortin tekstiviestiskandaali, ne kun ovat täällä päin nyt niin kovin muodikkaita. Julkisuusarvo nousee, blogin lukijamäärä kasvaa, Silminnäkijän myynti räjähtää käsiin, eikä kiehtovista työtarjouksista ole tulla loppua…

Ah näitä unelmien pilvilinnoja. Jatkuisipa lääkitys vielä kauan, kauan…

- Pilleri-Terhi

Elämme jännittäviä aikoja. Tai emme enää, sillä “kun päättyy tää, tauti vain jää”, kuten vanhassa suomalaisessa hittibiisissäkin hieman mukaillen aikoinaan todettiin.

Saksalainen ystäväni saapui vierailulle matalaan majaamme hieman edellisen kirjoitukseni jälkeen, ja hänen palattuaan kotimaansa kamaralle tuntui minustakin hetken siltä kuin takanani olisi kunnon ulkomaanreissu. No, jos oikein tarkkoja ollaan, kävin minäkin yhdessä viettämämme kahdeksan päivän aikana ulkomailla - Helsingin, Hämeenlinnan ja Tampereen lisäksi viivähdimme nimittäin päivän myös Tallinnassa, joka on Suomessa vierailevalle, elämääni ekskursiota tekevälle turistille huomattavasti vaikkapa tuikikotimaista Turkua oleellisempi kohde.

Päivämme Tallinnassa koostui sellaisista turistitoiminnoista kuin turisti-infossa vierailemisesta, vanhan kaupungin nähtävyyksien katselusta ja jokaiseen mahdolliseen näköalapaikkaan kiipeämisestä. Luulin rehdillä urheilulla ruhtinaallisiin mittoihinsa kasvaneiden reisilihasteni jo nähneen kaiken, mutta kuinkas ollakaan, olin väärässä. Epäilen nimittäin reväyttäneeni oikean reiteni kohteessa X, jonka tarkemmat koordinaatit jätän sekä oman että ystäväni turvallisuuden vuoksi mainitsematta (lue eteenpäin, niin ymmärrät miksi).

Tämän tytön tulee kuitenkin enää harvemmin tarkkailtua Tallinnaa turistinäkökulmasta (sama pätee myös muihin vierailukohteisiimme), joten kaiken tarjoamansa jännityksen lisäksi päivä Tallinnassa oli antoisa myös itselleni. Ystäväni muuten haukkoi henkeään vanhan kaupungin kauneutta ihastellessaan. Siinä ei harmaa räntäkeli menoa haitannut, kun talot hehkuivat keltaista ja muita sateenkaaren värejä. Epäilen Tallinnan hakanneen Helsingin kauneusmittelössä 6-0, vaikkei ystäväni asiaa kohteliaaseen tapaansa tunnustanutkaan.

* Vanhan kaupungin kauneutta Lühike jalg -kadun portaikossa. Eikä tuo tyttökään olisi pahempi, jos se olisi vaan nukkunut nuo silmäpussinsa pois. ;) *

Turistiromantiikan lisäksi reissullamme piisasi siis myös jännitysmomentteja. Puolisen tuntia ennen yllä olevan kuvan ottamista olimme harrastaneet vandalismia, jonka kuvalliset todisteet ilmaantuvat kuvagalleriaan, kunhan saksalainen valokuvausliike ja Deutsche Post saavat kumpainenkin viehättävän vanhanaikaiset toimensa suoritettua. Helpotettakoon odotuksen tuskaa ja raotettakoon salaisuuden verhoa sen verran, että se, joka bongaa seinään raaputetut nimemme ynnä niiden raaputuspäivämäärän kohteesta X, palkitaan ylitsevuotavasti. Elämäni ensimmäinen kerta muuten, kun rupesin lainsuojattomaksi - ilmankos kuvassa naurattaa. Onneksi rajalla ei tarvitse näyttää enää passiakaan. Vandalismi ynnä ties mihin tarkoituksiin käytetty varastettu ajokortti kun saattaisivat johtaa jo astetta kihelmöivempiin jännitysmomentteihin.

Hieman yllä olevan kuvan ottamisen jälkeen jouduimme puolestaan lumipallopommituksen kohteeksi. Tällä kertaa vandalismia harjoittivat paikalliset pojankoltiaiset, joiden mielestä saksankielinen ulosantimme oli ilmeisesti vaan jotenkin niin ach-ja-jawohl-ich-komme-aus-Deutschland! Hieman myöhemmin pallot lensivät uudelleen, mutta menivätpä myös nassikat hiljaisiksi toisen saksalaistädin puhjettua puhumaan viroksi. Jalkojen töminästä päätellen he noudattivat varsin nopeassa tahdissa käskyäni mennä kotiin kasvamaan.

Suomalais-virolais-saksalainen täti toteutti muuten myös yllättäen syntyneen mielitekonsa rei’ittää korvansa kolmannen (ja ehkä viimeisen) kerran. Kolmannen kerran viimeisyys ei kuitenkaan johdu siitä, että palvelu Stockmannin viidennen kerroksen kultakaupassa olisi ollut huonoa - päinvastoin! Suosittelen kyseistä putiikkia erittäin lämpimästi jokaiselle uusia korviksia toivovalle. Näin asiantuntevaa palvelua en ole saanut korvistenampujalta kuuna päivänä. Siinä mittailtiin ja mallailtiin tovi jos toinenkin ja lopputulos on tietenkin kertakaikkisen upea! Tosin sain samaan syssyyn tietää korvalehtieni olevan täysin epäsymmetriset - vain viikko sen jälkeen, kun optikko oli todennut silmieni sijaitsevan eri korkeuksilla. Voih! Epäsymmetrisyyden lisäksi korvalehteni ovat kuitenkin myös pienet ja sirot, joten ne ovat nyt täynnä. Siis ei enää korvispyssyjä. Oih ja voih!

Kotiuduttuamme Tallinnasta ja muista määränpäistämme tulimme kumpainenkin sairaiksi - kiitos viikkomme ohjelmaan kuuluneen varsin tuulisen Suomenlinnan-turistikierroksen. Ja sen lisäksi, että olemme nyt haiged, olivat myös hyvästimme Helsinki-Vantaalla varsin haikeet. Itkuhan siinä pääsi eli ei kun uusia seikkailuja suunnittelemaan. Kunhan köhästäni ja muusta yleisestä heikotuksestani selviän jatkan kirjailujani ja lupaan matkustaa ennen Saksan-reissua muutaman kerran myös Viroon.

Jatkoa odotellen!

- Taas kerran yökyöpeli-Terhi (mutta se on perittyä, joten ei voi mitään)