Esikoiskirjani Silminnäkijän oikovedos saapui keskuuteemme torstai-iltana. Se odotti minua keittiön pöydällä, kiitos viitseliään mieheni, ja täytti ajatukseni silkalla ylpeydellä. Minä olen tehnyt tuon! Selailin opusta sieltä täältä ja hypistelin sitä käsissäni koko illan. Taisinpa häiriköidä kansikuvan tehnyttä ystäväänikin pariin otteeseen silkasta sisälläni pysymättömästä riemusta.
Vasta seuraavana iltana uskaltauduin saunan jälkeen aloittamaan luku-urakkani, jonka ensisijainen tarkoitus oli varmistaa kaikkien sivujen olevan kohdallaan jotakuinkin sen näköisinä kuin olin ne suunnitellutkin näkeväni. Näin jälkiviisaana voin todeta, ettei kyseiseen hommaan olisi koskaan pitänyt mielenrauhani säilyttääkseni ryhtyä. Niin mukavaa kuin omaa, odotettua kirjaa olikin pitää käsissään, ei sen aikaansaama happy-happy-joy-joy peittänyt alleen sitä tosiasiaa, että oman tekstin lukeminen kansien väliin painettuna tuntui sanalla sanottuna karsealta.
Kirjoitusprosessin aikana olen lukenut tekstin läpi niin monta kertaa, että olen jo aikoja sitten pudonnut laskuista. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstin on pakko olla hiottua. Siitä huolimatta aloin epäillä. Epäilin ensin juonen olevan typerä, sen jälkeen henkilöhahmojen olevan lapsellisia ja lopulta päädyin luonnollisesti siihen lopputulokseen, etten päinvastaisista kuvitelmistani huolimatta kerta kaikkiaan osaakaan kirjoittaa. Epätoivon ollessa syvimmillään aloin nähdä jokaisella sivulla vähintään yhden pilkkuvirheen. Ja ai että ne pilkkuvirheet olivat isoja! Herramunjee, relatiivilauseen perästä unohtunut pilkkuhan on yhtä kuin maailmanloppu!
Aina yhtä kärsivällinen mieheni (kiitos, Atte – rakastan sua!) sekä noin kolme muuta tahoa, joille epätoivoani vuodatin, palauttivat minut kuitenkin maan tasalle lausuen ääneen asioita, jotka itsekin tiesin, mutta joiden yli olin päästänyt viime hetken paniikin jyräämään: a) olen ylikriittinen, b) osaan kirjoittaa, c) tarina on hyvä, d) kukaan ei osta kirjaa tutkiakseen, kuinka siinä on käytetty välimerkkejä, vaan asiaan aletaan kiinnittää huomiota vasta silloin, jos se on niin radikaalisti pielessä, että se haittaa luetun ymmärtämistä (mikä ei minun kirjani kohdalla pidä paikkaansa), e) jos nyt alan paniikissani korjata jokaisen löytämäni ”virheen”, ne menevät oikeasti väärin, enkä ole vielä senkään jälkeen tyytyväinen, vaan korjaan ne takaisin, f) jossain vaiheessa tekstistä on vain päästettävä irti.
Tutkailtuani vielä muutamia kirjahyllystä löytyneitä opuksia, joissa ei sitten kyllä tiedetty pilkkusäännöistäkään yhtään mitään, päätin peruuttaa aikeeni jänistää viime metreillä. Vein oikovedoksen muutamine korjauksineen painoon eilen ja kahden viikon kuluttua minun pitäisi pidellä käsissäni ensimmäistä satsia Silminnäkijöitä. Onneksi pääsen ensi viikonlopuksi Tallinnaan piiloon.
* Painoon lähdössä *
Silminnäkijä-osioon on tulossa tuota pikaa uusia päivityksiä ainakin kirjan taustoista. Jonkin sortin tilausinfoakin lienee pikapuoliin luvassa, jos joku haluaa kirjan omiin kokoelmiinsa liittää (ja kukapa ei haluasi – vinkki vinkki…).
- Kirjailija-Terhi
