by Terhi

Kyllä sairasloma on ihmisen parasta aikaa – ainakin, mikäli tarkastellaan oman, nyt jo taakse jääneen neliviikkoiseni Viron-matkafrekvenssiä ja mikäli Viron-matkailu rinnastetaan parhauteen. Hädin tuskin oli Paldiskin pölyt pyyhitty tennareista, kun uutta matkaa jo pukkasi ovista ja ikkunoista. Ja niinhän siinä sitten kävi (mikä ei tosin minua tuntevia ole enää aikoihin hämmentänyt), että viimeinen sairaslomaviikonloppu vierähti jälleen etelänaapurin puolella. Mikä loistava tilaisuus totuttaa leikattua ranneparkaa sen tulevaisuudessakin tavanomaisiin liikeratoihin, kuten vaikkapa käsien heilutteluun Smilersin tai The Sunin keikoilla!

Viroa peruskurssin verran opiskellut ja siten varsin innokas vanha työkaveri matkaseuranani löysimme itsemme perjantai-iltana Tallinnan laululavan liepeiltä eli tämänvuotisilta Õllesummer-festareilta. Sää ei oikein suosinut (Tallinnan siluetti näytti lähinnä todella huonolta harmaasävyiseltä teatterilavasteelta), mutta eipä se pahemmin juhlatunnelmaa latistanut – tosin sitä pitivät osaltaan yllä myös A. Le Coqin teltassa ketkutelleet topless-tanssijat… Näinköhän menisi läpi Suomessa? Toinen juttu, josta Suomessa nousisi poru (ja nousi jo ainakin näiden kahden suomalaisen mielissä) oli kuulosuojainten olematon käyttö. Kaksi iltaa Õllesummerissa vietettyämme summasimme nähneemme korvatulpat lisäksemme vain yhdellä festarivieraalla – kaikki pikkulapsetkin mukaan lukien! Ja musiikki oli todella kovalla… Kuulosuojainten ja korvatulppien lanseeraus Viroon – siinäpä olisi puhdetta jollekin työtä pelkäämättömälle. Myös mahdollisia yhteistyötarjouksia vastaanotetaan!

Ensimmäisen festari-illan kohokohta oli luonnollisesti Smilersin samaisessa topless-teltassa vetämä keikka. Väentungos oli käsittämätön, eikä reissun takia missattu saunavuorokaan enää hetken hikoilun jälkeen harmittanut. Lauantai-iltana suunnistimme jälleen samaan telttaan ja todistimme vastaavanlaista hysteriaa Tanel Padar & The Sunin kiivetessä lauteille. Myös Ineksen ja Blackyn musiikillisesta annista tuli kahden illan aikana nautittua.

* Kännykkäkuvaterkut Blackyn keikalta! (Kuva: LL) *

Festari-iltojen väliin jäävän kauniin kesäpäivän päätimme viettää lähiympyröissämme polemiikkia herättäneessä Rakveren kaupungissa Lääne-Virumaalla. Rakvere-päiväämme oli kummeksuttu kolmella eri taholla: 1) Delfi.ee:n keskustelupalstalla, jolla olin kysynyt suosituksia päivän ohjelmaksi, 2) vielä exämmän, virolaissyntyisen työtoverini toimesta, johon törmäsimme sattumoisin menomatkalla ja 3) nuoren australialaisen kiinteistövälittäjän taholta, joka herrasmiehen tavoin eskorteerasi meidät keskustaan Smilersin keikan jälkeen. Yllättävistä, tosin myöhemmin varsin perusteettomiksi osoittautuneista käännytysyrityksistä huolimatta heräsimme lauantaiaamuun enemmän tai vähemmän pirteinä, vakaana aikeenamme ehtiä klo 10.00 starttaavaan Rakveren-bussiin. Linja-autoasemalle hyvissä ajoin päästyämme kuitenkin selvisi, että Rakveren mystisen vetovoiman oli havainnut moni muukin, minkä seurauksena bussi oli loppuunmyyty. Mitäh?! Rakveren-bussi loppuunmyyty?? Näin ihmeellisesti oli kuitenkin päässyt käymään, joten kiireemme loppuivat siihen, seuraavan bussin kun oli määrä lähteä vasta puolitoista tuntia myöhemmin. Harmitusta vähensi kuitenkin julkkisbongaus: vastaamme käveli popstara Mari-Leen – ja minnekäs muualle neito mieli kuin kotikaupunkinsa Tarton bussijonoon! :)

Mari-Leen mitä ilmeisimmin mahtui bussiinsa, ja lopulta mekin seisoimme Rakveressä todistaen saman tien vääriksi sekä Delfin, ex-kollegani että nuoren aussiherran propagandistiset puheet. Rakveren linnanrauniot olivat kerrassaan mahtavat – nähtävää olisi riittänyt vaikka koko päiväksi! Henkilökunta oli pukeutunut keskiaikaisiin vaatteisiin ja oppaat johdattivat meidät esim. keskiaikaiseen keittiöön ja kidutuskammioon. Helvetissäkin tuli poikettua. Pehmeämpää linjaa edustivat mm. pihalla tallustelleet lampaat, veitsenterällä puuhailtiin taas miekkojen parissa. Huipulla tuuli, ja sieltä sai myös ihastella upeita maisemia yli Rakveren ja sitä ympäröivän maaseudun. Linnan edustalla pönötti myös Tauno Kangron Tarvas-patsas, jota Delfissä oli haukuttu huonon maun ilmentymäksi. Minä kuitenkin tykkäsin, kuten Kangron taiteesta muutenkin.

Ortodoksisessa kirkossa koimme puolestaan hämmentävän kohtaamisen saarnaajamarttyyri Sergi Florinskin kanssa. Kirkonvartijana toiminut mummo puhui meille kovasti venäjää ja minä vastailin viroksi. Jonkinlainen yhteisymmärrys siitä kuitenkin syntyi, joten tulostamme ilahtunut mummo johdatti meidät ikonin alla lepäävän kirstun eteen, teki ristinmerkin ja viuhtoi minua avaamaan kirstun kannen. Sisällä lepäsivät vuonna 1918 kuolemaan tuomitun saarnaajamarttyyrin maalliset jäänteet. Siinä vaiheessa tuli ristinmerkki minulta luterilaiseltakin jo kuin luonnostaan.

Kaiken kaikkiaan Rakvere osoittautui varsin viehättäväksi pikkukaupungiksi, jonka keskusaukiolla oli kaiken lisäksi maailman loistavimmat, kärsineiden jalkaparkojen lepuutukseen mitä parhaimmin soveltuvat puistonpenkit! Emme voineet kuin ihmetellä niitä negatiivissävytteisiä käsityksiä, joita ihmisillä tuntui kaupungin suhteen olevan. Tosin voi olla, että maagisella 070707-päivälläkin oli omat sormensa pelissä saaden Rakveren näyttämään meille vain parhaita puoliaan. Ainakin päivämäärä oli syynä joka puolella tööttäileviin hääkulkueisiin, joista erään ansiosta pääsimme todistamaan jopa erikseen tilattua tykinlaukausta linnan sisäpihalla!

Sivuston valokuvapuoli käy filmikamera-aikaan taantumiseni (ja edelleen kehittämättömien filmirullieni) vuoksi hieman jälkijunassa. Kuvamateriaalia odotellessa kannattaa kuitenkin poiketa vaikkapa Postimehen kotisivuilla ihmettelemässä, oliko lauantai-iltana pressipassinsa ”tällä kertaa kotiin unohtanut”, ”kyseiselle lehdelle työskentelevä” kuvaajapoika todella ammattivalokuvaaja vai halusiko hän vain nättejä tyttöjä kotialbumiinsa. Festarivalokuvaajan arvoitusta ratkoessani (tosin epäilen, ettei se pahemmin ratkomista kaipaa…) satuin törmäämään myös pariin aiemmin julkaisemattomaan viisujäännökseen Pressifoto.ee-sivustolla. Linkit on liitetty kuvagalleriaan, joten ei kun takaisin toukokuisten kisojen nostalgiseen tunnelmaan.

- Ter-Ter-Terhi

Ps. Pääskülaa on taasen siunattu uudella kirjoituksella, joka odottaa lukijoita! :)

Siinä ei pakettiin pantu käsi paljon menoa haitannut, kun tämä tyttö poikkesi Paldiskiin. Kiitos kuitenkin mukana olleelle ystävälleni paitsi erittäin mukavasta matkaseurasta myös auttavasta kädestä muutamassa ajoittaisessa ongelmatilanteessa, kuten pukeutumisessa ja kaksi laukkua + sateenvarjo -yhdistelmän virittelyssä. Kun housujen hakaset eivät suostu menemään kiinni, oivaltaa kaltaiseni hämäläinen blondikin, miksi ihmiselle on luotu kaksi kättä tai vastaavasti paras ystävä. Voidaan toki kysyä, miksen pukeutunut kuminauhavyötäröön, mutta kun uusissa kesähousuissa nyt vain sattui olemaan kaksi hakasta, nappi, vetoketju ja solmittava vyö. (Tässä vaiheessa puolestaan herää kysymys, olivatko kyseessä housut vai siveysvyö.)

Mutta pukeutuminen sikseen. Paldiskin-kyläilyni perusteella voin lämpimästi suositella kyseistä 4 500 asukkaan pikkukaupunkia jokaiselle Tallinnaan poikkeavalle Viron-matkaajalle. 52 kilometrin matka merenrantaan pääkaupungin länsipuolelle kestää Elektriraudteen paikallisjunalla vähän reilun tunnin, eikä vaivaisen 20 kruunun yhdensuuntainen lippukaan kaada matkakassaa. Alkumatka tarjoaa oivan tilaisuuden tutkailla Tallinnan esikaupunkialueiden maisemia, pidemmälle päästyä huomion vie jo maaseudun vehreys. Laitumilta voi bongata ainakin lehmiä ja heppoja – sekä golffareita Niitväljan golfkentältä! :) Haikaratkin mittailevat maisemia.

Paldiski on sen verran pieni paikka, ettei nähtävyyksiä riitä ihan joka kadunkulmaan. Kaupunki on kuitenkin jo sinällään tutustumisen arvoinen – ainakin omasta mielestäni ilmassa leijui jotakin selittämättömän kiehtovaa, joka alkoi jo upeasti remontoidun asemarakennuksen kahvilassa soineesta euroteknosta. Paldiski-päivää viettävän kannattaa kuitenkin ehdottomasti verhota jalkateränsä lenkkareihin ja suunnata myös kaupungin pienen keskustan ulkopuolelle. Muulan mäkien suojassa lepäävät Peetri kindlusen eli vuodelta 1718 peräisin olevan linnoituksen rauniot ansaitsevat tarkemmankin tutustumisen, ja samalla voi jatkaa matkaa kohti Pakrinniemen kärkeä, jonne johdattaa paitsi merkitty patikointireitti myös moni epävirallisempi polku. Matkalla voivat ainakin naispuoliset patikoijat hyvän säkän tullen nauttia myös Pohjoissataman vironvenäläisten työmiesten huomiosta ja heidän ilmeisen ainoasta osaamastaan vironkielisestä lauseesta, joka sitten tulikin kuin tykin suusta: ”Ma armastan sind!” Rakkautta ensisilmäyksellä, sanoisin, mutta valitettavan yksipuolista…

Pakrinniemeä ympäröi henkeäsalpaava liuskekivirannikko, jolla patikointi on elämys sinänsä. Ainakin pari viikkoa sitten niittykukat kukkivat kauneimmillaan, hyönteiset pörräsivät ja linnut lauloivat. Meri oli tyyni ja aurinko paistoi, kaukana edessä siinsi Viron korkein majakka ja puiden takaa pilkistivät tuuligeneraattoreiden lavat. Siellä täällä näkyi myös ensimmäisen maailmansodan aikaisia kaivantoja ja tykkiasemien jäänteitä. Myös itse rantaviiva oli jotakin sanoin kuvaamatonta – se nousi 20-25 metriä jyrkästi ylöspäin suoraan merestä! Vasta paluumatkalla luimme kartan alakulmasta, että taisimme kuljeskella ajoittain vähän liiankin lähellä reunaa, joten turvallisuuden ja jälkiviisauden nimissä voisin suositella virallisempaa polkuvarianttia, jota pitkin pääsee myös viralliselle vaateplatvormille liuskekiviseinämän ihmeitä tutkailemaan. Punkkitarkistuskin on takaisin sivilisaation palattua suositeltavaa tehdä, paniikin minimoimiseksi mielellään apteekin välittömässä läheisyydessä. Itse voin kuitenkin tällä kertaa näyttää puutiaisille pitkää nenää, vaikka pitkässä heinikossa tulikin talsittua.

Muutaman tunnin pysähdyksellä ei kaikkea ehdi kaupungin pienuudesta huolimatta kuitenkaan nähdä, joten mielessäni siintelee jo paluu Pakrinniemelle ja Paldiskiin muutenkin. Myös kaupungin historia neuvostoajan suljettuna sotilastukikohtana ansaitsisi tarkemman tutkiskelun. Osviittaa nähtävyyksiin, historiaan ja kulkureitteihin tarjoaa Paldiskin kartta, joita myydään ainakin kaupungin keskustassa sijaitsevan pienen Kaubamajan toisessa kerroksessa.

Siis ei kun lenkkarit jalkaan, reppu selkään ja kaksi kymppiä kourassa Balti jaamalle Paldiskin-junaa odottelemaan! Mielelläni löisin pöytään myös muutaman todistevalokuvan lukijoideni matkapäätöstä vauhdittamaan, mutta koska digikameramme on lakkoillut jo toista kuukautta, olen toistaiseksi palannut vanhan uskollisen filmikameramme käyttäjäksi. Kunhan paperikuvat kolahtavat postilaatikkoon, pistän skannerin viuhumaan ja vot! Sillä välin ajattelin poiketa Tallinnan Õllesummerissa tuttuja moikkaamassa ja Rakvereenkin halajaa mieleni…

- Kesäterkkuinen Terhi

PS. Paljon onnea vaan / paljon onnea vaan / paljon onnea ISKÄ / paljon onnea vaan!! :)