Myönnettävä se taas on: äiti on aina oikeassa. Kevätauringon helottaessa on parempi pukeutua yhä ja edelleen untuvatakkiin hikinorot kainaloiden alta noruen, sillä a) Helsingissä tuulee aina ja b) kevään petollisia ensi säteitä seuraa poikkeuksetta kunnon kevätflunssa. Voi pyhät pieksut tätä rään määrää! En ole vielä tähänkään ikään mennessä ymmärtänyt, mistä sitä aina vaan kumpuaa, ja koska sen tulo ei lakkaa ja koska olen mielestäni jo noin vuorokausi sitten ylittänyt jo sinällään varsin epäinhimillisenä pitämäni henkilökohtaisen rääntuotantokapasiteettini, pelkään pian niistäväni jo aivoni Nessun kautta roskikseen. (Aivoista on todistetusti yhteys nenään, sillä balsamoidessaan tärkeitä vainajia muinaiset egyptiläiset poistivat heidän aivonsa nenän kautta. Pelkoni ei siis liene aiheeton. Ja kaikkea turhaa tietoa sitä koulunpenkiltä jääkin mieleen, joka siis tuota pikaa valunee nenän kautta ulos, koska mielihän sijaitsee aivoissa, eikö?)
Speaking of which: Sairasvuoteellani olen huvittanut itseäni lukemalla armoitetun tarinaniskijä Oskar Lutsin romaania Kevade (1913, suom. Arno ja kumppanit), joka kertoo ei enempää eikä vähempää kuin noin sadan vuoden takaisesta koulunpenkistä Paunveren pitäjässä, jota Viron kartalta kannattaa etsiä nimellä Palamuse. Tänään irtosivat (yhdessä sieltä jostakin yhä kumpuavan liman ja rään kanssa) useammatkin varsin makoisat naurut Joosep Tootsin punoessa kepposiaan, jotka yksi toisensa jälkeen ylittivät edeltäjänsä kekseliäisyydellään. Mikä olisikaan ollut oivallisempaa lukemista aprillipäivän ratoksi! Lämpimästi suosittelen lukuelämystä muillekin, tosin itselleni lisäpotkua aikamatkailuun tuonee vajaan parin vuoden takainen kyläily autenttisiin koulumaisemiin, jonne kirjaan tarttuessani muitta mutkitta palaan. Kumma juttu, että olen saanut tämän kaikkien virolaisten tunteman ja rakastaman teoksen kannet avatuiksi vasta nyt kirjan kuuluessa viron opintojeni lukulistaan (Huom! Olen uhrautuvainen opiskelija, joka kartuttaa kummallisen repaleista tietovarastoaan sairaanakin!), mutta parempi myöhään… Aionkin ottaa vahingon takaisin seuraavalla Viron-reissullani ja kipaista ostamaan myös teoksen jatko-osat – harmittaa nimittäin, että jäljellä on enää sata sivua!
*Arnon ja kumppaneiden jalanjäljissä Palamusella kesällä 2005 *
Luts muuten toteaa kirjassaan osuvasti: ”Aga mis on kogu elu muud, kui lõpmata äparduste ahel, ja kas pole iga üksik päev ainult lüli selles ahelas.” Vapaasti suomentaen (ja pitäen mielessä, että olen surkea suomentaja): ”Mitä muuta elämä on kuin päättymätön kommellusten/kömmähdysten ketju, ja jokainen päivä vain lenkki tässä ketjussa.” Samalta tuntui minusta eilen, kun tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni kerta kaikkiaan unohtaneeni olla sovitussa paikassa sovittuun aikaan eli noin 28 tuntia aikaisemmin, mutta puolustuksekseni voin sanoa olleeni hyvin sairas ja hieroneeni sittemmin onnelliseen loppuun päättyneitä asuntokauppoja!! :D Siis hyvästi pyykkivarkaat ja 24/7 parveke- ja sisätilatupakoivat naapurit. Mä lähden Stadiin, enkä tule takaisin. Ja tämä EI ole aprillipilaa.
Uusia juttujakin pukkaa. Johtuen varsin kehnosta terveydentilastani, asunnonoston aiheuttamasta euforiasta ja työkiireistä ne ilmaantuvat sivustolle hieman myöhemmin, mutta silti tuota pikaa. Siiheksi siis! :)
- Terhi the Red Nose Reindeer
Ps. Kielikokeesta tulee juttu viro.nyt –lehden toukokuussa ilmestyvään numeroon 2/2007!
