Hollyspot Braxus

Raxun kanssa on hieman laiskoteltu nyt ja herätelty ruokahalua (koiralle). Tässä on meinaan nyt tapahtunu sellanen yllättävä käänne, että Raxu on lopettanut nirsoilun. Eli kun 2 vuotta pläjähti mittariin, niin Raxu sitten tajus olevansa rottweiler ja että hänen kuuluu olla ahne. No mä oon sit oikein “vahvistanu” nyt tota kyttäämistä ja käyttäny kaikki mahdolliset tilanteet hyväkseni. Toivottavasti en oo ajamassa itseäni ojaan, vaan saisin tulevaisuudessa hyödyntää tuota herännyttä ruokahalua vaikka tuolla koulutusrintamalla…

Pari viikkoa sitten säikähdin taas kuollakseni, että nyt meni taas kyynärät koiralla. Lunta oli (huom oli) jonniverran ja siitähän Raxu nautti suurella innolla ja loikki hangessa ku aropupu aavikolla… no joo… ulahdus ja sit alko ontuminen. No se meni sitten illan mittaan ohi, mutta seuraavana päivänä ku oltiin käyty tekee tottista ja tultiin kotiin, ni ontuminen alkoi taas (levon jälkeen). No mähän taas ranteet auki soittelin Hannalle ja Kirsille ja varmaan kaikille, että non nih… siinä se nyt sit oli. No onneks mua hieman sitten rauhoteltiin, että kattele nyt pari päivää, että mitä tapahtuu ja niinhän se sitten parin päivän jälkeen loppui se ontuminen, HUH HUH. Nyt on sitten taas otettu hieman iisimmin ja pidetty poikaa pumpulissa.

Mä oon taas jatkanu tuota mun kesäkuntoon 2009 projektiani ja laihtunu tässä syyskuun jälkeen 9kg Salilla ramppaan enempi ja vähempi ja aioin kyllä lunastaa lupaukseni kesään mennessä. Olo on kyllä ollu nyt mukava kaikinpuolin. Kadonneen vyötärön metsästys jatkuu siis ens vuonnakin… Tammikuun 16. pvä mulle mäjähtää sit 30v mittariin ja silloin mä makoilen Karibian palmujen alla, juoden pinacoladaa

Mutta näillä puheilla - SYDÄMELLISTÄ JOULUNAIKAA JA ENS VUOTEEN ONNEA KAIKILLE!

Näin se aika on vierähtänyt ja mun pikku muru täytti 7.11 - 2 vee. Raxusta on tullut iso poika, jolla vielä riittää työnsarkaa tuon järjen kanssa, heh. Nyt parhaillaan on menossa jonkin sortin kokeilukausi - hermoja kysellään välillä. Jääkauden paikka olis, ku sais itsestään niskasta kiinni, tunnustan. Dominanssia tossa kaverissa riittää ihan omiks tarpeiks. Onneks tuo dominanssi ei tuu esiin noitten lasten kanssa. Vieraita kohtaan Raxu on välillä hieman varautunut, mutta tuttujen kanssa ihana iloinen hännänheiluttaja. Raxu selkeesti vaistoaa ihmisistä epävarmuuden ja jos vieras on “epäilyttävä” se näkyy kyllä Raxun käytöksessä. Kotioloissa Raxu on oikein ihana, rauhallinen sohvapottu, joka ei liikoja hötkyile. Raxu tulee loistavasti toimeen meidän poikien kanssa - etenkin meidän nuorempi poika Niklas ja Raxu on loistava parivaljakko.

Tottista on tehty tuolla puskakentällä ja siellä on mennyt hyvin. En viiti masentaa itteäni menemällä mihinkään “julkiselle” paikalle, ku tuolla on nyt ollu mukava hioa kuvioita. Intoa pojalla piisaa ja oikein odottaa, että koska saa käskyn. Tämä taas on tuonut hieman malttamattomuutta liikkeiden tarkkuuteen / niitten suorittamiseen. Liikkeestä maahanmeno, joka on ollut suht vahva, on ollu hieman ongelmana, kun ei meinaa malttaa Raxu pysähtyä. No siinä ollaan palailtu ihan alku asteelle nyt ja oon kädellä ohjaten tehny noita nopeita maahanmenoja. Toinen asia mikä on tuottanut päänvaivaa on sivulletulo, jälleen harmaita hiuksia aiheuttaa tuo into ja ei oo yks eikä kaks kertaa, ku on pikku pälliskön pää tossa olkapään korkeudella. Eli kaveri hyppää sanan varsinaisessa merkityksessä siihen sivulle. No mutta hyvähän se on, että intoa riittää. Nopeita käännöksiä on myös harjoteltu ja ne menee kivasti - toivottavasti opetan ne oikein, heh…

Näillä mennään ja ens kerralla ollaankin jo joulukuun puolella… Ai ja juu… näin viikonloppuna väläyksen Raxun uusista sivuista, jotka jossain vaiheessa pläjähtää ruutuun - on tulossa hianot bleijeri sivut -niitä odotellessa-

Näin kun vuorokausi on vaihtunut ja lokakuu astunut kuvioihin, niin eiköhän laiteta taas kuukausi raporttia tulemaan.

Pääsääntöisesti meitin viimeajat on menny laiskotellessa ja emännän kuntoa kohentaen. Mulla alkoi tossa pariviikkoa sitten sellainen “kesäkuntoon 2009″-projekti ja nyt sitten hyppää salilla 3 x viikossa ja siinä välissä yritän vielä keretä afro-latino tunneillekkin kerran viikossa (eka tunti oli sunnuntaina). Sellainen on nyt talven ohjelma, jotta sitten tammikuussa, kun 30v. pyörähtää mittariin, niin olen Karibian auringossa biitsi kunnossa Ja näin kun tästä julkisesti mainitsen, niin on syytä kans olla… *olikohan viisasta mainita asiasta*

Raxun kanssa ollaan keskitytty lähinnä puskatreeneihin. Yksin treenatessa kaikki menee ihan mallikkaasti, että niillä saavutuksilla on hyvä paukutella henkseleitä, uskoo sit ken tahtoo… No mutta juu, näin on… Hienosti on poika painanu menemään tottista, kun tilanne on häiriötön. Lähinnä ollaan nyt keskitytty perusasentoihin ja kontaktin säilymiseen. Ja toki siinä sivussa tehdään luoksetulo harjoituksia myös. Ollaan tehty ihan lyhkästä pätkää ja viskottu palloa välillä - kyllä se vielä joskus tuo sen mulle ilman perkelettäkin. Siitä sanasta on tainnu tulla meidän “tuo”-käsky. Makupalalla on viilattu asentoa ja pallon kanssa sitten vähän revitellään. Tahtoo ton pallon kanssa irrota liikaa toi meitin Raketti. Makupalan kanssa saan liikkeet tiiviimmiksi, eikä tuu sitä poikittamista niin paljoo. No mutta anyway, puska treenit toimii!

Välillä sitten käydään noitten Kipakkalaisten (Kirsi, Satu ja Jonna/ Fortuna, Fonzie, Affe ja Chevi) kanssa treenaamassa, mutta ne treenit meillä menee Raxun joka kerta ihan perseelleen. Raxu on kiinnostunu kaikesta muusta, kuin musta. Haahuilee ympäriinsä ja tekee mitä järkyttävimpiä temppuja (mm juoksee kuselle kesken luoksetulon) ja kun käsky käy tai pientä pakotetta antaa, niin jätkä passivoituu aivan täysin. Marttyyri! Niimpä mä olen lähes luovuttanut jo ja keskitytään nyt noihin puskatreeneihin vaan pääosin, pääasia, että jossain onnistutaan.

Jälkeä ei oo nyt tehty - autsh - kohta saan sapiskaa… Pitäis silläkin saralla taas aktivoitua, mutta asia kerrallaan, asia kerrallaan.

Mutta näillä mennään nyt. Seuraava raportti tulee ens kuussa ja silloin meitin Rake alkaa olla jo 2 vee. Ihana mulk… eiku murkku

Taas ois aika päivitellä blogia, kun sen aattelin kerran kuussa tavoiks ottaa. Vaihdettiin vähän syksyisempään ilmeeseenkin jo

Mitään maata mullistavaa meille ei kyllä kuulukkaan, ihan tätä tavallista mitä tässä nyt on ollukki luettavissa. Jälkeä on taas tehty uudella innolla, vaikkei kaikki aina putkeen menekkään. Mummi elikkäs Satu järkkäs meitit treffeille Saaren Riikan kanssa, joka katsoi meitin työskentelyä (siinäpä sitä katsomista olikin varmaan). Riikan mielestä koiralla ei ole ongelmaa, vaan ongelma on siellä liinan toisessa päässä, yllätyittekö :P Emäntä kun roikkuu hihnan päässä siihen malliin, että Rake vallan kyllästyy ja sitten tulee tota keskisormen näyttelyä… kuseskelua ja muita jippoja. No nytten on sitten tehty Riikan ohjeistuksen mukaan jälkeä ja onhan se ihan kivasti menny. Tai ainakin esineet nousee pääsääntöisesti, mikäli vauhti ei ole liian kova. Sovittiin meinaan niin, että antaa pojan painaa menemään, jos vaan vauhti ei pääse juoksuun asti. Ohjaaja yrittää olla skarppina, ettei tuu yhtään harhaa jäljeltä sivuun ja sit vaan mennään. Makkaran kylväminen jätettiin kokonaan, koska se ei tunnu motivoivan tota elukkaa lainkaan. Jälkeä tehdään lähinnä pääntyhjentämisen vuoks ja tarkkuutta aletaan hakemaan, kun on ensin löydetty se motivaatio uudestaa. Katsotaan miten tässä nyt sit edetään.

Tottis menee ihan reisille tällä hetkellä. Mulla on liikaa kiukkua siellä kentällä ja Raxu lukee mua kuin avointa kirjaa ja passivoituu aivan täysin. On sitten vaan yritetty keskittyä lyhyisiin onnistumisiin ja tehty pätkissä liikkeitä - koira välillä autoon ja taas uus juttu. Motivaatio ohjaajalla nolla, eikä tuo koirakaan jaksa sitten “palvella” mua :(  Tartteis ehkä päästä johonkin ohjattuun jutskaan, ku nyt tuo on tollasta räpeltämistä. Mutta kehtaa nyt tuollaisen kanssa jonnekki ihmisten ilmoille mennä… Kyllä se kotona osaa, jos sitä huvittaa ;)

No mutta yritetään nyt seuraavan kuukauden aikana saada jotain hyvää kirjoitettavaa tänne, toi kuulosti vähän masentavalta jo

Näin se aika vierii ja elokuuhun on jo pomppastu. Mä oon palannu lomilta töihin ja kohta alkaa lapsosella koulu jälleen, elämä on kaikin puolin palailemassa uomiinsa. Rankka vuosi on ollu kyllä.

Raxun kanssa on treenailtu tottista ja tänään käytiin jopa jälkeä pienellä painostuksella tekemässä. Mulla oli tarkoitus mennä vaan tottistelemaan, mutta muut Volvo-tiimin jäsenet (Kipakka-Kirsi ja Lappalaisen Satu) oli tiukkana ja niinhän siinä kävi, että jäljellä käytiin. Hieno idea tuli tällä kertaa Satulta ja jälki tehtiin niin, että Raxu katseli jäljen alku päässä, kun mä tallasin jäljen. Tein ihan suoran pätkän ja makkaraa joka 3. askeleelle. Kirsi “hehkutti” hieman lisää Raxua ja sitten, kun tulin koiran hakemaan, niin ajettiin jälki siltä seisomalta ja kuinkas ollakkaan - Raxuhan veti makkarat lärviin jokaisesta askeleesta, missä sitä oli (1 makkara tais jäädä?). Wau mä olin tyytyväinen - vielä kun sais sitä vauhti hieman hiljasemmaks, mutta noin niinku muuten hieno suoritus Raxulta.

Palatakseni taaksepäin tuossa meitin jälki ongelmassa, niin Raxun jäljen teko on ollut tänä vuonna sellaista, että motivaatio on ollu täys nolla. Jätkä istuskelee ja kattelee lintuja ym maisemia, saattanu kuset luikauttaa ohimennen ja pyörii muutenkin muualla, kuin itse jäljellä. Siis täys nolla ollu. Siinä sitten pohdittin, että oisko nuo kipeät jalat voinu keväällä vaikuttaa siihen, ettei jäljen teko oo maistunu ja siitä on sitten jääny kierre päälle. En tiedä? Kyllähän sitä voi ongelmat pistää minkä tahansa erikoisen piikkiin Mutta totuushan on se, että viime vuonna jälki meni hyvin, nostettiin keppejä ym, että jotain on tapahtunu tämän kevään aikana, liekkö sitten jaloissa vika, ei tiedä?? Voihan noita spekuloida.

Tottikset menee ihan kivasti. Oon tehny nyt lyhkästä pätkää 2-3 erässä. Oon nyt jopa malttanu hieman suunnitella mitä teen siellä kentällä Otetaan pätkissä jotain tiettyä liikettä ja välillä koira autoon. Ja kyllä, kun dieselin saa käyntiin, niin ihan kivasti se töitä tekee. Luoksetulossa meillä oli tossa pientä ongelmaa, ku jostain syystä Raxu epäiröi tulla, mutta sekin on saatu nyt kivasti korjattua

Rähinä hommiakin on tehty ja ohitukset on nyt menny vaihtelevasti. Mun tartteis saada lisää varmuutta noihin ohituksiin ja ennakoida hieman toisella tavalla tilanteita, niin eiköhän se vielä jonain päivänä onnistu? Paljon on näköjään kiinni vastaan tulevasta rekusta, että kuin Raxu reagoi… Jos on pienempi koira vastassa niin kaikki menee ihan kivasti, mutta heti jos on isompi (dominoiva?) uros, niin ongelmat on edessä. Itse ohitus voi mennä hienosti, mutta jos toinen koira avaa turpaansa tai on muuten hyökkäävä, niin kyllä se ottaa Raxun egolle niin lujaa, että emäntä saa olla skarppina, ettei tuu perään huuteluita. Mutta vielä me voitetaan toistemme luottamus jonain päivänä. Hope so! Johan tuon ongelman kanssa on töitä tehtykkin… Se on vaan niin pirun kova koira tuo meitin Rake, että jos se pääsee tietyn pisteen yli, niin siinä saa vaikka pommi rähjähtää, niin mikään ei tepsi.

Syksyn ohjelmiin meillä vielä kuuluu parit koulutukset, mökkeilyä ja sitten omia treenejä, joista yritän aina välillä kirjotella tännekkin… Jos tulee niitä hyviä päiviä Kuviakin odottelemme sivuille, kuhan tuo meitin webbimasteri Hanna saa ittensä kuntoon ja aktivoitumaan Että on niitäkin räpsitty…

Kaikille oikein mukavaa ja treenirikasta syksyä - toivottavasti se aurinkokin vielä näyttäytyis. Mä ainakin lähen parin viikon päästä kattomaan Bulgarian aurinkoa, lälläslää

Nyt on lomailtu ja vielä tämä viikko ois luppis aikaa. Kyllä on vaan sellaista hulinaa ollu tämä kesä, että huhhuh… Sunnuntaina tultiin mökiltä, jossa oltiin 2 viikkoa. Raxu oli elementissään, kun sai viipotella menemään aamusta iltaan… voi ihme kuinka paljon se kaveri kaipaiskaan liikuntaa, jotta sen saa väsytettyä, hui hai…

Tehtiin lähes joka päivä mökkitottista ja voi juku, kun saisin sellaisen koiran ja sen innon jotenkin tänne kotikentillekkin, niin mikäs jottei. Hienoa tottista teki poika ja Nicokin (11v.) innostui “treenailemaan” Raxun kanssa Sepäs oli hauskan näköistä touhua, pojassa on ainesta! Leikittiin myös paljon piilosta, että joku meni metsään piiloon ja Raxu etsimään. Voi sitä vauhtia ja työskentelytarmoa, mikä siinä koirassa oli. Siitähän vois olla ainesta haku koiraksikin, jos vaan ohjaajasta olis moisiin… juup.

Tämän kaiken päälle sitten metsäretkiä, uimista yms ohjelmaa niin kyllä oli tyytyväinen koira. Täytyy kyllä itseäkin ruoskia, jotta tulis täälläkin enempi puuhattua koiran kanssa.

Nyt sitten lomaillaan vielä tämä viikko ja sitten palataan työntouhuun. Ens viikolla sovin treffit tuon meitin rähinä-kouluttaja Kirsin kanssa (koirakoulu kiti), koska tämän kesän jälkeen tuo Raxun rähinä on taas sitä luokaa, että taas tarvitaan Kirsin kikkoja Raxuhan on ollut oloneuvoksena siitä toukokuun leikkauksesta asti ja muutenkin mulla on menny koko kevät kaikki vapaat tuolla Joensuussa, johon en oo voinu koiraa ottaa mukaan, niin vot… aika pellossa on elelty tuolta maaliskuusta asti… selityksiä selityksiä, mutta näin se vaan on, tuo koira tarttee paaaaaaljon toimintaa ja kuria, mutta emäntä vaan menee pitkin maalimoita… No toivottavasti saadaan tuo rähinä ongelma taas jotenkin ruotuun… Raxu on aika kova jätkä ja mä taidan olla liian pehmo emäntä, joten peiliinkin vois kattoo *hih hih*

Raskas, mutta toisaalta rauhoittava juhannus takana. Juhannus koitti meille surullisena, kun torstaina 19.6 saattelin isäni ikiuneen. Oon viimeiset 3 viikkoa viettänyt täällä Joensuussa, tehden isälleni saattohoitoa ja torstaina tuo raskas taival päättyi, kun isä nukkui pois, pidellen minua tiukasti kädestä kiinni. Suru on valtava, mutta elämän on jatkuttava.

Torstaina ajelin sitten vielä mökille, Saimaan rannalle. Siellä sitten perheen kesken vietettiin juhannusta ja kyllä ajatukset pyöri aivan jossain muualla, kuin “klassisessa juhannuksessa”. Kaiken sen surun keskellä, ilokseni kyllä huomasin, että Raxun jalat kestivät jälleen tuon vauhdin, mitä se piti koko viikonlopun yllä. Uimamaisterin taitojakin Raxu pääsi opiskelemaan ja hyvällä mallilla tuo alku näytti olevan. Käytiin myös metsiköissä hieman tuulettelemassa ajatuksia ja muutenkin lällyteltiin toisiamme

Jotta sain ajatukset välillä uusille urille, niin tottistakin hieman siinä sivussa kokeiltiin, että miten se on mielessä ja kyllähän tuo Rake kuulolla tuntui olevan… ehkäpä tuolla 3 viikon erolla oli jotain tekemistä asian kanssa, kyllä oltiin niin mamman poikaa koko viikonloppu ;) 

Tänään sitten taas Raxu ja poijjaat matkas kotiin ja minä ajelin vielä tänne Joensuuhun asioita järjestelemään. Tiistaina meen näillä näkymin kotiin ja siitä sitten pikku hiljaa lähdetään jatkamaan elämää, vaikkakin yksi on poissa

Kahden viikon eron jälkeen sain perjantaina mussukkani tänne Joensuuhun (sekä mies, että koira siis, hih). Raxu oli aivan onnesta mykkyrällä nähdessään minut. Autosta tullessaan ei ensin nähnyt minua, vaan nenä pitkällä haisteli ilmaa, että nyt on mamma jossain lähistöllä. Ja kun viimein auton takaa näki mut niin voi että sitä onnen määrää. Kylki edellä, häntä ropelilla tuli jalkoihin, puski ja töni ja lopulta kellahti selälleen maahan, että nyt jos et rapsuta niin… IIIIIK miten ihana mamma!!!

Launtai aamuna lähdettiin sitten seikkailemaan mun lapsuuden maisemiin, maalle. Raxu pääs ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen vapaaksi ja kyllä sitä vauhtia sitten piisaskin, oli ihania metsän tuoksuja ja kaikkee ihanaa tutkittavaa… Kuljettiin radan vierustaa pitkin joelle, jossa lapsuuttani ja nuoruuttani on tullu vietettyä jonkin verran ja paljon. Sielä sitten fiilistelin ja etsiskelin sillan kupeesta kirjoituksia, joita sinne joskus 15 vuotta sitten on jätetty ja kyllähän sieltä muutama löytyikin. Raxu kävi joessa pulahtamassa, mutta kauheesti en uskaltanu antaa sen siellä pyöriä, kun ei tiedä mitä sieltä pohjasta voi löytyä? Paluumatkalla sitten säkähdettiin kyykäärmeen poikasta (mä olin unohtanu jo niiden olemassa olon…) Onneks kuitenkaan meille ei käynyt säikähdystä kummempaa, mutta käärmeen häntä tais hieman kärsiä, kun sisko polki ilmeisesti sen päälle….

Iltapäivällä sitten innostuttiin lähtemään Kolin kauniita maisemia katselemaan. Ja kyllä siellä kaunista olikin! Harmittaa vietävästi, kun Petja oli unohtanu kameran kotiin ja kyllä mulla Hannakin kävi mielessä… sen verran ois ollu mahtavat puitteet kuvata koiria siellä

Siellä sitten tallattiin mäkiä ylös ja alas ja tehtiin pieni matka myös näköala hissillä… siis sellaisella lasikopilla… ei sentään hiihtohissiin Raxun kaa menty Olipa mahtava reissu!

Nyt sitten Raxu on matkalla kotiin ja mä vielä jäin tänne Joensuuhun isääni hoitamaan. Ilokseni kyllä huomasin, että Raxun kintut tuntui kestävän tuon lauantai päivän riennot - yhtään ei näyttänyt ontuvan! Ja toivottavasti tuo ei mennyt kaiken uuden jännän ja siitä vapautuvan adrenaliinin piikkiin…

Nyt on sitten saatu loputkin tikit pois Raxun kintuista. Herra itse operoi 3 tikkiä pois ja mulle sitten jäi vielä yksi hoidettavaksi. Meillä olisi ollut tikkien poisto aika täle päivälle, mutta, kun tilanne oli tämä, niin päätin sitten nappasta itse sen viimeisen jäljellä olevan. Haavat on parantunut hyvin ja ilmeisesti nuo 3 tikkiä on lähtenyt rapsutuksen yhteydessä, koska ainakaan itse en ole nähnyt Raxun niitä hammastavan.

Päätin kuitenkin olla puhelin yhteydessä Esa Eskeliseen ja kyselin vielä varmennukseksi jatko ohjeistusta. Vielä seuraavat 2 viikkoa mennään remmin jatkeena, mutta liikunta saa olla “vapaata” eli toisinsanoen lenkkeilyn määrää saa vapaasti lisätä, koiran kuntoa tarkkaillen. Raxu muuten ei ole (luojan kiitos!) lainkaan ontunut jalkojaan, eikä muutenkaan aristellut niitä.

Tottikset on vielä pari viikkoa tauolla, koska kaikenlaista “repivää” liikuntaa on vältettävä. Jäljelle sentään saatiin lupa lähteä *tuuletusta*. Lisäksi pitäis tehdä niitä kottikärry kävelyitä ja takajalkojen vahvistusta, koska nehän tässä tavallaan nyt myös isoa työtä tekee, kun etupää on ollut rempassa. Eli eiku “tanssi reeniä” myös kuvioihin, mutta sehän meille onkin jo tuttu liike

Kipulääkityksestä luovutaan ja kotonakin saa liikkua vapaasti, joten “postihäkki” saadaan laittaa varastoon. Se kyllä osottautui niin loistokkaaksi putkaksi, joten se saa jäädä varastoon, jos (toivottavasti ei) sitä vielä joskus tarvitaan johonkin…

Näillä siis nyt mennään. Niin joo ja uusinta kuvausta ei tartte tehdä, ellei jotain vaivaa ala kauhiasti esiintymään ja mehän kyllä toivotaan, ettei!!! Eiköhän tässä nyt ole tarpeeksi ollut tätä hässäkkää. Nyt peukutetaan, että ongelmat olisi tässä ja päästäis taas normi kuvioihin (ilman hyppyjä ja muita vaativia akropatioita). PK haaveet on siis jäissä, mutta täytyy varmaan rueta tuota TOKO puolta tutkimaan ja panostaa jälkihommiin. Kun vaan vielä saatais emäntä hieman aktiivisemmaks

Pari päivää toipumista takana ja hyvin on menny. Raxu ei juurikaan onnu ja käyttää molempia jalkoja ihan hyvin. Sinänsä siis ihan hyvä, että molemmat jalat leikattiin, että nyt sen on pakko käyttää molempia… hih. Ulkona on vaan kauheen vaikee hillitä noinkin villiä koiraa, kuin mitä Raxu on. Tuntuu, ettei häntä paljon mitkään leikkaukset haittaa, sama meno ois päällä koko ajan ja huomaan jo nyt selkeetä turhautumaa koirassa, kun ei pääse kunnolla tuulettelemaan. Tämä sitten näkyy taas lisääntyneenä remmin repimisenä, siis hampailla… hohhoijjaa… siis tosiaan nyt on vasta 2 päivää takana ja remmissä pitäis viihtyä vielä 2 viikkoa, siistii…

Sisällä Raxu taas viettää suurimman osana ajasta häkissä, mikä elämä? Mutta kun kaikki hyppiminen ja kiipeily on nyt kielletty toipumisen ajan, niin pikkaisen pakko rajoittaa tuota aluetta. Onneksi kuitenkin on keksitty näppäriä immeisiä ja niinhän tuo Kipakka-Kirsi keksi, että meitin autokatoksessa lojuvasta postin rullakosta saa oivan häkin pienellä fixailulla. Niimpä tiistaina Kirsin mies, Samuli, askarteli kehikkoon oven ja niin Raxu sai häkin, jossa mahtuu istumaan ja seisomaankin kunnolla ja tilaa jäi vielä ruoka/juomatelineellekkin Oon kyllä pitäny pieniä hetkiä Raxua valtoimenaan kämpässä, jotta saa hieman kunnommin oikastua itseään, mutta nämä on vain valvottuja hetkiä, ettei herra pääse sängylle livahtamaan

Haavat näyttäis ihan hyviltä…. jopa niin hyviltä, että meitin pikku “hoitsu” on nappassu 2 tikkiä pois. Onneks kuitenkin leikkaus tehtiin tähystyksellä, joten tikkejäkään ei ole kuin 4 yhteensä ja kun reiät (4kpl) on niin pieniä, niin näyttäis olevan jo kiinnikkin, ellei nyt sit tule jotain takapakkia. Mutta se, että jos koira joutuu olemaan “putkassa” niin ei sillä kyllä enää mitään kauluria pysty pitämään, ei mitenkään mahdollista. Tarpeeks stressiä jo tuossa järjestelyssä, sekä koiralle, että emännälle.

Mietin vaan tossa eilen, että hitto, jos sitä asuis jossain hissittömän kerrostalon ylimmässä kerroksessa… huh huh mikä duuni sitten ois? Ja muutenkin etunsa tuossa “maaseudulla” asumisessa on, ettei sitä nurmi alustaakaan tartte kovin kaukaa lähtee hakemaan… nyt kun täytyy vielä käpsytellä pehmeällä alustalla…

on tää kyllä yhtä hullun myllyä… voi kääk