Torstaina, Maaliskuun 11. 2010
Nykyaikaisissa autoissa on pitkälle vietyä tietotekniikkaa. Tämän blogin vianetsintä ei ehkä kaikilta osin enää päde uusiin autoihin. Talven aikana on tullut ihan käytännön kautta saatua uutta nippelitietoa, johon on syytä perehtyä tässä hieman tarkemmin.
Uusissa autoissa ilmeneviin häiriöihin olen joskus kuullut korjauskeinona käytetyn akun + navan irrotusta akusta. Tämän oletetaan tyhjentävän tietokoneesta tutun välimuistin ja samalla oletetaan myös käyntihäiriön poistuvan.
Joskus tämä konsti tepsii, mutta yleensä se ei tepsi. Tästä toimenpiteestä seuraa se, että menetetään myös tietokoneelle jäävä vikalista. Tämän jälkeen ei enää saada käyntihäiriön syytä selville edes korjaamon testerilläkään.
Kun uudemmissa autoissa ilmenee häiriöitä niin niitä on turhaa ruveta ominpäin korjailemaan. On otettava ensitöikseen yhtetys asiansa osaavaan korjaamoon ja kysyttävä sieltä neuvoa, mitä saa tehdä ja mitä ei. Saako auton hinata vai onko se vietävä pajalle peräti lavetilla. Lavetti kyyti lienee ohjauksen tehostimella varustetuille autoille ainoa oikea kuljetustapa.
Hyvä konsti on tallentaa känykkään korjaamon, hinausliikkeen ja taksin puhelinnumerot. Pimeällä ja vaikka päivänvalossakin ja vilkasliikenteisellä tiellä on muuten orpo olo, kun auto sammuu. Ei edes erämaassa ole ihminen niin yksin ja eristyksissä, kuin moottoritien poskessa huurtuvassa autossa.
Vielä yksi oleellinen seikka. Koska hinaus on kallista, kannattaa pitää autoplveluvakuutus kunnossa. Se sisältyy yleensä kaikkiin kaskotyyppeihin.
Tässäkin on vielä huomioitava yksi mutta! Autopaveluvakuutus ei korvaa yli 10 vuotta vanhan auton kuljetusta. Lienenkö oikeassa? Voit antaa oikeaa tietoa vaikkapa kommentoinnin kautta.
Perjantaina, Maaliskuun 5. 2010
Tämä talvi on näyttänyt monelle autoilijalle “närhin värkit”. Nopeasti vaihtuva lämpötila on tehnyt ikimuistettavat tepposet. Illalla sataa nuoskaa räntälunta ja aamulla on 15 asteen pakkanen. Siitä ei hyvää seuraa, mikäli ei ole varautunut ennakkoon millään tavalla.
Itselläni oli aamulla ovet jäätyneet kiinni. Onneksi sisätilalämmitin sulasi apumiehen oven ja pääsin sitä kautta avaamaan kuskinpuoleisen oven.
Eräs kanssakulkija pähkäili etulokasuojaan jäätyneen sohjolumen kanssa, kun etupyörät eivät meinanneet sopia pyörimään eikä kääntyilemään sijoillaan. Jollakin ryysti maata lokasuojaan jäätynyt sohjolumi. Kolmannen lukot olivat umpijäässä.
Tänä talvena on ollut tavallaan talviautoilun kertausharjoitukset. Jokainen on tahollaan joutunut pähkäilemään, mitä olisi tehtävä tänään, että olisi helpompi tulevana aamuna liikkeelle lähtö. Toivottavasti tämän talven opetukset muistettaisiin vielä ensi talvenakin.
Tiistaina, Helmikuun 9. 2010
Joissakin esim. parkkihalleissa ja kauppakeskuksissa ovat parkkiruudut mitattu liian kapeiksi. On myös eräs vuokra-asuntoyhtiö, jonka parkkiruutuun ei saa rehellisesti parkeerattua ei sitten millään, varsinkin jos on liikkeellä isomahasta porukkaa, joka vaatii ulostullakseen reilumman välin edelliseen autoon.
On sitten vielä eräs autoilija tyyppi, joka parkkeeraa vinottain kahden paikan päälle. Ajappa siinä sitten omalle paikalle, vaikka parkkipaikka olisi kuinka kalliisti maksettu ja vielä läpivuoden.
Vielä pännii parkkipaikoissa eräs oleelinen asia. On ihmisiä, jotka seisottaa omalla paikallaan liikennekelvotomia autojaan, jotka töröttävät lumen alla syksystä kevääseen. Sitten heillä on joko sukulaisten tai tuttavien autoja käytössään, jonka he parkkeeraavat kylmästi vieraspaikoille. Näin tulee käytettyä vähät vieraspaikat asukaspysäköintiin. Vieraat joutuvat sitten pysäköimään jopa kilometrin päähän kaduna varteen, kun muuta paikkaa ei ole.
Kuka kertoisi, mikä tepsisi tehokkaasti näihin parkkipaikan valtiaisiin ja talventörröttäjiin?
Torstaina, Tammikuun 7. 2010
Pakkaskausi on tullut näköjään pysyväksi säätilaksi tänne pohjoisille leveysasteille. Näyttääpä se ravistelevan jo Keski-Euroopan maitakin. Siellä on vitsit vähissä, kun asunnot eivät ole varustettu lämmityksellä, eikä ihmiset muulla kuin hortseilla. Autoissa ei näytä olevan kuin kesärenkaat ja aurauskalustokin on mitä sattuu.
Täällä meilläkin kannattaa kännykkään tallentaa hinausliikkeen ja taksin numerot. Ne ovat kultaakin kalliimmat jos kulkupeli hyytyy vaikkapa vikasliikenteiselle moottoritielle. Missään ei muuten ihminen ole niin yksin ja keskellä erämaata kuin moottoritien poskeen hyytyneessä autossa. Siellä tulee muuten äkkiä holotna, ellei apua ole kohtuullisessa ajassa saatavilla.
Kännykkä on syytä pitää täydessä latauksessa. Eihän tyhjällä akulla saa mitään apua, vaikka taskussa olisi minkälainen kommunikaattori tahansa.
Lämpimiä kelejä ja kesää odotellessa laitetaan lämmintä päälle ja mukaan matkalle. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu!
Sunnuntaina, Syyskuun 27. 2009
Kesän kelit alkavat väistyä ja saavumme syksyn pimeisiin keleihin. Aamulla auton ikkunat ovat kohtapuoliin kuurassa. On siis varauduttava kohtalaisen hyväkuntoisella jääraapalla.
Auto kannattaa laittaa käyntiin ja puhallin puhaltamaan ikunalle jään raappauksen ajaksi. Silloin tuulilasin sisäpinnasta poistuu kosteus ja huuru, mikä haittaa näkyvyyttä alkumatkasta.
Kun lämpötila laskee yöllä pakkasen puolelle, voi kadun pinnalla olla mustaa jäätä. Se ei yleensä varoita millään tavalla. Alussa on asfaltti kuivaa ja hetken päästä jäässä. Jään ja kuivan kelin vaihtelu voi olla hyvinkin nopeaa.
Näin syksyllä ovat myös hirvet liikkeellä. Hirvi myös yllättää aina. Se ei noudata liikennesääntöjä eikä se varo tiellä kulkevaa autoa eikä moottoripyörää millään tavalla. Se on maanteiden kuningas, niin kuin se on metsässäkin ja kuningas olettaa olevan kaiken huomion kohteena. Sitä on kumarrettava ja se on otettava huomioon kaikissa tilanteissa. Muuten piru nokkii!
Ollaan varovaisia pimeän aikana liikkuttaessa. Erikoisesti ilman heijastinta kulkevat jalankulkijat ovat näkymättömiä näin pimeällä ja erikoisesti kun asfaltti on märkää.
Turvallisia ja hitaitaa liikkeitä liikenteeseen!
Keskiviikkona, Heinäkuun 29. 2009
Kesäiset automatkat ovat nyt pääosin takana päin. Tuli käytyä vieraissa kaupungeissa. Joissakin olin käynyt ehkä parikymmentä vuotta sitten. Liikennejärjestelyt olivat muuttuneet radikaalisti.
Kaupunkien keskustoista on pyritty tekemään autottomia, mikä hankaloittaa etenkin turistin liikennöimistä. On vaikka minkälaista kävelykatua, koroketta, kavennusta ja yksisuuntaista katua.
Onko sitten monenkaan kaupungin keskusta kehittämis hankkeilla mitään merkitystä. Turistit ainakaan eivät jaksa pukseerautua erilaisissa labyrinteissa, jipoissa ja ansoissa, mitä autolla liikkujille on järjestetty.
Tämä ei ole ainoastaa yhden kaupungin ongelma. Se on järkejään kaikkien kaupunkien keskustoissa silmiin pistävä trendi. Kävin kuudessa eri kaupungissa ja kaikki olivat yhtä tukkoisia. Turistin näkökulmasta jopa vaarallisia. Ennen näissä kaupungeissa liikenne soljui jouhevaan tahtiin.
Onko niin, että on paljon kouluja käyneitä liikenne suunnittelijoita, jotka on päästetty mellastamaan suunnittelu pöydän ääreen vapaasti. Aikoinaan eräällä isäntämiehellä oli kaikenlaiset työkalut ja vimpaimet. Kun hän alkoi rakentaa jotakin, oli hänen käytettävä kaikkia työkaluja, kun ne kerran oli tullut osteuksi. Siksipä isäntämiehen vaatimattomatkin tekeleet vaativat viikkojen työn. Onko nykyisessä liikenne suunnittelussa kyseessä sama ilmiö?
Eikö ne autoilevien turistien tuomat eurot ole sittenkään kauppiaille tarpeellisia? Kysyn vaan!
Lauantaina, Huhtikuun 18. 2009
Siitä on jo vierähtänyt monta kuukautta, kun viimeksi tavattiin. On joskus vain otettava ommoo lommoo ja hieman huilata.
Tänä keväänä on kevät myöhässä jopa kaksi viikkoa. Kesärenkaita ei ole syytä vaihtaa vielä ennen ensi viikkoa, jos sittenkään. Katsellaan nyt kaikessa rauhassa, miten ilmat lämpiää. Sitten vasta rekaiden vaihtoon.
Tänne on tullut tasaseen tahtiin kommentteja koko loman ajan, joista suuret kiitokset aktiivisille kävijöille!
Kirjoitellaan!
Perjantaina, Lokakuun 31. 2008
Syksyn sateet ja pimeys on taas riesanamme. Tienpäällä lentää rapa ja on pimeää. Näkyvyys on huono, ainakin pimeällä ajettaessa.
Tuossa on kiinnittänyt huomiota semmonen kummallinen seikka. Kiireellinen kuski ajaa ohi, mutta palaa eteen muutaman auton mitan päähä ja jää siihen roiskuttamaan rapaa. Kun siihen eteen on päästy, niin kiire loppuu siihen ja körötellään sitten siinä tientukkona niin kuin ei mitään olisi tapahtumassa.
Toinen silmiin pistävä piirre moottoritie liikenteessä on koukkaajat. Rajusti tempastaan ohituskaistalle ja taas takaisin omalle kaistalle. Se muuten kostautuu liukkaalla tienpinnalla. Siinä ei auta luistonestot eikä apeeässät eikä muut hienot tekniikat.
Keskipakovoima on tienpäällä voimista suurin ja mahtavin. Tätä voimaa vastaan on turha pullikoija, tai käypi köpelösti. Siinä menee silloin oma ja syyttömän kanssakulkijan henki, kun oikein huonosti käypi.
Siirry siis jouhevasti ja rauhallisesti ohituskaistalle. Kun olet ohittanut, palaa omalle kaistallesi tarpeeksi etäällä ohitettavasta, rauhallisesti ja jouhevasti siirtyen, ilman jyrkkää kanttausta. Näin ei luikkaus ja keskipakovoimat ala viskomaan suottapäiten.
Kokeneen kuljettajan merkki liikenteessä on -jouhevat ajolinjat, kiireetön ja toiset huomioon ottava ajotapa.
Tuossa on merkillepantavaa, että Mersumiehet ovat yleensä liikenteessä arvokkaasti käyttäytyvää väkeä. Bemari- ja Audimiehistä ei aina ole menemistä takuuseen. Tietenkin poikkeusiakin on puoleen jos toiseenkin. Eikä siinä ole silloin kyse vuosimallista eikä auton merkistä.
Perjantaina, Syyskuun 12. 2008
Tuo ammoinen sanonta sopii hyvin kuvaamaan nykyistä polttoaineen hintaa. Vaikka tynnyrin maailman markkinahita laskee, niin pumppuhinta ei laske, vaan nousee! Tapahtuipa sitten mitä tahansa, niin aina hinta nousee!
On vaikka minkämoisia verukeita, että saadaan pidettyä polttoaineen hinta korkealla. Milloin on dollari kallis tai halpa. Tai euron kurssi heilatelee taalaan verrattuna. Toisen kerran Usan öljyvarastot ovat vajaat tai ne ovat sitten piripinnassa. Kolmannen kerran hurrikaani tuuleksii Meksikonlahdella, niin hinta eikun nousee.
Joskus taas joku dementoitunut vanha ukko horajaa jotakin käsitämätöntä Usassa, Venäjällä tai Opekissa, niin jopa polttoaineen hinta heti pomppaa taivaisiin. Tai jos Usan lomakausi on alussa, niin jopa kas kummaa, Suomessa nousee taas pumppuhinta pilviin.
Raakaöljyn hinta nousee, raakaöljyn hinta laskee, vaan pumppuhinta aina nousee. Jotenkin tuolla tavalla voisi väännellä otsikon sanontaa kuvaamaan polttoaineen hintaa.
Mutta sen minä sanon, jotta vielä tulee piilopaikoista puute, kunhan öljy loppuu! Ei enää Usassa dollarihymyt vaella mattona moottoriteillä. Eikä Venäjällä ruplairvistykset haise poltetuille kumiterä saappaille! Sen minä takaan ja alle viivaan. Eikä keinotekoinen polttoaineen hinnalla kikkailu tule jatkumaan.
Aukene effata! Näin tulee käymään. Totisesti totisesti näin käypi!
Aamen!
Tiistaina, Huhtikuun 15. 2008
Hauskaa ja turvallista Vappua kaikille tien päällä matkaaville!
Vapusta näyttää tulevan lämmin. Terassilla virtaa miestä väkövämpi. Auton rattiin ei ole asiaa kaljapäissään. Vahinkoja sattuu selvinkin päin, saati sitten humalassa.
Muista siis vanha viisaus ja ohje, - Jos otan, en aja! Jos ajan, en ota!