Keskiviikkona, Joulukuun 12. 2007

Sopivan suolainen

Ennen sanottiin, että kala on sopivasti suolainen. Silloin sen maku oli parhaimmillaan. Nyt voisi sanoa tienpidosta, että on sopivasti suolainen, kun ei ole liukkautta.

Ärsyttää kuitenkin sellaiset kanssa autoilijat, jotka ohitettuaan palaavat puskuria hipoen eteen ja räiskyttävät suolasumun ohitetun silmille. Eikö sitä voisi ajaa hieman edemmäs ja sitten palata omalle kaistalle. Näin ohitettu säästyisi ylimääräiseltä suolaukselta.

Toinen ärsyttävä ja järkyttävä asia, joka on pistänyt viimeaikoina silmään on se, kun ohitetaan ensin ja poistutaan mitään piittaamattomasti puskuria hipoen moottoritien poistumis liittymään, eikä vilkku vilahda kertaakaan. On sattunut monia niskavilloja kohottavia läheltäpiti tilanteita. Nähtäväksi jää, milloin rysähtää ja pahemman kerran.

Kolmas ärsyttävä piirre on se, kun tullaan liittymästä jonossa moottoritielle, niin takaa tulevat rynnistää heti ohitus kaistalle ja ohi. Sanomattakin on selvää, ettei rynnistäjän vilkku vilahda kertaakaan. Samaan aikaan voi olla moottoritiellä ohittajia ennestään ja siinä välissä sitten rynnistäjä puikkelehtii vilkuitta, kuin viimeistä päivää.

Toisinaan rynnistäjä vetää normaali kaistalle ja pudottaa nopeutensa ja jää normaali kaistalle odottamaan, että tuleeko liittymästä kukaan päälle ja estää näin toisten liittymästä tulijoiden pääsyn moottoritielle.

Kyllä pitäsi panna tämmöset autoilijat turkin hihaan ja uuvestaan nussia ja ihan sakilla, että tulisi ymmärrys ja järki päähän. Vai pitäisikkö kerätä kortit pois tykkänään tämmöisiltä ketkuloilta?