AUTOMIES

Nyt on täällä Keski-Suomessa todella talvinen lumi keli. Lunta on tullut jo aamusta alkaen. Lumisade näyttää jatkuvan pitkälle iltaan asti.

Aamupäivän aikana on sattunut kymmeniä peltikolareita. Pahemmilta henkilövahingoilta on kuitenkin onneksi vältytty. Kyllähän se kolari aina jonkin asteisia vammoja aiheuttaa, jos ei muita niin ainakin henkisiä vammoja tulee. On se sen verran äkkinäinen tilanne, kun rupeaa rytisemään. Ja kyllähän siinä herkästi myös kävelymieheksi joutuu.

Tien päällä tulisi nyt sovittaa ajonopeus keliolosuhteiden mukaan. Liukkaan jäätikön päälle kun sataa vielä lunta, niin jopa siinä on pidettävä kieli keskellä suuta, kun auton kanssa liikkuu.

Tulee tuossa tämmösellä kelillä aina mieleen karjalaisen papin saarna sota-ajalta, kun lotta juoksi pakoon kiimaisia vihollisia lumisohjoisella metsäpolulla. - Polulla oli lunta, räkää ja persesuolen kappalaita ja se tyttörukka kompastu niihin ja ne raiskasivat sen, saarnasi pappimme kovalla paatoksella harva se pyhä.

Tänä aamuna oli pakkasta -10 astetta. Koska ilmankosteus on suuri, oli ikkunatkin paksussa ja tiukassa jäässä. Siinä sitä sai tovin kirskuttaa raappaa, että sai kunnollisen näkyvyyden eteen ja sivuille. Tämmöisenä aamuna arvostaa kunnollista jääraappaa.

Lukot olivat jäätyneet siten, että ainoastaan apumiehen puolelta aukesi ovi. Hyvä niin, muuten olisi tullut lievästi sanottuna kiire. Kannattaakin rasvata lukot etukäteen, ettei tule vastaisuudessa tämän kaltaisia ongelmia.

Kannattaakin lähteä näin pakkasaamuna 5-10 minuuttia aikaisemmin auton kimppuun, niin ei sitten tule turhaa hoppua työmatkalle.

Aaretti ylitti rautatien tasoristeystä kouluautolla ja katsoi vain toiseen suuntaan. Opettaja huomautti, -On katsottava molempiin suuntiin. -No ei kaet se juna pysty yhtäaikoo tulemaan kummaltahhii päen.

Santeri ajeli mutkaisella tiellä lujaa, auto riistäytyi hänen käsistään ja heitti kuperkeikkoja kivikossa. Kömpiessään ulos ikkunasta Santeri tuumasi, -Eepä tuostaan parane hupi Linnanmäelläkkään.

Jussilla oli kova puutavaralasti ja kuljettajan itsensä lisäksi oli kopissa kolme apumiestä. Eräässä tienmutkassa oli ratsia ja poliisi huitoi pysähdysmerkkiä. Jussi hiljensi vauhtia, raotti ikkunaa ja huusi, -Ee sovi nyt kyytiin, ku apumiehet täätti koko kopin.

Ville osti auton ja ajeli sillä ojaan, särki aitoja ja viimein autonsakin. Kylän sepän taas kerran kojattuaan Villen auton hän tuumasi, -No, silläpä sitä tuas kuataa aetoo pitkälti.

Tane osti auton ja ajoi sen jo seuraavana päivänä metsään. Kömpiessään autonsa jäännöksistä hän tuumasi vihaisena, -Pettivät aatokaapassa. Eehän tämä ryökäle pysy ies tiellä.

On se vai kummallista, kun on satanut vähänkin lumenkuuraa, niin heti suolataan. Sen kyllä ymmärtäisi, jos risteysalueet ja linja-auto pysäkit suolattaisiin, mutta kun suorat tie osuudet suolataan, niin onko tässä enää mitään järkeä.

Nykyisin on autoissa lukkiutumattomia jarruja ja luiston estoa ja vaikka minkälaista vimpainta. Niin eikö näiden pitäisi autta autoilijaa pysymään tiellä. Mutta kun ei, niin ei. Valtavasta suolasta huolimatta kolareita ja tieltä suistumisia sattuu tämän tästä.

Taitaa meillä auton käyttäjillä olla krooninen asennevamma. Vai onko meillä tyhjänpäiväinen kiire -ei minnekkään? Vai onko se asennevamma tienpitäjällä?