Keskiviikkona, Marraskuun 29. 2006

Heijastin heilumaan!

Joka päivä on liikenteessä pimeitä jalankulkijoita. Tummissa vaatteissaan heitä ei näe ratin takaa ennenkuin kopsahtaa. Pistetäänpä heijastimet heilumaan, niin jopa on turvallista kulkea jalan. Se on kuin halpa henkivakuutus. Eikä jälkeen jäävät ole edun saajina, vaan edunsaajana on heijastinta käyttävä itse.

Myös linja-autoon pyrkivän on hyvä käyttä heijastinta vaatteissan ja käsineissään. Kun viittaat heijastin kädellä bussia pysähtymään, niin jopa kuski näkee jo kaukaa, että on pysäkillä kyytiin haluavia. Etkä jä pysäkille ihmettelemää, kun bussi hurahtaa ohitsesi.

 

Perjantaina, Marraskuun 17. 2006

Rapa lentää ja ärräpäät!

Tienpäällä on nyt rapainen keli. Pistää todella vihaksi, kun ohittava auto palaa ohitettuaan heti eteen. Siinä saa ohitettu kaikki ravat silmilleen ja tuulilasiin.

Joillakin autoilijoilla on tapana vielä jäädä köröttelemään siihen eteen, aivan kuin tien tukoksi kiusalla. Mikäli et aja reilusti nopeammin muuta liikennettä, niin ole ohittamatta! Siitä ei ole kuin haittaa.

Muistakaa matkalle lähtiessänne laittaa pissapoikaan tarpeeksi vahvaa pesunestettä. Myös takakontissa on hyvä olla 5 litran kanisteri varalta, jotta tienpäällä voit täyttää tyhjentyneen pissapojan. 

Talviaikaan suositeltava pesunesteen pakkasen kestävyys on vähintäin -20 astetta. Siinä on siten varaa kaikille keleille.

Toisaalta on otettava huomioon, mikäli pesuneste jäätyy pakkasella, niin se ei ole käytettävissä heti, vaikka ilman lämpötila kohoaisi puolenkymmentä astetta kestävyys rajan yläpuolelle.

 

Torstaina, Marraskuun 2. 2006

Huumoria

Mistä tulee VOLVO -nimi? - Valitamme Ostosta, Lähetämme Vara Osia.

Ennen aikaan sanottiin, - Volga, velka ja nälkä.

Sanottiin myös: - Osta Ifa, sitä on helppo työntää.

- Parempi Hillman, kuin ilman.

- Dollarihymy ja ruplairvistys.

 

Keskiviikkona, Marraskuun 1. 2006

Marraskuu alkoi myräkällä.

Marraskuu on alkanut lumimyräkän merkeissä ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa. Peltikolareilta ei ole vältytty, mutta tiettävästi ihmishenkiä ei ole vielä tähän mennessä menetetty.

Tiellä kannattaa jättää riittävä välimatka edellä ajavaan. Töihin voisi lähteä riittävän ajoissa, että saa puhdistettua autonsa lumesta, eikä tarvitse pitää turhaa kiirettä matkalla. Nyt olisi myös takasumuvaloista hyötyä, mikäli niitä vain muistaa käyttää.

Aja hitaasti, olet ennemmin perillä!