AE:n blogi

Koin hiljattain ehkä huono-onnisimman jakson, mitä olen tähän astisen elämäni aikana kokenut. Aion nyt kirjata sen tähän muistiin niin sitten, kun tulee paha mieli jonkun jutun takia, voin muistaa että joskus on mennyt huonomminkin.

Ensinnäkin. Olin odottanut yhtä leiriä koko syksyn, enkä päässytkään sinne, koska. Niin. Sukulaiseni kuoli. Hänen hautajaisensa olivat juuri silloin, kun leirin olisi pitänyt alkaa. Ei kyllä olisi ollut enää fiilistäkään mennä, mutta silti. Oli aika murheellinen päivä kaikin puolin. Sukulaiseni tytär kylläkin piti niin kauniin hautajaispuheen, että oli siinä päivässä jotain hienoakin. (”–Isä oli kirjoittanut äidille valokuvan taakse: ‘Ikuisesti sinun’. Ja niin hän olikin, kuolemaansa saakka.”)

Tätä edeltävällä viikolla valmentajani sai sydänkohtauksen. Sairaalassa oltiin sanottu, että urheilu ja hyvä kunto pelasti. Jos hän olisi ollut vanhempi tai huonommassa kunnossa, ei olisi tarvinnut tuhlailla lääkkeitä.

Tämän jälkeen mummini joutui sairaalaan.

Ja tämän kaiken lisäksi tunnen itseni yksinäiseksi. Kaikki vanhat kaverit ovat muodostuneet omiksi porukoikseen yläasteen ja lukion myötä, enkä tunne olevani missään porukassa kunnolla sisällä. Väliinputoaja-fiilis. Onneksi luin eräästä lehdestä melko hyvän lauseen. “Yksinolo ei ole sama asia kuin yksinäisyys.“

Onneksi nyt on alkanut elämässäni taas parempi jakso. Mutta siitä teen oman artikkelin.

-AE