AE:n blogi

Monet vastoinkäymiset ovat rajoittaineet mun kirjoittelua tänne. Ei ole vain jaksanut. Yksinkertaisesti. Tai no. Monet ja monet. Yksi asia tässä on ollut raastava.

Ero. Kolme viikkoa sitten T otti ja laittoi poikki. Syyksi sain vain olankohautuksen ja “Ei mulla vaan ollut enää hauskaa.” Hajottavaa… Oltiinhan me yli seitsemän kuukautta yhdessä.

Eroa edeltävänä päivänä, perjantana, meillä oli ollut jotain riitaa. Ei sen pahempaa kuin ennenkään. Tavallista. Sellaista, mitä nyt pareilla aina on. Pidettiin mykkäkoulua yksi päivä.

Lähetin sitten viestin lauantaina, että ollaanko me enää yhdessä. Totta kai oletin, että sieltä tulisi vastauksena “totta kai, senkin höppänä!” Luulin, että me voidaan riidellä, ilman että tarvii pelätä toisen jättävän. Väärin luulin.

Sitten pitkän ajan kuluttua joskus illalla tulee viesti: “En oo ollu koko päivänä puhelimen ääressä, sori. Mut nii; mä kyl enemmän oisin aatellu sanoo sulle ‘päin naamaa’, mut nyt ku kysyit viestillä nii vastaan nyt sitte. Mä oon miettiny jo pari viikkoo ja mä oon sitä mieltä, et ei kannata jatkaa. Eli ei olla yhessä enää.”

Mun maailma kaatui täysin. Koitin soittaa sille ja menin käymää niillä, mutta se ei ollu kotona. Kysyin siltä kaikkee, et onko se nyt tosissaa, ja et onks mitää millä saisin sen takas. “Ei oo mitään.”

Olin sitte kaverin kanssa ulkona ton jälkee ja itkin jonku kaks tuntii sen olkapäätä vasten. La-su -yönä en nukkunu just ollenkaa. Sunnuntainaki vaan itkin.

Sunnuntai-illalla nähtiin ulkona. Sit siinä jonku puol tuntii eka itkin ja vollotin ja puhuin. Sitten se yhtäkkiä tuli ja halas mua. Halasin tietty takaisin kun se silitteli ja siinä oli nii hyvä olla. Loppujen lopuks kummatki nauro suupielet kipeinä ja oltii niin kuin ennen. Pussailtiin ja halailtiin ja se saattoi mut kotiin, jne.

Kaikki tuntui niin hyvältä. Luulin, että me ollaan yhdessä taas.

Maanataina kysyin siltä, että mentäiskö lenkille tai jotain. Vastauksena tulee: “Miks sä teet tän mulle?” “Minkä?” “Luuleks sä et on helppo päästä susta yli jos vietän aikaa sun kanssa?” Siinä vaiheessa olin ihan whataahell, kun tajusin, että se sunnuntai-illan pussailu ei ollutkaan sitä mitä mä olin luullut…

Tulin näin ollen tavallaan kaksi kertaa murskatuksi. Tupla-jättö.

Ensimmäiset päivät eron jälkeen mä elin kuin sumussa. En syönyt, itkin. Kaamean tyhjä olo. En tiennyt miten päin olisin. Koitin keksiä itselleni jotain tekemistä, ettei tarvitsisi ajatella.

Tuntuu, että miten ihmeessä voin enää ikinä alkaa seurustella uudelleen. Jos ero ottaa jokaisen suhteen jälkeen näin koville, olisi ehkä parempi, etten seurustelisi ollenkaan. Rakkaus satuttaa. Huokaus. Ehkäpä tässä on tarpeeksi angstia yhdelle kerralle.

Kirjoittelemisiin,

-AE