Pojat on vaikeita.
21:57 Sunnuntaina, Heinäkuun 8. 2007 @ A-E
Siinä määrin missä miehet pitävät naisia vaikeina, voivat myös naiset pitää miehiä vaikeina. Minun tapauksessani ihastukseni sekä exäni (vihaan tuota sanaa, mutten jaksa kirjoittaa joka kerta entinen poikaystävä) ovat kummastuksen kohteina.
Ihastuksestani en oikein tiedä mitä ajatella. Hän silloin tällöin aloittaa keskustelun mesessä ja juttelee niitä näitä, mutta se olen aina minä, joka on vonkaamassa, että mennäänkö johonkin. Ja yleensä se olen minä, joka aloittaa keskustelunkin. Sitten, kun olemme paikan päällä, pussailemme ja halailemme ja sellaista söpöilyä. Istun hänen sylissään jne. Näin ei ole siltikään joka kerta.
Mitä ihmettä pojan päässä liikkuu? Rippileirin loputtua hän vihjaili kaiken näköistä, että ei mereen putoamisensa jälkeen halannut minua koston takia, vaan siksi kun halusi halata juuri minua. Itseasiassa en itse ollut edes hänen heittämisessään mukana. Ja harmitteli hirveästi, kun en päässyt jatkoille rippijuhlien jälkeen. Ja leirillä hyvänyönhalauksen antaessaan hyppäsi sänkyyn päälleni. Ja mitä muuta. Kaikenlaista. Alkoi yhtäkkiä höpöttämään minulle kesken iltahartauden, vaikka hän oli isonen, emmekä olleet sitä ennen jutelleet juuri ollenkaan. Hmm.
Onko poika vain liian ujo tekemään mitään hänen aloitteestaan? Vaikka en nyt tiedä, en se minä aina ole, joka ensiksi tulee halaamaan tai pussaamaan. Ärh. Tykkään pojasta, mutta tuo “innottomuus” muuten kuin paikan päällä on ärsyttävää.
Miten sitten exäni? Hän on nyt, ehkä kuukauden jälkeen erosta, alkanut käyttäytyä kummallisesti. Ennen hän ei puhunut minulle paljoakaan, ja oli aika masentunut ja kaikkea. Nyt pari päivää sitten, hän kuitenkin alkoi kehua minua mesessä ja selitti kaikkea tyyliin
hän: “En kyllä suosis sun jälkeen ketään muuta…”
minä: “No en mä nyt niin täydellinen voinu olla.”
hän: “No olit sä. Sä et tainnu tietää oikeesti, kuinka paljon mä susta välitin.”
Tuntuu todella oudolta, että olen voinut merkitä jollekin niin paljon! “Sun kanssa oli niin mahtavaa viettää aikaa, ku oot niin eläväinen.”
Kysyi vielä, että onko pitäiskö vielä heittää kauheet kehut tähän, ja sitten sanoi keksivänsä koko tekstiviestillisen adjektiiveja minusta. “Kuinkakohan helppoo sut olis iskee uudestaan..?” En tiedä miten reagoida… Totta kai välitän hänestä vieläkin, mutta… En tiedä pystyisinkö välittämään hänestä enää sillä tavalla. Vaikka olenkin huomannut ajattelevani exääni melko useinkin. Mutta ne ajatukset johtuvat varmaan siitä, että olen hellyydenkipeä, ja ajattelen kaikkia ihania söpöilyjämme…
Tässä viesti, jonka hän lähetti: “Ihana, hauska, raikas, elävä, hassu, sulonen, rakas, ihastuttava, mahtava, kaunis, söpö, nätti, herkku, herkkupeppu, tiukkis, namupeppu, unelma, märkä uni (: DD), elämä, unelmien täyttymys, hanipuppeli ****liini : )<3″ Repesin kyllä muutamalle (heh), mutta olihan tuo tosi söpöä, ja entistä enemmän aloin jotenkin kaipaamaan vanhoja viestejämme ja sitä aikaa, kun olimme yhdessä. Vaikeaa.
Tykkäsin poikaystävästäni myös sen takia, että hän oli todellakin ylpeä minunlaisestani tyttöystävästä. Harmitteli juuri tuossa mesekeskustelussa, kun ei ollut päässyt esittelemään minua kavereilleen. Hän tykkäsi paljon enemmän näyttää tunteitaan minuun julkisillakin paikoilla, kuin mitä minä olisin kehdannut. Hänellä ei ollut mitään väliä, vaikka olisimme pussailleet keskellä toria. Tyylillä “katsokoot vaikka koko maailma, kuinka ihana tyttöystävä mulla on!”
Päinvastainen käyttäytyminen häiritsee ihastuksessani. Hän ei voi edes halata, jos joku näkee. Yksikin kerta olimme ulkona ja halailimme juuri kun hän näki parin muun kaverinsa lähtevän vähän matkan päästä samalta pihalta. Tämä irroitti otteensa nopeasti, ja heitti kommenttia, että “jos ei nyt sitte halata, ettei tuu kysymistä ja ennakkoluuloja”, tms. Poikaystäväni olisi puristanut minut omistavasti lähemmäs itseään. Vaikka eihän ihastusta ja entistä poikaystävää voi verrata toisiinsa…
Taidan sittenkin olla minä, eikä miehet, se joka on vaikea. Omat ajatukseni ja tunteeni ovat pahassa solmussa. Tähän ei taida vähään aikaan tulla ratkaisua.
Yksi asia, jota pelkään, on, että jos sattuisin alkamaan seurustella ihastukseni kanssa, miten exäni reagoisi. Vaikka hänellä ei ole sananvaltaa asiaan ollenkaan, pelottaa, että hän alkaa syyttämään itseään. Hän on muutenkin vähän maassa, ja on puhunut monta kertaa, ettei kukaan häntä kaipaa, ja olisi parempi, kun häntä ei olisikaan. Hänhän saattaisi tehdä itselleen kauheitakin juttuja, jos tavallaan “lopullisesti” menettäisi minut! Apuaa. Ehkä sekoan vielä joku päivä.
Loading ...
Tuli tässä juttujasi lueskellessa mieleen eräs tarina, jonka äitini kertoi taannoin:
Hänen ollessaan meidän ikäinen, eli n. 15, hän seurusteli erään huomattavasti vanhemman pojan kanssa. Tämä poika olikin omistushaluisempi ja mustasukkaisempi, mitä äiti olisi ikinä voinut edes kuvitellakkaan. Muutaman viikon seurustelun jälkeen tämä poika uhkasi jo tappaa itsensä jos äitini jättäisi hänet. Tällä pojalla on/oli 2 isobeljeä, toinen istui sillä hetkellä vankilass aja toinen oli tappanut itsensä. Äitini uitenkin teki minun milestäni suht rohkeasti ja jätti hänet. Poika ei tappanut itseään, vaan ehkä oli ymmärtänyt jotain tärkeää. Nykyään hän kuulema on naimisissa erään juristinaisen aknssa ja heillä on 2 lasta ja kaunis talo. Klisee.
Eli mietinkin tässä, että jos tällä ihastuksellasi onkin vain huono itsetunto, eikä sen takia voi kulkea sinunkaan vierelläsi selkä suorana, koska pelkää, että joku voisi arvostella hänen vallintojaan ja sinua. Toisaalta seurustelu voisi tehdä hänellekin terää ja nostattaa hänen itsetuntoaan.
Oma nykynen poikaystäväni oli ennen aikamoinen pyörittelijä ja kusipää. Otti ja jätti, huhu kerto, että juoksi pelkästään pillun perässä. No, eihän se muuta tehnykkään koko viime kesänä, kun joi, oksens ja joi. Jostaisn syystä se sitten meni j aihastu muhun ja pyyteli koko kesän ulos ja kahville. Olinhan mäkin siihen ollu ihastunu jo pitkän aikaa mutta vasta syksyllä mä myönnyin, ja tästä pojasta paljastu helvetisti niitä hyviä puolia ja nykyään se tuskin edes juo ja polttamisenkin se on lopettanu. Kaikki sen kaverit yrittää aina syyllistää sille mua, että mä olisin pakottanu sen siihen, mutta ei. Se on ihan omasta tahostaan muuttunu parempaan suuntaan. Voihan olla, että ne sen kaverit on vaan kateellisia sille, että sillä on ollu rohkeutta lähes jättää taakse ne entiset kuviot.
Entisiensä aknssa juttuja on koittanu lämmittää aika moni ja ne uudelleen lämmitetyt suhteet on usein kariutunu samaan asiaan, kun se ensimmäinenkin suhde. Eli meiti, jos kallistut tähän eksääsi, että miksi suhteenne viimeksi loppui.
Joskus kannattaa tosiaan ottaa riski, mutta kumman kans, se valinta onki sit sun tässä kohtaa. Tsemiä!