Mitä te tekisitte, jos ystävänne olisi kovasti masentunut, ja viiltelisi itseään?
Miks mä en oo huomannu kaverin pahaa oloa aijemmin? Olen ehkä siirtänyt sen vain sivuun. Tiesin, että kaveri on ollu masentunut jo vähän aikaa, tai siis olen tiennyt sen jo vähän aikaa… Mutta en ole kai ottanut sitä ollenkaan tosissani? Oon niin pettynyt itseeni. Vaikka tuskin olisin pystynyt estämään sen, mitä hän teki…
Olin tänään ensimmäistä kertaa hänen kanssaan hengailemassa koko päin, ensimmäistä kertaa, vaikka olemme olleet 1,5 vuotta samalla luokalla.
“Mua hirvittää se terkkarille meno…” “Ai miks?” “No… Mä tein eilen sen mitä ei olis pitäny…” Sen jälkeen hän veti hihansa syrjään, ja näin monta viiltoa hänen käsivarressaan. En ole varmaan koskaan ollut näin huolestunut yhdestäkään ystävästäni. En olisi ikinä voinut kuvitella näkeväni sellaisia hänen ranteessaan…
Vähän aikaa sitten olin saattamassa häntä kotiin. Jäimme juttelemaan erään risteyksen luo, jossa minä käännyin takaisin, ja hän jatkoi matkaa. Juteltuamme vähän aikaa purskahdin itkuun. En ole varma, onko kukaan ystävistäni ennen nähnyt minun itkevän. Hän lupasi, että tämä jäisi ensimmäiseen ja viimeiseen kertaan, mutta en tiedä, voiko hän pitää sitä… Nyt alkoi lomakin, ja en voi yhtään tietää, tekeekö hän jotain tyhmää, kun emme näe lomalla. Homma kääntyi typerästi päälaelleen, kun minä itkin, hän ei, ja hän lohdutti, ja käski minun olla murehtimasta hänen puolestaan. “Älä itke.”
Mä oon ennen lukenut noita juttuja netistä, ja joitain tositarinoita. Ne on tuntuneet niin kaukaisilta. “Eihän mun kavereilla onneks oo ongelmia.” Nyt kun näin jäljet, ja kun oon kuullut, minkä takia hän tekee niin… Tämä kaikki tuli turhan lähelle. Ihana pirteä kaverini! Hauraan pirteän kuoren alla on vain pahaa oloa ja masennusta… Kuka olisi arvannut?
Pitää vain koittaa auttaa häntä elämässään parempaan suuntaan.
Loading ...
Voi sua, koita jaksaa…
Mun kavereista kukaan ei oo ollut noin masentunut, mutta siskoni kaveri viilteli itseään. En sitten tarkemmin tiedä miten he asian selvittivät, mutta ainakin itse yrittäisin ensin puhua kaverille ja yrittäisin saada sen mukaan porukkaan, ettei ainakaan tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Jos ei auta niin sitten varmaan menisin puhumaan terkkarille tai kuraattorille (kyseisen kaverin kanssa tai ilman)
Älä sitten vedä itseäsi liian syvälle ystäväsi ongelmiin tai sinustakaan ei ole apua hänelle…
Kiitos, Prisukka. Oon jutellut nyt joka päivä kaverini kanssa mesessä, ja koitan antaa tukea ja neuvoja parhaani mukaan. Onhan tuo ihanasti kiitellyt, ettei tulisi toimeen ilman mua, ja että valitsi kyllä oikean ihmisen, kenen kanssa jakaa nämä asiat. Kaipa se siitä, sain hänet jo houkutelluksi kirjoittamaan Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla jonkin näköisen sähköpostin luotettavalle aikuiselle, vastaus sitten tulee parin viikon sisällä.
Ja hyvää tässä on, että kaveri tajuaa itsekin tilanteensa. Mutta hän on aivan liian epäitsekäs ja kiltti. Ei osaa pitää puoliaan, koska ei halua satuttaa muita… Ja hän syyttää itseään liikaa. Muttamutta. Eiköhän tämä tästä vielä käänny hyväksi, vaikkei ystäväni itse siihen oikein uskokaan.