AE:n blogi

…kun ei osaa päättää. Luin tuossa postauksen, minkä laitoin joku aika sitten tänne. Olin ihan innoissani tästä J:sta. Nyt ei kyllä enää ole sitä ongelmaa, ettei tämä uskaltaisi pyytää mihinkään. Ollaan nyt hengailtu kahtena päivänä peräkkäin. Mutta kun en tiedä, pidänkö hänestä muuta kuin kaverina.

Tosi pinnallista, mutta saattaa olla kyse hänen tyylistäänkin… Jos hän pukeutuisi eri tavalla, tai siis sillä tavalla, jolla hän liian harvoin pukeutuu, olisin ehkä paljonkin sillä kannalla, että tykkään enemmän kuin kaverina. Ulkonäkö on kuitenkin sellanen juttu, mikä on aika tärkeä. Tietyissä vaatteissa hän näyttää tosi hyvältä, silloin tulee semmonen fiilis, että JES. Kyllä kaikki tietävät sen kutittelevan tunteen, kun joku ihana ihminen menee ohi. Yleensä se tunne puuttuu multa tämän pojan kanssa.. Sydän ei hypi normaalia enempää kun näen hänet.

Missä vika? Liian jahkailevaa sorttia? Häiritseekö mua justiinsa se pukeutumistyyli? Pelkään mitä muut ajattelevat? Vai mietinkö kenties, odottaako nurkan takana joku “parempi”? Joku siitä tyypistä puuttuu. Haluaisin olla ihan ihastunut, mutta tunteita ei voi pakottaa. Miksi tämä on niin hankalaa?

-AE

Taivas selkenee. Ensimmäistä kertaa viikkoihin näen auringon paistavan pilvien lomasta. Melkein olin jo kai unohtanut minkä värinen kirkas taivas on. Viime kuussa oli kai 21 sadepäivää. Muut päivät pilvisiä.

Kumpa muutkin asiat selkenisivät näin. Tuuli puhaltaisi lopulta pilvet pois.
Asiat kai kuitenkin selvenevät perjantaina. Menen sen pojan kanssa treffeille. Häntä on jotenkin kamalan vaikea saada lähtemään mihinkään. Vai panttaako hän tapaamisia, jotta perjantaina olisi tavallan ensimmäinen kerta?

Muunkin kuin taivaan selkenemistä odotellen,

-AE
—————-
Listening to: Phil Collins - Another Day In Paradise

Huonon ajan jälkeen seuraa onneksi jotain hyvääkin. Nyt voisi sanoa, että on oikeasti sutinaa jonkun kanssa. J:sta ei tullut mitään, eikä siitä bileissä tavatusta… Eikä veljen kaverista. Sen vain huomasi lähes heti. J:n kanssa elättelin toivoa kai pisimpään, mutta en jaksa jos jätkä ei näytä mitään muita kiinnostuksen merkkejä kuin muutama katse ja hymy, tai moikkaus.

Mutta tämä… Samassa koulussa, vuoden minua vanhempi. Ollaan nyt juteltu parisen viikkoa mesessä non-stoppina, ja moikataan koulussa kun nähdään. Tuli melkoisena yllätyksenä, kun poika töksäytti mulle viime lauantaina: “Kuule, oon miettinyt että voisinko tarjota sulle silloin koeviikon perjantaina vaikka kebabin tai jotain..” Meillä ei kummallakaan ole silloin koetta, joten ajoitus osuu ainakin nappiin. Se - pyysi - mua - treffeille!! Muutenkin tämä poika kehuu mua kauniiksi ja ja. Muttei kuitenkaan ole sellainen hyökkäävä. Romanttinen voisi olla oikea sana. Sanoo kaikki kehut vähän kierrellen..

Meillä on ihan varmasti joku telepaattinen yhteys tän pojan kanssa. Ajatellaan lähes kaikesta samalla tavalla, tykätään samasta musiikista ja harrastetaan sitä molemmat itsekin, sanotaan samoja juttuja samaan aikaan, jne… Ihan täydellisen oloinen heppu. Ja ihan hyvän näköinenkin… :] Vähän vaan jänskättää, miten sujuvasti juttu kulkee, kun ollaan oikeasti nokat vastakkain. Sen näkee sitten. Hih.

Pystyn kuvittelemaan meidät seurustelemassa niiiin hyvin.. Musisoitais ja kokkailtais kaikkea yhdessä.. ja juttu kulkee. Ja pelattais sulkista jne. Oih.
-AE

—————-
Listening to: Outlandish - Aicha

Koin hiljattain ehkä huono-onnisimman jakson, mitä olen tähän astisen elämäni aikana kokenut. Aion nyt kirjata sen tähän muistiin niin sitten, kun tulee paha mieli jonkun jutun takia, voin muistaa että joskus on mennyt huonomminkin.

Ensinnäkin. Olin odottanut yhtä leiriä koko syksyn, enkä päässytkään sinne, koska. Niin. Sukulaiseni kuoli. Hänen hautajaisensa olivat juuri silloin, kun leirin olisi pitänyt alkaa. Ei kyllä olisi ollut enää fiilistäkään mennä, mutta silti. Oli aika murheellinen päivä kaikin puolin. Sukulaiseni tytär kylläkin piti niin kauniin hautajaispuheen, että oli siinä päivässä jotain hienoakin. (”–Isä oli kirjoittanut äidille valokuvan taakse: ‘Ikuisesti sinun’. Ja niin hän olikin, kuolemaansa saakka.”)

Tätä edeltävällä viikolla valmentajani sai sydänkohtauksen. Sairaalassa oltiin sanottu, että urheilu ja hyvä kunto pelasti. Jos hän olisi ollut vanhempi tai huonommassa kunnossa, ei olisi tarvinnut tuhlailla lääkkeitä.

Tämän jälkeen mummini joutui sairaalaan.

Ja tämän kaiken lisäksi tunnen itseni yksinäiseksi. Kaikki vanhat kaverit ovat muodostuneet omiksi porukoikseen yläasteen ja lukion myötä, enkä tunne olevani missään porukassa kunnolla sisällä. Väliinputoaja-fiilis. Onneksi luin eräästä lehdestä melko hyvän lauseen. “Yksinolo ei ole sama asia kuin yksinäisyys.“

Onneksi nyt on alkanut elämässäni taas parempi jakso. Mutta siitä teen oman artikkelin.

-AE

Because of eiliset lukion bileet. Oli ihan mahtavaa. Alkuillasta tunnelma oli aika lattea, kun ei ollut paljoa porukkaa, eikä kukaan uskaltanut mennä tanssimaan. Mä sitten vedin A:n mukaan lavalle, ja jammailimme siellä alkuillan kahdestaan! Ei haitannut menoa. Ihmettelen, mikä sai mut sinne! En mä osaa edes tanssia. Olen aina välttänyt tilanteita, missä joutuisi tanssimaan ilman mitään ohjausta, koska en tiedä, mitä raajoillani tekisin. Mutta kaikki meni ihan mahtavasti! Laulettiin kaksin myös karaokea!

Pikkuhiljaa porukkaa alkoi valua lavalle, kun me olimme siellä jo ennen olleet. Muutkin uskalsivat. Loppujen lopuksi se oli aivan täynnä tanssijoita, kaikki tanssivat kylkikyljessä. Tuli ihan älytön hiki. Entisen ihastukseni J ja tämän kaveri menivät muutamaan otteeseen lavan ohi kun olimme vielä kahden tanssimassa, ja koitimme saada heidät mukaan. Mutta eivät ne tulleet… Mutta loppuillasta…

En ymmärrä miten se tapahtui. Muutama katse, muutama leveä hymy. J:n kaverin kanssa. Hän oli lavalla tanssimassa lähelläni, ja jotenkin päädyimme vastakkain jammailemaan. Yhtäkkiä tämä vetäisi mut lähelleen, laittoi käden selän taakse. Pitkään aikaan mikään ei ole tuntunut niin ihanalta… Meillä oli siellä meneillään myös kilpailu, jossa neljän henkilön piti lääppiä/lähennellä mahdollisimman montaa ihmistä. Luulin, että poika oli mukana siinä, joten annoin vain mennä. Odotin koko ajan, että koska tämä merkitsee minut kilpailuun kuuluvalla tarralla. Mutta kun ei! Sitä ei alkanut näkyä, ja eräässä vaiheessa hänen kätensä siirtyivät hellästi lantiolleni. En sitten tiedä miten kännissä tämäkin tyyppi oli. Mutta ei se mitään, tuntui kuitenkin mukavalta. En ole pitkään aikaan ollut kosketuksissa kenenkään pojan kanssa sillä tavalla. Ja kun se katsoi alas mun silmiin niin söpösti..

Tänään sitten näin sen tietty koulussa. Ruokalassa lähinnä. Hän istui J:n vieressä, joten saatoin udella jonosta J:lta, oliko ruoka hyvää jne. Kun itse saimme ruuat, menimme istumaan heitä vieressä olevaan pöytään. J:n kaveri istui toisessa pöydässä minuun päin, ja jotenkin katseemme aina välillä osuivat yhteen.. Alkoi naurattaa. Kun lähdimme A:n kanssa pöydästä, J:n pöytä lähti pian perässä. Jäin odottamaan ruokalan eteen, kun A meni vessaan. Tämä poika, jonka kanssa tanssin, tuli vähän muita jäljessä, ja vaihdoimme pitkän katseen ja hymyn. Awwh… Samoin aina välillä kun näimme sinä päivänä.

Kumpa tästä kehkeytyisi jotain.. En edes tiedä hänen nimeään! En malta odottaa seuraavia bileitä!

Anni

Pelottavaa. Kahdessa kokeessa olen jo ollut. Ensi viikolla sitten loput neljä. On ihan erilaista kuin yläasteella… Kokeet ovat paljon pidempiä ainakin ajallisesti ja tietysti vaikeampia.

Pitää lukea koko ajan. Jos ei lue, niin tulee sellainen olo, että miksen lue, vaikka voisin. Niin kuin nytkin. Mä vaan dataan. Vaikka voisin päntätä. “Life, what’s that??”

Noh, onneksi koulussa ei tarvitse nyt käydä muuta kuin tekemässä se koe. Ja tämä on vain viisi kertaa vuodessa… Plöö.

Koulu rajoittaa aika paljon kirjoittelua tänne. Äikässä ainakin pitää kirjoittaa ihan liikaa muutenkin kaiken maailman aineita, ettei puhti riitä enää blogin pitämiseen. Mutta kyllä tämä tästä. Aina välillä päivittelen.

Syksyisin fiiliksin,

-AE

Veljen kaveri on alkanut käyttäytyä hassusti. Olen tuntenut P:n jo ihan pienestä pitäen, olin usein mukana veljen ja P:n kanssa tekemässä lumilinnoja tai pelaamassa keinupalloa. Olen aina pitänyt P:stä kovasti, ja ehkä ollut ihastunutkin häneen. Sen takia kai lähinnä olin aina härkkimässä veljeni ja P:n tekemisiä… heh.

Jossain vaiheessa tuli taukoa niin, etteivät veljeni ja P olleet oikein missään tekemisissä. Koulussa tietty, mutta muuten. Ja minä en välttämättä edes aina moikannut hänelle.

Nyt kuitenkin veli ja P ovat olleet jonkin verran pelailemassa keskenään, ja niin he sitten lähtivät Venetsialaisiinkin yhdessä. Kun P tuli hakemaan veljeäni, olin ovella myös. Hän jututti mua siinä koko sen ajan, ja huikkasi “Näkemiin!” kun he lähtivät. Parin päivän päästä hän tuli kommentoimaan mulle galleriaan.

Pari päivää kommailtuamme siellä, hän oli kai ottanut galtsu-profiilistani meseosoitteeni.. Tänään tuli meseen ilmoitus, että hän oli lisännyt mut kaverikseen. Mitä ihmettä?

Ei mulla todellakaan mitään sitä vastaan ole. Ihana tyyppi kaiken kaikkiaan, iloinen ja huumorintajuinen ja urheilullinen jne. Saa nyt sitten nähdä onko hänellä joku taka-ajatus… Mutta toisaalta, miksi hän tekisi näin, jos olisin vain “kaverin pikkusisko”?

-AE

Neljäs maanantai lukiossa takana. Hyvin menee. Kai. Väsyttää vaan ihan pirusti aina kun tulen koulusta. Nyt onneksi tällä viikolla alkoi välipalamyynti, joten saadaan kahvia ja silleen.

Tsiuh. Oli keikka tänään. Kirkossa. Joo.

Ihan hyvin meni, paitsi että paikalla oli vain muutama hassu ihminen.. Se vähän masensi meitä kaikkia jotka oltiin messua pitämässä. Sain ihan kamalasti kehuja lauluäänestäni. Meidän piti ensin kanttorin kanssa laulaa akustisesti, mutta sitten tämä halusi mulle mikin, koska “hänen äänensä peitti mun äänen alleen”. Suntio sitten kipaisi hakemassa mulle siihen pianonsoiton oheen mikinkin. Kanttori soitti kitaraa ja S (uusi tuttavuus, mua kaksi vuotta vanhempi tyttö) soitti poikkihuilua. Hienoltahan se kuulosti, täytyy myöntää.

Kun messu oli loppu, jäimme hetkeksi juttelemaan, ja kaikki sanoivat, että oli sääli, ettei ollut sen enenpää ihmisiä, sillä musiikki oli kuulemma ollut aivan älyttömän hyvää. Kanttori, joka on ammattimuusikko muutenkin, kysyi multa ja S:lta, jos hän voisi joku muukin kerta pyytää meitä johonkin esiintymään… Vautsi. (:

Erityisesti jäi mieleen suntio, nuori mies, ehkä noin 27-vuotias, joka meni ohitseni kun puin sakastissa ulkovaatteita. “Hyvin sä kyllä laulat!” Tullessani kirkkoon, hän tuntui juuri siltä, ettei paljon kehuja saa, ja muutenkin hiukan nuivan tuntuinen. Mutta loppujen lopuksi, ihan hyvä tyyppi.

-AE

Tuli yllätyksenä, kun H kysyi mua eilen lenkille. (Kolme vuotta vanhempi kaveripoika, jota en ole nähnyt kun sitten viimeksi(=kauan aikaa sitten).) Mä tietysti lähdin, mikäs siinä, lenkkeily on aina hyväksi.

Sovittiin sitten että nähdään yhdellä sillalla, ja jatketaan siitä pururadalle. Kun lähdin kotoa, tihutti ihan hiukkasen. Kun pääsin H:n luo sillalle, satoi kovemmin. Kun olimme menneet puoli kilometriä pururataa, alko sataa kaatamalla. Tuli muuten iloisen näköisiä ihmisiä vastaan.

Oli ihana nähdä H:aa. Juteltiin kaikenlaista. Nauroin varmaan koko viikon edestä eilen hänen kanssaan. Lenkki mentiin kunnialla läpi, sateesta huolimatta. Se taukosikin jossain vaiheessa kokonaan, ja kerittiin vähän kuivuakin. Erotessamme hän kysyi, että koskas mentäisiin uudestaan. Toivottavasti pian. Oli iha huisin kivaa.

En ole nähnyt J:a koulussa koko viikkoon.. Onkohan hän kipeä?

Btw, lähetin kesävaihtohakemuksen tänään! Toivottavasti pääsen. AE tahtoo nähdä muailmoo!
-AE

… on pulkassa. Päivä oli kahdeksasta neljään, mutta kyllähän siitä kunnialla selvittiin. En edes ollut mitenkään erityisen väsynyt!

Fiilis huva. Luokatkin alkaa pikkuhiljaa löytyä. Bilsan maikka on huippu! Ennen ensimmäistä kaksoistuntia ajattelin, että ei voi olla totta, tuollainen kalkkiksen näköinen ope meillä ja vielä näin tylsä aihekin. Mutta ei, kun kymmenen minuuttia tunnista oli mennyt, olimme nauraneet jo vaikka kuinka monta kertaa hänen jutuilleen. Maikka on koko ajan huumorintyngässä kiinni ja häntä jaksaa kuunnella.

Muutkin opet ovat olleet ihan ok, ei mitään valittamista. Ja on oikeastaan ihanaa, kun porukka koko ajan vaihtuu ympärillä. Muutaman kanssa olen lähes kaikilla samoilla tunneilla, mutta kuitenkin.

Tunnit ovat ihanan rauhallisia ja ilmapiiri on hyvä, vaikka seassa onkin uusia tuttavuuksia. Sellaisia, joita en ole ennen nähnytkään. Toiselta paikkakunnalta tulleita. Lukioon kuitenkin on jo sen verran valikoitunut porukkaa, ettei kukaan riehu. Jepajep.

Olen alkanut aika ahkeraksikin. Heh, hyvä sanoa kun mennyt vasta kaksi kunnollista päivää. Mutta kuitenkin, olen heti tarttunut läksyihin ja muihin tehtäviin kiinni, ja lukenut kappaleet. En halua, että jossain vaiheessa iskee kamala stressi päälle, kun tuota pitäisi tehdä ja tätä en ole vielä aloittanutkaan, siitä puhumattakaan!

Ja kaikkina kolmena päivänä olen nähnyt J:a ja vähintään moikannut… Aww. Tänään ruokalassa. Mulla oli suora näköyhteys. Selitin kaverille jotain ja vilkaisin J:n suuntaan. Meidän katseet kohtas. Sitten se vaan katsoi mua silmiin, moikkas ja alkoi hymyilemään sitä ihanaa hymyään. Perhosia vatsassa.

Hyvin menee mutta menköön.

-AE