maailmanpyörä.

mä oon tässä parina päivänä huomannut ajattelevani teinirakkauttani. tai oikeastaan sitä voisi sanoa ensirakkaudeksi. se poika oli mulle läheinen, ystävä, rakastettu. niin kuin nyt siinä iässä voi olla. mä usein mietin mitähän sen elämään kuuluu. toivon, että kaikki on hyvin. onhan se niin, että kun on jotain joskus rakastanut, välittänyt kovasti, haluaa hänelle kaikkea hyvää loppuelämän. me oltiin tietyllä tavalla sielunkumppanit. mut sit tietyllä tavalla meidän elämä ei olis onnistunut yhdessä. ainakin siinä vaiheessa haluttiin eri asioita. kummasti sitä kuitenkin miettii mitä hänestä on tullut ja minkälaista olisi jutella nyt. jännittäisi ainakin ihan hurjasti. hänelle näytin itsestäni puolia, joita en ole näyttäny puolisollenikaan, joten hän tuntuu edelleen hyvin läheiseltä. voisi kai sanoa, että hänelle on aina paikka minun sydämessäni. ei niitä ihmisiä kokonaan unohda, joita on kerran rakastanut. sinne ne jäävät. syvälle sisimpään.