Topin ja Vuokon sateiset treenit
Siinä missä agility viikonloppu vietettiin ihanan lämpimässä ja aurinkoisessa säässä, oli tämän päivän treenit sateiset. Onneksi suurin sade kuitenkin loppui ennen treenejä.
Ensin aloitettiin putken ja kahden hypyn sarjalla, mentiin esteitä yksittäin ja peräkkäin, molemmilla sujui ihan hyvin, Topi oli taas villinä karvavinkuhiirestä, hiiri kyllä melkein koki jo kuoleman, joten tarvii käydä hiirikaupoilla…
Toisella kierroksella otettiin keinua ja pussia ihan yksittäisinä esteinä. Vuokko meni pussin tosi rohkeasti, keinu mentiin vielä niin että se laskettiin Vuokon puolesta. Topi meni myös pussin ihan reippaasti, keinua ei Topin kanssa otettu sillä Topi ei ole kontakti esteitä mennyt neljään vuoteen. Topin kanssa sitten mentiin puomia, ja hienosti meni, mukavalla vauhdilla mentiin kun oli niin kiire lopussa odottavan kananpalan luokse
Lopuksi otettiin vielä mutkalla olevaa putkea, kivasti meni sekin, paitsi toiseen suuntaan mentäessä oli Vuokon mielestä ihan typerää, putkea sitten vähän suoristetiin niin meni siitäkin suunnasta sitten läpi.