Agiblogi-blogin arkisto

Selaat Agiblogi blogin arkistoja kuukaudelle Toukokuu, 2007.

Vappulin kanssa sadetreeneissä

Tänään kun päästiin treenipaikalle alkoi kamala kaatosade. Hetken seistiin katoksessa ja katseltiin kun sade kasteli esteet ja nurmikentän litimäräksi liukkaaksi kurakentäksi, sitten sade vähän hiljeni ja aloitettiin treenit. Meitä olikin enemmän tänään mitä viimeksi oli puhe, mutta silti vain kolme koiraa meidän lisäksi, eli aika sopiva määrä.
Harjoiteltiin ensin omatoimisesti putkea ja keppejä, putki meni tosi […]

Ongelmallinen rengas

Tänään oli Vuokon ja Topin treenit. Ensin otettiin puomi erikseen, sitten mentiin hyppy putki hyppy. Ihan kivasti meni molemmilla, Vuokon kanssa vaan saa olla tarkkana kuinka sen putkeen ohjaa että se varmasti menee sinne. Toisella kierroksella otetiin A ja puomi ensin erikseen, sitten mentiin A, putki, hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy, niin että hypyt oli […]

Lihapullan metsästystä Vapun kanssa

Tänään olikin kivat treenit Vapulla, meitä oli vain kolme koirakkoa, joten ei mennyt kaikki aika odotteluun. Aloitettiin hypyillä, mentiin yhtä hyppyä ja sitten kahden hypyn sarjaa. Hypyt meillä menee vähän niin ja näin, tuo meidän Vappupallero kun ei kauheasti viitsi hypätä vaan lösähtää vaan esteen yli… Punnitsinkin tänään tuon neidin kun näyttää olevan vähän turhan […]

Kamala mutkaputki

Eilen oli Topin ja Vuokon treenit, oli ihan kivaa. Aloitettiin suoralla putkella, sitten mentiin pieniä radan pätkiä, ensin mentiin hyppy, hyppy, mutkaputki. Molemmilla meni ihan hyvin, paitsi tällä kertaa Vuokko ei olisi halunnut mennä putkeen…
Toisella kierroksella harjoiteltiin valssia, hyppy, valssilla toiselle hypylle, mutkaputki ja hyppy. Muuten oiskin varmaan sujunu ihan hyvin, mutta taas blondille liikaa […]

Vapun toka kerta alkeiskurssilla

Oli tällä kertaa vähän tylsät treenit. Meitä on sielä alkeiskurssilla tosi monta, oiskohan 15 koirakkoa aika lähellä. Tänään sitten jaettiin ryhmä puokkiin, kun sielä on kaksi kouluttajaa, jotenkin vaan meni ne ryhmät sekasin, niin että meidän ryhmäläiset ehti tunnin aikana käymään kahdella esteellä, kun toinen ryhmä kävi neljällä esteellä… Muutkin oli vähän harmistuneita systeemiin, ja […]

Topin ja Vuokon sateiset treenit

Siinä missä agility viikonloppu vietettiin ihanan lämpimässä ja aurinkoisessa säässä, oli tämän päivän treenit sateiset. Onneksi suurin sade kuitenkin loppui ennen treenejä.
Ensin aloitettiin putken ja kahden hypyn sarjalla, mentiin esteitä yksittäin ja peräkkäin, molemmilla sujui ihan hyvin, Topi oli taas villinä karvavinkuhiirestä, hiiri kyllä melkein koki jo kuoleman, joten tarvii käydä hiirikaupoilla…
Toisella kierroksella […]

Agility viikonloppu

Eilen ja tänään oltiin westieiden agility viikonlopussa.
Eilen aloitettiin alkeisryhmällä johon Topi osallistui. Mentiin hyppyä ja putkea, Topilla sujui ihan hyvin, vaikka alkeiskurssista onkin jo neljä vuotta aikaa, eikä sen jälkeen olla harrastettu. Vuokko oli mölliryhmässä mikä oli alkeisryhmän jälkeen. Vuokko joutui odottamaan omaa vuoroaan autossa, mikä ei meidän neidille tietenkään sopinut, vaan Vuokko kiljui suoraa […]

Vapun ekat agilitytreenit

Vappu oli tänään elämänsä ensimmäisissä agility treeneissä!
Eväänä meillä oli iso pussillinen nakinpaloja, jotta motivaatio olisi kohdallaan
Harjoiteltiin hyppyä ja putkea. Hypyt meni ihan ok, mutta putki meni ekakertalaiseksi ihan loistavasti! Kaksi ekaa kertaa mentiin putkea niin, että ohjaaja piti Vappua putken toisessa päässä, ja minä houkuttelin Vapun putken läpi huhuilemalla toisessa päässä. Kolmas kerta […]

Kevään ensimmäiset treenit

Eilen oli kevään ensimmäiset treenit. Vuorossa oli jatkokurssi, ja sen aloitti Vuokko. Oli kyllä tosi kivaa!
Vuokko kävi viime kesänä alkeiskurssin, ja sen jälkeen oli yli puolivuotta taukoa, hyvin oli esteet muistissa. Mentiin A-estettä, putkea, puomia ja hyppy esteitä. Ensimmäistä kertaa Vuokko juoksi Aan läpi, viimeksi kun Aata ollaan menty silloin alkeiskurssilla, Vuokolla aina hyytyi vauhti […]



Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |